Elämäntapamuutos osa 2.
Marraskuun puolivälissä tein totaalisen elämäntapamuutoksen jo valmiiksi terveellisiin elämäntapoihini. Voit lukea postauksen täältä. Lupasin kirjoitella myöhemmin miten minulla on mennyt ja mitä vaikutuksia tuolla muutoksella oli elämääni. Totean heti alkuun, että muutoksilla oli sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Järkevämpi tapa on tehdä yksi muutos kerrallaan, jolloin näkee muutoksen vaikutukset selvemmin ja tietää varmemmin mikä johtuu mistäkin.
Terveellisten elämätapojen noudattaminen on kotona ja normi arjessa huomattavasti helpompaa kuin työmatkoilla ja kylässä. Lentokentillä ja junassa on tosi vaikeaa löytää jotakin järkevää gluteenitonta syötävää. Suoraan sanottuna sitä ei löydä. Järkevintä on ottaa omat eväät mukaan mikäli ehtii ja jaksaa ne valmistaa. Haastavimpia päiviä ovat ne aamuyön aikaiset herätykset yhdistettynä myöhäiseen kotiin paluun- näitä päiviä kuuluu työhöni yllättävän paljon. Näiden päivien pelastaja on yleensä tuhti vihersmoothie aamulla, johon lataan runsaasti terveellisiä juttuja esimerkiksi avokadoa, sitruunaa, chlorellaa, spiruliinaa, vehnän- ja ohranorasta, pinaattia, nokkosta, soijalesitiinijauhetta, macaa, herne- tai heraproteiinia ja psylliumia. Ja illalla kotiin tultaessa pitkä lenkki saksanpaimenkoirani Neiti Näpsäkän kanssa raittiissa ilmassa väsytti tai ei. Viimeistään lenkillä virkistyy ja raitis ilma takaa paremmat yöunet.
| Meikä on Mamman mielestä paras personal trainer |
Lopetin siis 2 kuukautta sitten seuraavien tuotteiden käytön: sokeri kaikissa muodoissa, kahvi, kaikki teet paitsi yrttiteet, alkoholi ja lisäksi vähensin rajusti hiilareiden määrää.
VHH ruokavalio
Hiilareita vähensin viikkojen saatossa koko ajan lisää ja muutaman viikon ajan hiilarimäärä oli jo alle 50 g/vrk. Aluksi meni tosi hyvin, mutta sitten alkoivat tutut kilpparin vajaatoiminnan oireet palailemaan ja illalla oli vaikea saada unta. Vatsa myöskin turpoili eivätkä ruoansulatusentsyymit auttaneet. Olin jo varautunut että näin voi käydä ja nopeasti lisäsin hieman hiilareita ruokavaliooni. Jo aiemmin olin noudattanut hiilaritietoista ruokavaliota eli olin jo karsinut ns. huonot hiilarit ruokavaliostani- jo aikoja sitten. Nyt kun vajaatoiminnan oireita alkoi ilmenemään, lisäsin hedelmien ja marjojen määrää ja illalla aloin syömään lautasellisen kaurapuuroa. Vointi palasi jälleen hyväksi ja olo oli energinen ja nukuin hyvin. Eli jos nyt pitää jotenkin tämän hetkinen ruokavalio luokitella, niin noudatan edelleen hiilaritietoista elämää, mutta en vedä hiilareita ihan minimiin. Voipi olla, että en käyttänyt tarpeeksi rasvoja, mutta käytin niitä niin paljon kun pystyin. Tällä hetkellä en laske hiilareita tarkasti, mutta luulen saavani niitä noin 100 g vuorokaudessa. Tänään en ole vielä klo 17 mennessä syönyt hiilareita muuta kun puolikkaan avokadon, vihreän salaatin ja puolikkaan perunan verran.
Kahvi
Kahvista luopuminen oli pahinta, suorastaan tuskaista! Huomasin, että minulla on hyvin vahva henkinen riippuvuus kahviin sillä olen yhdistänyt kahvittelun aina rentoutumiseen. Se on ollut minulle aina ns. omaa aikaa, jolloin saan hetken hengähtää. Fyysisiä vierotusoireita tuli todella vähän.
