Hae
Kutsu vapauteen

Mitäs ihmettä mä nyt teen?!

Lupasin kertoa täällä blogissa heti alkuvuodesta niistä muutoksista, joita mun elämässä tapahtuu heti alkuvuodesta. Kuten tiedätte, olen jo pitkään tehnyt kahta työtä ja ongelmani on ollut se, etten ole osannut luopua kummastakaan työstä koska tykkään tosi paljon molemmista. Sinänsä kahden työn tekemisessä on ainoastaan yksi ongelma: AIKA. Viime vuosina on potenut kroonista aikapulaa ja se tunne, että vuorokaudesta loppuu tunnit on ollut läsnä liian usein. Olen tiedostanut hyvinkin vahvasti sen, etten halua loppu elämääni jatkaa tällä tavalla. On tuntunut myös ristiriitaiselta puhua somessa siitä miten tärkeää on laittaa itsensä ensimmäiselle sijalle omassa elämässä. Olen oikeasti ajatellut niin ja samaan aikaan kärsinyt siitä, etten tässä työasiassa sitä ole pystynyt itse toteuttamaan.

Kuva Pasi Hakala Studio Varjo

Asiaan tuli 2.1.2024 muutos eli aloin tekemään 60 % työaikaa varsinaisessa työssäni. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että teen varsinaista työtäni ainostaan kolme päivää viikossa eli tiistait, keskiviikot ja torstait. Maanantaisin ja perjantaisin teen yritykseni töitä sen mitä jaksan ja huvittaa. Osa-aikatyö on kompromissi tilanteeseen, jossa en osaa tehdä valintaa kahden mielenkiintoisen työn välillä. Tällä ratkaisulla mennään ainakin tämä vuosi, jonka jälkeen katson tilannetta uudelleen ja jatko määräytyy sitten sen perusteella.

Tuntuu tosi oudolta, että nyt mulla on aikaa, jota mulla ei ole ollut moneen vuoteen. Olo on vähän hämmentynyt ja pysähtynyt, vähän sellainen Liisa Ihmemaassa fiilis. Eilen kysyin Karilta monta kertaa, että onko nyt varmasti lauantai, koska viikonloppu tuntui niin pitkältä. Sekin ajatus käväisi mielessä, että mitä mä oon mennyt tekemään? Miten saan aikani kulumaan? No, se jää nähtäväksi. Käväisin eilen hakemassa purkin maalia ja ajattelin nyt ihan ekana maalata mun työhuoneen kaksi valkoista seinä harmaaksi. Siinä sitä sitten voi samalla miettiä, että mitähän mä alkaisin nyt sitten tekemään? Niin ja varasin myös kirpputoripöydän ensi lauantaiksi eli nyt lähtee vaatteita ja muuta kamaa myyntiin. Alanko tekemään taas uutta verkkokurssia vai mitä?

Tuu instaan @satusjoholm