Söimme tosi usein lihaperunasoselaatikkoa kun pojat olivat pieniä. Muistan ne lukuisat talvipäivät, kun usean tunnin ulkoilun jälkeen kokoonnuimme syömään hyöryävää lihaperunasoselaatikkoa ja aina se maistui yhtä hyvältä. Vuosien saatossa unohdin koko ruoan kunnes yhtenä päivänä valmistin sitä pitkästä aikaa. Koska olen jo pitkään halunnut alkaa käyttämään ruoanlaitossa suomalaisia juureksia, halusin kokeilla tätä loistavaa arkiruokaa juurespohjaisena. Voi luoja kun tuli hyvää vaikka ruoan ulkonäkö ei olekaan kaikista houkuttelevin. Mielestäni paras arkiruoka on helppotekoinen, edullinen, terveellinen ja sellainen, että se maistuu kaikille perheenjäsenille. Lisäksi tämä ruoka sopii kevyeen ruokavalioon ja vähähiilarisenkin siitä saa korvaamalla perunan vähähiilarisimmilla juureksilla.

Minulla on viime aikoina ollut kova himo punajuureen ja olenkin syönyt sitä paljon viimeisen kuukauden aikana. Myöskin muut suomalaiset juurekset ovat alkaneet vetää kovasti puoleensa. Tuntuu ihan hullulta kun me suomalaiset syömme yhä enenevässä määrin ulkomaalaisia superfoodeja unohtaen lähellä tuotetut, halvat ja ravintorikkaat juurekset. Puhun nyt lähinnä itselleni tässä sillä enhän voi tietää miten paljon juureksia suomalaiset käyttävät vaikkakin olen lukenut, että käyttö voisi lisätä. Lapsena olin paljon mummulassa ja serkkujen kanssa söimme porkkanoita, perunoita, naurista ja lanttua suoraan maasta eli saimme siinä samalla mukavasti maaperän mikrobeja. En muista, että olisimme koskaan käyneet juureksia huuhtelemassa, ainoastaan pyyhimme ylimääräiset mullat kädellä pois.

Voit valmistaa ruoan kahdella tavalla: siten, että muussaat jauhelihat ja juurekset sekaisin sauvasekoittimella tai siten, että muussaat ainoastaan juurekset keksenään ja lisäät paistetun jauhelihan sellaisenaan juuressoseen sekaan. Tämä kuvan ruoka on tehty siten, että myös jauheliha on muussattu, jolloin siitä tulee sosemaisempi. Juustoraaste ei tietenkään ole välttämätön, mutta pienikin määrä juustoa paistamisen loppuvaiheessa antaa tosi kivan maun tähän ruokaan.

Ohje:

2 punajuurta
500 g porkkanaa
4 perunaa
2 sipulia
400 g jauhelihaa
1-2 tl suolaa
mustapippuria
grillausmaustetta
rasvaa paistamiseen
juustoraastetta kuorrutamiseen (ei välttämätön)

Kuori ja palo juurekset. Laita juurekset kylmään veteen ja keitä niitä vartin verran. Paista jauheliha ja mausta se. Kaada kypsennetyt juurekset, hieman keitinlientä ja jauheliha isoon kulhoon.  Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Tai vaihtoehtoisesti soseutat ainoastaan juurekset ja lisäät jauhelihan juuressoseeseen soseuttamisen jälkeen. Kaada seos voideltuun uunivuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia. Mikäli haluat kuorruttaa laatikon juustoraasteella, niin lisää se noin 20 minuutin paiston jälkeen.

Tänä aamuna aamulenkillä totesin itselleni, että minulla oli täydellinen joulu ja loma. Moni on kysellyt olimmeko reissussa loman aikana kuten yleensä aiempina vuosina on ollut tapana. Tai mitä olemme puuhailleet loman aikana. Ei oltu reissussa eikä olla tehty oikeastaan yhtään mitään ihmeellistä. Ollaan vaan oltu ja suurimman osan aikaa olen ollut metsässä. Toki käytiin sukuloimassa Pohjanmaalla joulun jälkeen, mutta tuolloinkin lenkkeiltiin paljon koirien kanssa ja vaan oltiin. Ja syötiin. Ja naurettiin.

