Hae
Kutsu vapauteen

VHH kuivakakku, joka maistuu pähkinältä ja konjakilta

Tämä konjakilta maistuva rouheinen pähkinä-kuivakakku on todella vähähiilarinen, melkeinpä voisi sanoa hiilariton eikä tulisi paljoa valehdeltua. Kakku on myös viljaton, gluteeniton ja maidoton. Minun piti kuorruttaa tämä kakku vaalealla kuorrutteella ja ripotella kuorrutteen päälle pähkinöitä, mutta jälleen kerran teinkin suklaakuorrutteen, koska proteiini-suklaa-konvehteista jäi sulatettua suklaata jäljelle niin paljon. Ei sillä, etteikö suklaakuorrute tähän sopisi- kaikkeenhan se melkein sopii. Sitä paitsi tämä kakku ei tarvitse kuorrutetta lainkaan ellei sitä välttämättä halua siihen lisätä.
Tämä ohje on siinä mielessä erilainen verrattuna muihin blogin kakkuohjeisiin, että rakenteen vuoksi kakun täytyy vetäytyä jääkaapissa vähintään vuorokauden ennen nauttimista! Jos olet samanlainen hätähousu kuin minä, ettet malta tehdä kyseistä juttua, niin varaudu sitten siihen, että rakenne ei ole heti kakun valmistuttua parhaimmillaan. Itse tein sen mokan, etten voidellut kakkuvuokaa tarpeeksi hyvin ja vuoan yläosasta kahdesta kohtaa kakku jäi hieman vuokaan kiinni ja halkesi. Tämähän ei muuten haitannut, mutta vaikutti jonkin verran ulkonäköön. Ja tietty harmitti kun pitää aina söhliä?

Millä voin korvata?

Joskus törmään väitteeseen, että tämä kakku ei ole vähähiilarinen koska tässä on karppisokeria. Väite ei pidä paikkaansa, koska viimeksi mainitussa sokereissa ei ole hiilareita. Se saattaa (tämä ei ole tieto) sopia myös hiivasyndroomasta kärsiville. Karppisokeri kannattaa aina blendata ennen käyttöä, muutoin se narskuu hampaissa tosi ärsyttävästi. Voit korvata edellä mainitun sokerin vaikkapa kookos- tai täysraakaruokosokerilla, toki hiilarimäärä tällöin nousee. Itse makeutin kuvan kakun karppisokerilla ja käytin sitä 2 dl. Minun mielestäni makeus oli juuri sopiva, mieheni mielestä olisi saanut olla hieman makeampaa. Makuasioita. Maista taikinaa tekovaiheessa, joten tiedät kuinka paljon sokeria laitat taikinaan.
 
Jauhot voit toki korvata melkein millä tahansa muilla jauhoilla. Vähähiilarisista tulee mieleen lupiinijauho ja kookosjauho ja runsashiilarisimmista speltti (sisältää alkuvehnää) ja gluteeniton jauhoseos. Voit käyttää myös pelkästään manteli- tai lupiinijauhoja. Vaniljauutejauheen voit korvata ihan tavallisella vaniljalla. Kakun voi koristella sulatetulla raakasuklaamassalla tai vähemmän hiilareita sisältävällä sulatetulla  tummalla suklaalla tai jättää koristelematta. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päiväna ja siitä eteenpäin eli se ikäänkuin tekeytyy jääkaapissa yön yli.

Rakenteesta

 
Rakenne on hyvä mikäli annat kakun vetäytyä jääkaapissa vähintään vuorokauden. Ainut huono puoli näissä vähähiilarisissa kakuissa on se, että ne murenevat hieman helpommin kuin vehnäjauhokakut. Pysyy siis hyvin kasassa, ei tarvitse lusikalla syödä, mutta kuitenkin on niissä jonkun verran eroa. Mitään muuta negatiivista en sitten keksikkään. 