Noin kolme viikkoa sitten ihmettelin, että mikä on kun tuntui, että pään ympärillä olisi vanne, pyörrytti ja heikotti. En jaksanut puhua kenenkään kanssa yhtään mitään. Söin, ei auttanut. Lepäisin, ei auttanut. Mittasin verenpaineen: 88/48 klo 13.00. Mitähän paineet ovat olleet aamulla juuri herättyäni? Otin suuhuni heti raakalakritsajauhetta, ei auttanut. Olen ikäni kärsinyt tosi alhaisesta verenpaineesta. Keitin heti kupin kahvia ja olo para
ni. Olen joskus aiemminkin ollut 3 kuukautta ilman kahvia ja aloittanut kahvin juonnin samasta syystä uudelleen. Mikään muu kuin kahvi ei nosta verenpainettani, joten tästä eteenpäin kahvi kuulunee jälleen päiviini. Enää tuskin kokeilen kahvittomuutta, se ei selvästikään minulle sovi. Nykyään juon päivittäin 2 lattea, jotka valmistan luomu espresso pavuista kauramaitoon- NAM! Rasvakahviakin yritin taasen kerran opetella juomaan, mutta valitettavasti en pidä sen mausta, en vaikka tuunaisin sen miten ihanilla superfoodeilla? Nirso mikä nirso?
ni. Olen joskus aiemminkin ollut 3 kuukautta ilman kahvia ja aloittanut kahvin juonnin samasta syystä uudelleen. Mikään muu kuin kahvi ei nosta verenpainettani, joten tästä eteenpäin kahvi kuulunee jälleen päiviini. Enää tuskin kokeilen kahvittomuutta, se ei selvästikään minulle sovi. Nykyään juon päivittäin 2 lattea, jotka valmistan luomu espresso pavuista kauramaitoon- NAM! Rasvakahviakin yritin taasen kerran opetella juomaan, mutta valitettavasti en pidä sen mausta, en vaikka tuunaisin sen miten ihanilla superfoodeilla? Nirso mikä nirso?
Vihreää teetä en enää ole juonut vaan olen korvannut sen erilaisilla yrttiteellä. Suosikkini on Pukkan piparminttu-lakritsi tee ja sitruuna-inkivääritee. Vihreä teehän on ihan terveellistä, mutta ajattelin ottaa päivän kofeiinit kahvista enkä teestä. Toki vihreä tee sisältää huomattavasti vähemmän kofeiinia kuin kahvi, mutta sisältää kuitenkin.
| Terveellinen mansikkakakku |
Sokeri
Sokerista olen pysynyt erossa ja se on ollut helppoa. En käyttänyt valkoista sokeria juuri ollenkaan aiemminkaan. Silloin kun olen tehnyt blogiini vhh herkkuja, olen toki maistanut koivusokerilla makeutettuja tuotteita, mutta se on ollut siinä. Jouluna maistoin pari palaa Allun tyttöystävän tekemään suklaata ja mummun luona söin joulutortun. Aika hurjaa miten voimakkaalta valkoinen sokeri maistuikaan, se ihan kirveli limakalvoilla. Mutta muutoin pysyn erossa sokerista sen kaikissa muodoissa. Sen toki olen taas kerran huomannut, että mikäli makeutan koivusokerilla vaikkapa kakun, niin siitä ei tule samanlaista huonoa oloa kuin valkoisesta sokerista. Valkoinen sokeri on myrkky, ei siitä mihinkään pääse! Sen jopa maistaa kun vähän aikaa sitä käyttämättä.