Minulla on ollut usein loman jälkeen sellainen olo, etten ole loman aikana palautunut oikeastaan ollenkaan. Nyt olen palautunut hyvin ja olo on levännyt. Olen nukkunut hyvän määrän syvää unta oikeastaan joka yö ja REM-unen määräkin on ollut sopiva. Illalla kun olen mennyt sänkyyn, poskilla on vieläkin tuntunut ihanan raikas suomalainen talvisää. Olen tullut siihen tulokseen, ettei ole parempaa paikkaa viettää vapaa-aikaa kun Suomen luonto ja metsä. Ihan sama onko kaamos vai auringonpaiste, valoisaa vai pimeää, tuulista tai tyyntä. Metsässä koirien kanssa sielu lepää ja mieli rauhoittuu. Mikään luksuskohde maailmassa ei voi korvata sitä rauhaa mitä olen tuntenut viime aikoina luonnossa. Mikään ei voi olla kauniinpaa kuin  luminen talvimaisema ja täysikuun valaisema sinisenhohtava kuunsilta pimeällä metsäpolulla. Kun vielä vierellä kulkee kaksi luotettavaa saksanpaimenkoiraa, voiko ihminen enää elämältä mitään enempää vaatia?

Miksi emme ole lähteneet lomalla minnekään reissuun? Vaikka en ole todellakaan kaikkea vielä nähnyt, mutta paljon olen: viiden tähden hotellit, notkuvat all inclusive pöydät, tunnelmalliset esitykset on tullut koettua moneen kertaan eikä niistä mikään ole tehnyt minuun sitä vaikutusta kun suomalainen mäntymetsä. Reissuista kotiutuessani aikaero ja pitkät lennot ovat aiheuttaneet aina sen, että olen ollut ihan poikki töiden alkaessa vaikka reissuista on jäänyt runsaasti ihania muistoja ja elämyksiä. Lisäksi minulla on ollut reissussa aina kova ikävä Tutoa. Jossakin vaiheessa huomasin, että pitkät lennot, jättisuuret kauppakeskukset, auringossa lojuminen ja rantaelämä ei olekaan enää se asia, joka rentouttaa ja palauttaa minua eniten. Aikansa kutakin enkä todellakaan vanno, etten enää koskaan lähde rapakon taakse vaan seuraavan kerran kun lähdemme, niin olemme siellä pidemmän aikaa kerralla eli kyse ei ole vaan lomareissusta.

Lupasin itselleni ennen joulua yhden joululahjan: tänä jouluna en stressaisi siivouksesta enkä ruoan laitosta. Enkä stressaisi siitä, ettei saisi stressata. Tänä jouluna kuuntelisin oikeasti itseäni enkä olisi aaton aatto iltana niin väsynyt, että taju meinaa lähteä kun menen illalla nukkumaan. Käsittämätöntä mutta totta: onnistuin!! Yhdessä vaiheessa stressi nosti päätään, tunnistin sen ja touhottamisen sijasta lepäsin. Petauspatjat jäivät pesemättä, mutta olo oli kuin voittajalla, sillä stressitön elämä varsikin ennen joulua on ollut ylivoimaisesti suurin haaste itselleni viime vuosina. Olen aina ollut kova suorittaja ja halunnut tehdä asiat täydellisesti. Ja se on vaatinut veronsa. Olen ollut perfektionistnen suorittaja pahimmasta päästä, joka on aina tehnyt parhaansa unohtaen tärkeimmän eli itsensä. Itsensä rakastamisen ja kuuntelemisen sijasta on ollut helppo kiinnittää huomiota ruokavalioon ja liikuntaan. Se on ollut niiiin helppoa sen sijaan että olisin oikeasti pysähtynyt ja kysynyt itseltäni, mitä Satu sinulle oikeasti kuuluu?

Näköjään ihminen voi muuttua mikäli tahtoa löytyy tarpeeksi. Pahinkin suorittaja voi oppia rentoutumaan ja lakata pyörittämästä kiveä kun siihen alkaa kiinnittämään huomiota. Mitä merkitystä on terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla, jos kortisolit huitelevat koko ajan korkealla. Se on kuin kaataisi vettä saaviin, josta pohja vuotaa. On ollut ihana huomata, että elämän parhaimmat asiat ovat käden ulottuvilla ja ne ovat ilmaisia. Kaikki lähtee omasta asenteesta ja omasta mielestä. Uusi asenteeni ja elämäntapani tulevat näkymään blogipostauksissani tulevana vuonna. En väitä, että postaukset ovat tähänkään asti olleet täydellisiä, mutta lupaan, että tulevana vuonna ne eivät ainakaan ole lähellekään täydellisiä? Ehkä blogistani tulee tulevan vuoden aikana maailman epätäydellisin blogi. Ehkä uskallan kirjoittaa yhä enemmän asioista, joista sydämeni haluaa kirj
oittaa, mutta jotka eivät välttämättä ole sellaisia, jotka ovat suuren yleisön suosiossa ja joiden myötä blogiin tulee järkyttävät määrät sivuklikkauksia? En tiedä pystynkö siihen ja onko aika vielä oikea. Se nähdään sitten ensi vuonna…

Ps. Tämä postaus sisältää epätäydellisiä puhelinkuvia viime päiviltä