LIFT UP kasvojoogaverkkokurssit
LIFT UP kasvojoogakonsepti
LIFT UP konsepti sisältää useita verkkokursseja, joista LIFT UP 1 on ensimmäinen eli sitä voi pitää kasvojoogan peruskurssina. Kurssilla opit kasvojoogan perusteet ja kun olet tehnyt niitä jonkin aikaa, voit siirtyä LIFT UP 2 kurssille, joka sisältää kasvojen lihaksia vahvistavia liikkeitä, 2 harjoitusta eteenpäin työntyneen pään oikeaan linjaamiseen, päänahan hieronnan ja Qua Sha-lastalla tehtävän hieronnan. LIFT UP 2 kurssilla paneudutaan myös purentalihasten rentouttamiseen, koska niiden jännitystila voi aiheuttaa monenlaisia kiputiloja ja jännittyneet purentalihakset vetävät kasvoja alaspäin ja niskaa eteenpäin. Purentalihasten hieronnan lisäksi hierotaan myös päännyökkääjälihasta, joka toimii purentalihasten tukena. Sokerina pohjalla on vielä hermostoa tasapainottava meditaatioharjoitus, jota voit kuunnella aina kun tunnet olosi stressaantuneeksi tai vaikkapa ennen nukkumaan menoa. Tulevaisuudessa konsepti tulee sisältämään myös kineosioteippaus kurssin, ohjeet tulehdusta poistavan ruokavalion noudattamiseen ja autonomisen hermoston tasapainottamista.

kenelle lift up kasvojoogaverkkokurssiT sopivat?
LIFT UP kasvojoogaverkkokurssit on kehitetty Sinua varten, joka haluat opetella tehokkaan ja turvallisen itsehoitomenetelmän, joka kaunistaa, kohottaa ja kiinteyttää kasvoja sekä antaa niille levollisen ja positiivisen ilmeen. Se on tarkoitettu kaikille, jotka ovat valmiita tekemään itse asioita oman ulkonäkönsä eteen eikävätkä halua odottaa ja surkutella, että maan vetovoima ja aika tekee tehtävänsä. Se sopii jokaiselle, joka haluaa rentouttaa kasvojen ja kaulan lihaskireyksiä, kirkastaa katsetta sekä vähentää kasvojen turvotusta ja tummia silmänalusia. LIFT UP kasvojooga on kehitetty oman elämän aktiiviselle toimijalle, joka haluaa tarkat ja selkeät ohjeet mitä, miten ja milloin tehdä, jotta saisi näkyviä tuloksia.
LIFT UP kasvojoogaverkkokurssit pitävät sisällään harjoituksia, jotka
- linjaavat päätä oikeaan asentoon
- kiinteyttävät ja kohottavat kasvojen ja kaulan lihaksia
- lisäävät ihon kollageenin ja elastaanin muodostusta
- lisäävät kasvojen, kaulan ja niska-hartiaseudun verenkiertoa
- vähentävät turvotusta ja tummia silmänalusia
- rentouttavat kasvojen ylityöskenteleviä lihaksia, jolloin huolirypyt ja ilmejuonteet siloittuvat
- parantavat ihon väriä ja antavat iholle upean glown
- kirkastavat katsetta ja virkistävät väsyneitä silmiä
- antavat kasvoille levänneen ja positiivisen ilmeen
- tasapainottavat autonomista hermostoa, jolloin keho ja mieli rentoutuu
- virkistävät koko kehoa ja mieltä



OSTA KASVOJOOGAVERKKOKURSSIT TÄÄLTÄ.