| Koivusokerilla makeutettu espresso-suklaa-hyytelökakku:) |
Alkoholi
Alkoholin jättäminen oli helppoa, koska en aiemminkaan sitä ole paljoa käyttänyt. Joskus silloin tällöin olen juonut lasin viiniä ruoan kanssa. Alkoholia olen käyttänyt 2 kertaa 2 kuukauden aikana: työtilaisuudessa join yhden kuoharin ja jouluaattona yhden lasin biodynaamista valkoviiniä. Aattona yritin ottaa toisenkin lasin, mutta en saanut alas yhtään enempää eikä vika ollut viinissä. Ei vaan maistu. Aloittaessani joogan 16 vuotta sitten on alkoholin käyttöni koko ajan vähentynyt vähentymistään. Absolutistiksi tuskin koskaan alan, koska en näe siihen mitään syytä, mutta kun ei maistu niin ei maistu. Väkisin en ala juomaan enkä kenenkään mieliksi, mutta jos joskus tekee mieli ottaa lasillinen viiniä, sen toki teen. Olen sitoutunut työpaikan tipattomaan tammikuuhun ja sain houkuteltua miehenikin siihen mukaan siten, että meidän tipaton kestää kaksi kuukautta. Lähdetkö sinäkin mukaan?
Liikunta
Liikuin jo ennen elämäntapamuutosta niin paljon, etten ole liikuntaa entisestään lisännyt. Nykyinen määrä on riittävä. Käyn joka aamu koiran kanssa tunnin lenkillä, sen lisäksi 3 kertaa viikossa salilla ja joogaan vielä lisäksi. Liikuntaa tulee joka päivä 1-2 tuntia. Ai niin, aloitimme mieheni kanssa yksityistanssi tuntien ottamisen: lähes joka päivä laitamme musiikin soimaan, matot pois lattialta ja antaudumme buggin, fuskun ja tangon vietäväksi. Tanssi on mitä mahtavinta liikuntaa?
Yhteenvetoa
Sokeri on jäänyt pois pysyvästi ainakin mikäli kyse on valkoisesta sokerista. Valkoista sokeria en käyttänyt paljoa ennen muutostakaan, mutta joskus tuli kahvilla otettua yksi tai kaksi suklaapalaa. Myös ns. terveellisten sokerien kulutus on kyllä ihan minimissään, mutta esimerkiksi koiv
usokerilla makeutettujen herkkujen suhteen en ole ihan ehdoton, koska pakko niitä on maistaa jos ohjeita meinaan postata. Luomukahvi palasi jälleen ruokavaliooni ja sitä olikin tosi ikävä. Alkoholin suhteen en ole ihan ehdoton, mutta hyvin pienellä mennään kuten aiemminkin. Hiilaritietoinen ruokavalio jatkuu edelleen, mutta ketoosityyppinen ruokavalio on kilpirauhaselleni liikaa vaikka tiedän, että jopa äärimmilleen viety ketoosi ruokavalio sopii monille ihmisille todella hyvin.
usokerilla makeutettujen herkkujen suhteen en ole ihan ehdoton, koska pakko niitä on maistaa jos ohjeita meinaan postata. Luomukahvi palasi jälleen ruokavaliooni ja sitä olikin tosi ikävä. Alkoholin suhteen en ole ihan ehdoton, mutta hyvin pienellä mennään kuten aiemminkin. Hiilaritietoinen ruokavalio jatkuu edelleen, mutta ketoosityyppinen ruokavalio on kilpirauhaselleni liikaa vaikka tiedän, että jopa äärimmilleen viety ketoosi ruokavalio sopii monille ihmisille todella hyvin.
Tällä hetkellä voin todella hyvin: olo on energinen ja kevyt, jaksan harrastaa runsaasti liikuntaa, nukun hyvin, vatsa toimii hyvin ja mielikin on tasainen? Puntarissa en ole käynyt, mutta ainakaan vaatteet eivät kiristä edes näin joulun jälkeen. Elämä on jatkuvaa muutosta, joten teen muutoksia sitä mukaa kun hyvältä tuntuu. Jokainen meistä on yksilö ja ruokavalio kannattaa suunnitella yksilöllisten tarpeiden ja terveydentilan mukaan. En halua päsmäröidä ja kertoa kenellekään miten tulisi syödä ja elää- toivon sitä samaa asennetta myös itseäni kohtaan. Toki olen aina valmis kuuntelemaan hyviä ehdotuksia ja suhtaudun niihin avoimesti, mutta olen opetellut elämään itseni kanssa jo 47-vuotta ja uskon tietäväni itse parhaiten mikä minulle sopii?