 

Alennusta Fitnessfirstin verkkokaupasta

Postauksessa käytettyjä tuotteita voit tilata Fitnessfirstin nettikaupasta edullisesti. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”. Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista. Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

makrot 1 annos

 

r 11,1

p 3,7

h 0,8

kcal 118

Ohje 25 annosta

 

3 munaa
100 g saksanpähkinöitä
100 g hasselpähkinöitä
2-3 dl blendattua karppisokeria
200 g voita tai maidotonta margariinia
2 dl mantelijauhoja
2 dl lupiinijauhoja
0,5 dl konjakkia tai appelsiinimehua
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa

1 tl bourbon vaniljauutejauhetta

* Blendaus= laita sokeri blenderiin ja sekoita jonkin aikaa kunnes sokeri on ihan hienoa jauhoa

Voitele kakkuvuoka huolellisesti. Murskaa pähkinät mahdollisimman pieneksi muruksi. Sulata rasva varovasti vesihauteessa. Vatkaa jäähtynyt rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Lisää konjakki tai applesiinimehu sekä rouhitut pähkinät.  Sekoita kuivat aineet keskenään ja ripottele ne sihdin läpi taikinaan. Paista 150 asteisessa uunin alaosassa 1,5 tuntia. Kaada varovasti leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä siten, että vuoka on päällä kunnolla. Anna jäähtyneen kakun vetäytyä jääkaapissa vähintään vuorokausi ennen koristelua/kuorruttamista. Kuorruttaminen ei ole pakollista vaan voit nauttia kakkua sellaisenaan. Säilytä kakkua jääkaapissa.

Lue myös: Jouluiset vhh piparminttu-suklaa leivokset

OHJEESSA ESIINTYVISTÄ TUOTTEISTA

Ohjeessa esiintyviä tuotteita voi tilata edullisesti *täältä.  Koodilla ”kutsuvapauteen” saat -10%:n alen normaalihintaisesta FitnessFirstin tuotteista.

KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Vinkkejä terveellisempään jouluun

Ihan meinaa Meikä-tytöllä itsehillintä pettää tuon kinkun kanssa???
Ovatko pitkät joulun pyhät Sinulle mahdollisuus panostaa entistä enemmän omaan hyvinvointiin, koska kerrankin on aikaa liikkua vielä enemmän, rentoutua ja nauttia terveellistä, ravitsevaa ja ennen kaikkea hyvän makuista ruokaa? Vai aiheuttaako pyhät jo etukäteen stressiä ja ahdistusta kun syöminen kuitenkin lähtee käsistä ja pitkään tehty työ oman hyvinvoinnin eteen kasahtaa käsiin muutamassa päivässä? Vai otatko jouluna ”vapaata” terveellisestä elämäntavasta ja syöt hyvällä omalla tunnolla sitä mitä tekee mieli, koska pyhien jälkeen on helppo palata ruotuun ja noudattaa sitä hyväksi havaittua omaa elämäntapaa? Vai uhraatko edes yhtään ajatusta koko asialle vaan elät niin hetkessä, ettet mieti moisia juttuja etukäteen? Edellämainituilla kysymyksillä on tarkoitus on herätellä Sinua pohtimaan omaa suhtautumistasi ruokaan ja terveelliseen elämäntapaan. Suhtautumiseesi todennäköisesti vaikuttaa SYY miksi olet valinnut itsellesi terveellisen elämäntavan. Syy voi olla vaikkapa terveydellinen, painonhallintaan liittyvä tai ihan vaan se, että terveellinen elämäntapa takaa Sinulle paremman olon.

Se mikä toiselle on terveellistä, voi toiselle olla tosi epäterveellistä tai epämiellyttävää. 

Itsensä näköisen ruokavalion ja elämäntavan noudattaminen on tietenkin helpompaa mikäli viettää pyhät kotona eli saa itse päättää mitä ruokia pyhinä syödään. Mikäli noudatat jotakin erikoisruokavaliota, niin lähes jokaisen jouluruoan ja herkun pystyy tekemään maidottomasti, gluteenittomasti tai vähähiilarisesti vieläpä siten, että ne maistuvat kaikille perheenjäsenille. Laihduttajankaan joulu ei välttämättä ole lainkaan ankea, sillä jouluruoista löytyy paljon kevyitä herkkuja. 