Alkuvuodesta postaan taas vhh esimerkkiruokavalion, jota täydennän aina uusilla ohjeilla pari kertaa vuodessa. Blogi pursuaa vähähiilarisia, gluteenittomia, maidottomia ja viljattomia ruokaohjeita, niitä löydät täältä. Tulevana vuotena tulen postamaan ruokaohjeiden lisäksi yhä enemmän kauneuden ja terveyden hoitoon liittyviä postauksia, koska omat intressini ja kiinnostuksen kohteeni vievät yhä enemmän sinne päin.
Mielestäni paras ruokavalio on sellainen jolla ihminen voi hyvin? Tämän vuoksi kannustan Sinuakin kokeilemaan ja etsimään omaasi niin kauan kun löydät itsellesi hyvän olon. Oma matkani jatkuu ja kirjoittelen jatkossakin omia kokemuksiani ruokavalioon liittyen. Toiset haluavat edetä pienillä askelilla, kun taas toiset haluavat rysäyttää kerralla koko ruokavalion uusiksi- choice is yours?
White Swanin otsonoidut ihovoiteet ja -öljyt
White Swan on otsonoituihin rasvoihin perustuva kosmetiikkayritys Jyväskylässä. Tuotteiden kehittäjä on kemisti Miika Sallinen. Jälleenmyyjiä tuotteilla on reilu sata. Tuotteiden tärkeimpinä ainesosina ovat otsonoidut kasvirasvat – erityisesti otsonoitu seesami- ja oliiviöljy sekä voiteissa otsonoitu sheavoi. Lisäksi voiteissa käytetään mm. kasviöljyperäsistä skvalaania, luonnollista betaiinia ja hyaluronihappoa. Voiteet ja öljytä eivät sisällä silikoneja tai parabeeneja. Otsonoitu rasva on antimikrobista, jonka vuoksi lisättyjä säilöntäaineita ei tarvita ja siitä huolimatta voiteet ovat kirkkaasti läpäisseet tiukimmatkin mikrobiologiset säilyvyystestit. Antimikrobisten ominaisuuksien ohella otsonoidut rasvat tehostavat ihon uusiutumista erityisesti lisäämällä monien kasvutekijöiksi kutsuttujen proteiinien tuotantoa. Samoin ne lisäävät entsymaattisten antioksidanttien (erityisesti SOD) tuotantoa iholla, joten tuotteilla on niin ihoa uudistavaa kuin suojaavaakin vaikutusta. Kosteuttavia ja muita anti-aging -vaikutuksia saadaan sitten muiden ainesosien kanssa.
Hyvän imeytyvyyden vuoksi hoitavat kosteusvoiteet voivat joissakin tapauksissa hoitaa ihoa jopa paremmin kuin puhtaat otsonoidut öljyt. Öljyjen kaltaista hajuongelmaa ei voiteissa ole, eivätkä voiteet myöskään jätä ihoa rasvaiseksi. Niinpä voiteet eivät ole varsinainen kilpailija otsonoiduille öljyille, vaan ennemminkin niitä täydentävä tuote. Monet ostavatkin öljyn yökäyttöön ja voiteen päiväkäyttöön. Koska voiteet ovat käyttömukavuudeltaan ylivertaisia öljyihin verrattuna, ihon rauhoituttua monet vaihtavat öljyt tai yhdistelmät pelkkään voiteeseen.
Otsonoituja öljyjä voidaan käyttää ulkoisesti moniin ihotauteihin. Niitä voi kokeilla infektioihin, kuten jalkasilsa, kynsisilsa, märkärupi, avohaavat, palovammat ja muut mahdolliset ulkoiset infektiot tai infektioherkät alueet. Myös suualueen tauteihin, kuten huuliherpekseen, suutulehdukseen, hammaskuopan tulehdukseen yms. Emättimen hiivaan ja mahdollisiin muihin limakalvojen oireisiin kannattaa käyttää vain miedosti otsonoituja öljyjä. Muuten normaalivahvuiset oljyt ovat parhaita, joskin jalka- ja kynsisienen kaltaisiin sitkeisiin sieniin voi käyttää myös vahvaa. Täältä voit lukea lisää otsoniterapiasta.
Täältä löydät White Swanin nettisivut.
LUKIJANI KOKEMUS OTSONOIDUN OLIIVIÖLJYN KÄYTÖSTÄ RUUSUFINNIN HOITOON
”Minulla ollut nyt tämä tuote käytössä n.3vk, hankin ruusufinnin hoitoon ja jo nyt huomaan tuloksia iholla.Olen valehtelematta laittanut kosmetiikkaan sekä kosmetologin käynteihin satoja euroja ilman mitään apua. Kokeillut ruokavalio muutoksia, ilman mitään tuloksia. Kävin yksityisellä ihotautilääkärillä kk sitten ja sain diagnoosin ruusufinni kasvoilla. Määräsi voiteita iholle, koska olen raskaana en voi sisäistä antibiottia syödä. Alotin lääkerasvojen käytön ja se oli todella tuskainen kipu kasvoilla kunnes voide imeyty. Sitten eräs tuttu mainitsi otsonoidun öljyn ja suositteli. Ajattelin että keskeytän lääketuotteet ja kokeilen vielä tuon otsoniöljyn että enhän kovin korkeelta putoa jos ei auta, koska suht edullisia tuotteita. Olen nyt käyttänyt 3 viikkoa ja muutos on huima, jopa muut ihmiset on huomanneet. Kyllä, en itekkään olis uskonut. Ja kukaan kosmetologi tai vastaava ei ole millään hoidoilla tai tuotteilla saanu mitään tuloksia. Tämä todellakin toimii
luojan kiitos en mennyt joku aika sitten sellasiin happohoitoihin jotka olis maksa
nu 500€ kerta…”
luojan kiitos en mennyt joku aika sitten sellasiin happohoitoihin jotka olis maksanu 500€ kerta…”
OMAT SUOSIKKINI JA MITEN KÄYTÄN OTSONOITUJA VOITEITA JA ÖLJYJÄ
Otsonoitu kosteusvoide hyaluronihapolla
Omat suosikkini juuri tällä hetkellä ovat otsonoitu kosteusvoide hyaluronihapolla ja otsonoitu sesamöljy. Kosteusvoidetta käytän aamulla meikin alle ja sesamöljyä laitan illaksi. Olen jo 47-vuotias ja iholla on jo hieman juonteita ja uskon ehdottomasti hyaluronihapon tehoon ryppyjen ja juonteiden tasoittamisessa. Lisäksi voide on erittäin miellyttävän tuntuista ja levittyy helposti. Hyaluronihappo on suuri molekyyli, jolla on ihmeellinen kyky imeä itseensä vettä. Se kykenee sitomaan 500-1000 -kertaisesti oman painonsa vettä. Näin ollen se estää vettä haihtumasta iholta, jolloin iho tuntuu pehmeämmältä, sileämmältä ja hehkeän kostealta. Hyaluronihappo häivettääkin ohuita juonteita ja ryppyjä. White Swan -voiteiden hyaluronihappo on natriumhyaluronaattia, joka on aineen hyvin imeytyvä pienimolekyylinen muoto.
Otsonoitu sesamöljy
Yöksi laitan otsonoitua sesamöljyä, joka vie ihanasti iholta kuivuuden ja kiristyksen tuntua. Olen aina rakastanut sesamöljyä ja käyttänyt sitä sellaisenaankin kasvojen ihon hoidossa. Otsonointi tekee tästä öljystä kuitenkin huomattavasti tehokkaammaan ja se näkyy ihossa parantuneena kosteustasapainona ja ihanana hehkuna. Kasvoni ovat nykyään huomattavasti kuulaammat ja kirkkaammat kuin ennen. Tätä kutsuisin varsinaiseksi kauneusöljyksi. Vertailevissa tutkimuksissa otsonoitu seesamiöljy on uudistanut ihoa paremmin kuin vastaava oliiviöljy. Otsonoitu seesamiöljy lisää kasvutekijöiden määrää iholla, jotka taas nopeuttavat ihon uusiutumista. Se lisää myös entsymaattisten antioksidanttien määrää iholla.