Itse rakastan syödä jouluna kylmiä kaloja, mätiä, rapuja ja salaatteja. Yleensä kylmien jälkeen ei juuri tee edes mieli laatikkoja kinkusta puhumattakaan. Kaikki kakut ja muut makeat herkut teen vähähiilarisesti, jolloin korvaan vehnäjauhot gluteenittomilla, vähähiilarisilla ja ravinnerikkailla jauhoilla. Valkoisen sokerin taas korvaan joko koivusokerilla tai stevialla. Pyhät käytän poikkeuksetta liikkumiseen ja lepäämiseen. Mikäli käydään kyläilemässä muutama päivä sukulaisten luona Pohjanmaalla, niin koiran ulkoilutus on aina hyvä syy lähtee lenkille monta kertaa päivässä. Sitä paitsi liikkuisin kyllä ilman koiraakin- on se nyt kumma jos suku/ystävät ei sitä kestä, että käy tunnin lenkillä?

Meikä-tyttö ei kyllä ruoan kanssa nirsoile. Meikän motto on syödä mahdollisimman usein ja paljon. Ja tietenkin vielä varastella joka välissä…

Astetta haastavampaa tietyn ruokavalion noudattaminen on silloin kun vietetään pyhät kylässä ja astutaan valmiiseen pöytään ellei raahata omia ruokia mukana. 
Jouluna eikä tietenkään muulloinkaan ole tarkoitus tuntea ”en voi  taaskaan syödä mitään”- tunnetta, joka on todella ahdistavaa. Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma ja ruoan pitäisi olla nautinto eikä asia, jonka vuoksi joutuu tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi ja erilaiseksi. Keliaakikot eivät voi tietenkään missään tilanteessa syödä gluteenia tai vakavaa ruoka-allergiaa sairastava syödä allergisoivaa ruokaa- edes kylässä. Tällöin asiasta on pakko keskustella isäntäväen kanssa ja sopia tuodaanko omat ruoat mukana vai miten toimitaan. Lisäksi on runsaasti ihmisiä, joille ei vaan sovi tietyt ruoat ilman että sitä on mitenkään objektiivisesti todettu. Näissä tapauksissa voi tulla suuri kiusaus syödä jotakin sopimatonta ettei tule oltua vaivaksi tai ei kehdata sanoa, ettei kyseinen ruoka-aine sovi- oman hyvinvoinnin kustannuksella tietenkin. Varmaan meillä jokaisella on kokemuksia siitä, että syödään jotakin sopimatonta jonkun toisen mieliksi. Onko se sen arvoista- sen jokainen päättää tietenkin itse!

Vähähiilarinen konjakilta maistuva pähkinäkakku

VINKKEJÄ TERVEELLISEEN SYÖMISEEN JA ELÄMÄNTAPAAN JOULUNA
– Valmista jouluruoista ja herkuista terveellisimmät versiot. Esimerkiksi vehnä on helppo korvata speltillä tai vaikkapa manteli- tai lupiinijauhoilla ja valkoinen sokeri terveellisimmillä sokereilla (karppi-, koivu-, kookos- tai täysraakaruokosokeri tai stevialla).

– Lisää joulupöytää runsaasti salaatteja ja vihanneksia. Käytä jälkiruokiin kotimaisia marjoja ja makeuttamiseen hedelmiä. Ja tietty jos täyttää suurimman osan lautasesta joulunakin salaatilla ja vihanneksilla, niin viehän se tilaa muilta ruoilta.

– Juo ruokailuiden välissä runsaasti vettä. 

– Pureskele ruoka huolellisesti ja syö hitaasti. 

– Mikäli Sinulla on taipumusta ylensyöntiin, laadukkaat ruoansulatus entsyymit voivat helpottaa vatsan turvotusta. Tehokkain keino turvotuksen ehkäisyys on kuitenkin se, ettei ruokaa mätetä ihan ähkyyn saakka. 

– Mikäli suolisto suuttuu pyhien muuttuneesta ruokavaliosta, voi olo olla todella tukala. Ummetusta ja ripulia voit yrittää ennalta ehkäistä nauttimalla hiivaprobiottia nimeltä saccharomyces boulardii tai muuta probioottia. Aloita nauttiminen jo ennen joulua. Lisäksi ruoki suolistosi probiootteja prebiooteilla eli kuitupitoisilla ruoka-aineilla. Loistava ja halpa kuitu on esimerkiksi veteen turvotettu psyllium. Muista juoda paljon vettä kun nautit kuituja ettei ummetus pahene. Siis vettä- ei viiniä??

– Pyhinä on aikaa lenkkeillä ja harrastaa liikuntaa. Mikäli sinulla on oma karvainen personal trainer eli koira, niin anna hänelle paras toiminnallinen joululahja ylimääräisten lenkkien tai treenien muodossa!

– Makeat herkut kuten piparkakut, joulutortut ja kakut on super helppo tehdä
terveellisemmin ilman vehnäjauhoja ja valkoista sokeria. Runsaasti ohjeita löydät täältä. 

– Konvehdit on helppo korvata raakasuklaalla tai itse tehdyllä suklaalla. Runsaasti suklaaohjeita löydät täältä.

– Jouluna on helppo noudattaa hiilihydraattitietoista ruokavaliota valitsemalla lautaselle kinkkua, kalkkunaa, kaloja, kananmunaa, mätiä, salaatteja ja muuta vähähiilarista. Kaikki makeat herkut suklaasta kakkuihin ja pipareihin voi tehdä vähähiilarisesti tai jopa täysin hiilarittomasti. 

– Osta kinkku (mikäli teillä syödään kinkkua) sellaiselta tilalta, jossa possut ovat saaneet liikkua vapaasti ja ulkoilla. Sellaisia tiloja todellakin löytyy. Saat itsellesi paremman mielen ja olet kulutustottumuksillasi vaikuttamassa tuotantoeläinten oloihin- ainakin pitkällä tähtäimellä. Kysyntä määrittelee tarjonnan. 

– Kylässä voit kieltäytyä kohteliaasti niistä herkuista, jotka eivät sovi sinulle tai joita et halua nauttia. Mikäli joku tästä loukkaantuu, se on hänen oma asiansa- menkööt terapiaan selvittämään päätään!

– Jos vietät joulun sukulaisten/tuttavien luona ja et halua vaivata ketään  omalla erikoisruokavaliollasi, niin voit viedä kyläpaikkaan omat ruokasi. Ilmoita asiasta etukäteen, niin asia on isäntäväen tiedossa eikä aiheuta hämmennystä. Suomalaisessa kulttuurissa harvoin aiheuttaakaan, mutta joissakin muissa kulttuureissa omien eväiden syöminen voidaan kokea hyvinkin loukkaavaksi.

– Syö hyvällä omalla tunnolla ja mielellä se mitä päätätkään syödä- oli se sitten ihan mitä tahansa! Itsensä ruoskiminen ja syyttely on älyttömintä mitä voit itsellesi tehdä!

– Nauti jouluna muistakin asioista kuin ruoasta: läheisistä, kotielämistä, kodista, rennosta oleilusta, joululahjoista tai vaikkapa seksistä! Mikäli ruoka on ainoa nautinnonlähteesi mieti mitä voisit tehdä jatkossa asialle.

– Mikäli syömiseen liittyvät asiat aiheuttavat ahdistusta tai ylenmääräistä miettimistä, saatat kärsiä syömishäiriöstä. Tässä tapauksessa hanki itsellsi välittömästi apua.

– Nauti alkoholia kohtuullisesti ja mikäli et siihen pysty (tiedät sen kyllä itse ja todennäköisesti muutkin sen ovat huomanneet), niin pidättäydy alkoholin nauttimisesta kokonaan. Voiko olla suurempaa itsekkyyttä kuin se, että antaa viinapirun pilata oman joulun lisäksi myös läheisten joulun?

– Ole jouluna ja mielellään muulloinkin itsellesi tärkein eli tee jouluna niitä valintoja, jotka tekevät Sinulle hyvää. Kun Sinä olet onnellinen, ovat läheisetkin onnellisia.

– Ja jos nyt sattuu niin, että jouluna tulee mässäiltyä ylenmääräisesti, niin muista, että maailmassa tapahtuu kamalampiakin asioita. Ei muuta kun pää pystyyn, uutta matoa koukkuun ja päättäväisesti kohti uutta terveellistä vuotta!
Vähähiilariset piparkakut
Gluteenittomat, maidottomat ja normaalia vähähiilarisemmat joulutortut
Meikä-tyttö olisi tässä killuttimet kaulassa vaikka iäisyyden, sillä palkkana on nameja!


Vähähiilariset proteiini-lakriksi-konvehdit

Täältä löydät blogin vhh, gluteenittomia, maidottomia ja viljattomia ruokaohjeita.