Otsonoitu oliiviöljy
Otsonoitu oliiviöljy
Normaali otsonoitu oliiviöljy on ihonhoidon yleisöljy. Se ei juuri koskaan ole väärä valinta. Öljy puhdistaa, uusii, raikastaa ja hoitaa ihoa. Sitä käytetään erityisesti kasvojen hoidossa, ja monien kasvot ovatkin saaneet sen avulla uuden elämän. Vaikka sitä on monessa yhteydessä pidetty ”ihonhoidon ihmeöljynä”, on vastaava otsonoitu seesamiöljy uudistanut ihoa vieläkin paremmin. Se on puhdasta rasvaa ja jättää siksi myös ihon rasvaisen näköiseksi. Itse olen käyttänyt tätä tuotetta jalkoihin ja muualle ihoon. Minulla on tosi pintakuiva iho, jota suihkun jälkeen kiristää ja pistelee. Tämä tuote auttaa loistavasti kiristyksen tunteeseen. Varsinaista atooppista ihoa minulla ei ole eikä muutenkaan mitään suurempia iho-ongelmia pintakuivuutta lukuunottamatta. Eräänä iltana huomasin kuitenkin, että molemmissa käsissäni oli ranteiden sisäpuolella punaista ihottumaa. Ihottuma ei kutissut, mutta kirveli ja poltteli. Laitoin otsonoitua oliiviöljyä ihottumakohtaan ja aamulla ihottuma oli hävinnyt eikä ainakaan ole toistaiseksi palannut.
Otsonoitu sheavoi
Otsonoitu sheavoi
Sain testiin myös otsonoidun sheavoin, joka on koostumukseltaan hyvin samantyyppinen kuin hyaluronihappoa sisältävä sheavoi. Eli käytän tätäkin tuottetta aamuisin meikin alla. Tuote on hajuton ja helposti levittyvä ja imeytyvä. Loistava kasvovoide.
Vahva otsonoitu oliiviöljy
Vahva otsonoitu oliiviöljy
Lisäksi sain vahvan otsonoidun oliiviöljyn, jota olen käyttänyt jalkavoiteena. Tämä öljy on monien jalkahoitajien suosittelema ja tätä voidaan käyttää myös kynsiin. Tätä voidetta ei vahvuutensa takia suositella lainkaan kasvoille tai rikkoutuneelle iholle. Öljy kosteuttaa kuivia kantapäitä ja jalkoja todella tehokkaasti- yksi parhaimmista jalkavoiteista. Suosittelen!
Öljyissä on mieto otsonin haju, joka aluksi tuntui vähän oudolta, mutta enää en edes huomaa sitä. Kosteusvoiteissa ei tätä hajua tai tuoksua ole lainkaan, joten mikäli haju häiritsee, niin kannattaa käyttää kasvojen iholla otsonoitua kosteusvoidetta.
OTSONOITUJEN VOITEIDEN JA ÖLJYJEN TURVALLISUUS
Öljyt eivät sisällä lainkaan otsonia. Otsoni reagoi välittömästi rasvahappojen kaksoissidosten kanssa muodostaen ns. otsonideja, jotka ovat stabiilimpia ja turvallisempia mutta jotka omaavat paljon samoja ominaisuuksia kuin itse otsonikin. Otsonoiduista öljyistä on tehty lukuisia kliinisiä tutkimuksia ja turvallisuusselvityksiä esimerkiksi lääketieteen alueella. Tutkimuksiin on osallistunut noin 3000 potilasta, joiden erilaisia ongelmia (iho-ongelmien lisäksi mm. suun, sukuelinten limakalvojen ja jopa silmien ongelmia) on täysin turvallisesti hoidettu otsonoiduilla tuotteilla. Ohimeneviä sivuvaikutuksia (kutinaa, punoitusta ja/tai poltetta) oli vain 0,3%:lla tutkituista, mikä on vähemmän kuin useimmilla kosmeettisilla tuotteilla. Ainakaan EU:ssa ei mitään tuotetta saa myydä kosmetiikkana, ennen kuin sen turvallisuus on kunnolla selvitetty.
Täältä voit lukea kysymyksiä ja vastauksia liittyen otsonoituihin öljyihin ja voiteisiin.
Täältä voit lukea kysymyksiä ja vastauksia liittyen otsonoituihin öljyihin ja voiteisiin.


1