myynnissä olevat lift up kasvojoogaverkkokurssit
LIFT UP 1 KASVOJOOGAVERKKOKURSSI
LIFT UP 1 kasvojoogaverkkokurssi sisältää yhteensä 19 videota, kirjalliset ohjeet jokaisesta liikkeestä, runsaasti kuvia ja teoriaosuuden. Verkkokurssi sisältää 15 kasvojen ja kaulan lihaksia vahvistavaa tai rentouttavaa liikettä, harjoituksen eteenpäin työntyneelle päälle, virtaavan kasvohierontaharjoituksen ja turvotusta ja nesteitä poistavan lymfahieronnan. Teoriaosuudessa saat tietoa kasvojoogan hyödyistä, ihon ikääntymisestä, lymfajärjestelmästä, anatomiasta, kasvoöljyistä ja tarkat turvallisuusohjeet harjoitusten tekemiseen.
TARKEMMIN HARJOITUKSISTA
- Lihaksia vahvistavassa harjoituksessa tehdään kasvojen lihaksia vahvistavia ja rentouttavia liikkeitä, joita on yhteensä 15. Lisäksi aat käyttöösi harjoituksen, jotka linjaavat päätä oikeaan asentoon ja rentouttavat niska-hartiaseutua. Voit tehdä koko harjoituksen kerralla tai ainoastaan joitakin liikkeitä, koska jokaisesta liikkeestä on erillinen video. Jokaisesta liikkeestä on selkeä video ja sen lisäksi vielä kirjallinen ohjeistus, jotta varmasti opit tekemään liikkeet tehokkaasti ja turvallisesti.
- Virtaavassa kasvohieronnassa tehdään kasvojen ja kaulan lihaksia rentouttava hieronta, joka lisää kollageenia ja elastaania ihossa sekä parantaa nopeasti ihon väriä. Harjoitus on kuvattu yhdelle videolle, jonka taustalla soi rentouttava musiikki.
- Lymfahieronta vähentää turvotusta ja silmänalusihon tummuutta. Siitä voi olla apua ihon pigmenttimuutoksiin ja erilaisiin iho-ongelmiin. Harjoitus on kuvattu yhdelle videolle, jonka taustalla soi rentouttava musiikki.
LIFT UP 1 verkkokurssin sisältö
Teoriaosuus
- Tervetuloa LIFT UP 1 verkkokurssille
- Tietoa LIFT UP 1 verkkokurssin harjoituksista
- Turvallisuusohjeet- TÄRKEÄÄ!
- Kasvojen anatomiaa
- Ihon ikääntyminen
- Kasvojoogan hyödyt
- Tietoa lymfajärjestelmästä
- Löydä ihotyypillesi sopiva kasviöljy
Harjoitukset
- Lihaksia vahvistavat ja rentouttavat liikkeet (15 videota)
- Lihasten lämmittely ja eteenpäin työntynyt pää (valmisteleva osuus)
- Silmät ja kulmakarvat
- Posket
- Alakasvot ja kaula
- Kasvojen rentoutus
- Virtaava kasvohieronta
- Lymfahieronta
- Kiitos ja jatketaan LIFT UP 2 verkkokurssilla!
OSTA LIFT UP 1 verkkokurssi TÄÄLTÄ.
lift up 2 kasvojoogaverkkokurssi
LIFT UP 2 kasvojoogaverkkokurssi sisältää yhteensä 20 videota, kirjalliset ohjeet jokaisesta liikkeestä, runsaasti kuvia ja teoriaosuuden. Verkkokurssi sisältää 11 kasvojen ja kaulan lihaksia vahvistavaa tai rentouttavaa liikettä, kaksi harjoitusta eteenpäin työntyneelle päälle, Qua Sha-hieronnan, purentalihasten ja päännyökkääjälihasten hierontaharjoitukset käsin ja Qua Sha-lastalla, päänahan hieronnan sekä autonomista hermostoa tasapainottavan jooganidra-meditaatioharjoituksen.
Teoriaosuudessa saat tietoa mistä yleisimmät ihon ikääntymismuutokset (otsa-, sibelius-, nasolabiaali- ja marionettijuonteet, harakanvarpaat, roikkuluomet, silmäpussit, tummat silmäaluset, hamsterinpussit, roikkuheltta, kaksoisleuka ja kaulan vaaka- ja pystyjuonteet) johtuvat ja miten niihin voi vaikuttaa kasvojoogalla, miten pään väärä asento vaikuttaa terveyteen ja ihon ikääntymismuutoksiin, purentalihaksista ja päännyökkääjälihaksesta, Gua Sha-hieronnan ja stressin vaikutuksesta ihoon. Lisäksi saat tietoa kasvoöljyistä ja tarkat turvallisuusohjeet harjoitusten tekemiseen.
tarkemmin harjoituksista
Pään oikea asento vaikuttaa merkittävästi keski- ja alakasvoihin ja kaulaan. Eteenpäin työntynyt pää voi olla esteenä optimaalisten tulosten saavuttamiselle kasvojoogalla erityisesti alakasvojen alueella. Lisäksi se aiheuttaa monenlaisia kiputiloja ja terveysongelmia.
-> Kurssilla saat käyttöösi kaksi harjoitusta eteenpäin työntyneelle päälle. Harjoitukset vahvistavat myös silmän kehälihasta.
Kasvojumppa antaa kasvoille positiivisen ja nuorekkaan ilmeen kun poskipäät ja suupielet kohoavat, leukalinja kiinteytyy ja silmät avautuvat. Harjoitusten pääpaino on alakasvoissa, vaikka kurssi sisältää harjoituksia myös silmille, keskikasvoille ja kaulalle.
-> Kurssilla saat käyttöösi 11 harjoitusta.Harjoitukset on kuvattu erillisille videoille, joten voit rakentaa omiin tarpeisiin soveltuvan kokonaisuuden. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse tehdä saman päivän aikana.
Kiinteyttävä ja kireitä ilmelihaksia rentouttava Qua Sha-hieronta lisää ihon verenkiertoa, kollageenin ja elastaanin tuotantoa. Lisäksi se parantaa ihon väriä, poistaa turvotusta ja tummia silmänalusia ja terävöittää kasvojenpiirteitä. Se myös ravitsee ihosoluja ja tehostaa niiden hapensaantia ja siitä voi olla apua erilaisiin iho-ongelmiin. Harjoituksessa käsitellään kasvot, kaula, niska ja dekoltee.
->Kurssilla saat käyttöösi Qua Sha-hieronnan, joka on kuvattu yhdelle videolle ja taustalla soi rentouttava musiikki.
Kireät purentalihakset voivat aiheuttaa lihaskireyksien lisäksi monenlaisia kiputiloja, jotka voivat paikantua kasvoihin, kaulaan, niskaan tai vaikkapa korvaan. Purentalihasten kireys voi muuttaa kasvojen ja kaulan ulkonäköä leventämällä leukaperiä, pahentamalla hamsteripusseja ja aiheuttamalla kaulajuonteita.
->Kurssilla saat käyttöösi kaksi purentalihasten hierontaa, joista toinen tehdään käsin ja toinen Qua Sha-lastalla. Taustalla soi rentouttava musiikki. Lisäksi saat käyttöösi harjoituksen, joka venyttää purentalihaksia ja kaulan iholihasta.
Päännyökkääjälihas tukee purentalihasten toimintaa eli sen kireys heijastuu helposti myös purentalihaksiin ja päinvastoin. Pinnallisessa hengityksessä ne osallistuvat myös hengitykseen, joka aiheuttaa sille lisäjännitystä.
->Kurssilla saat käyttöösi kaksi päännyökkääjälihasten hierontaa, joista toinen tehdään käsin ja toinen Qua Sha-lastalla.
Päänahan hieronta vilkastuttaa aineenvaihduntaa, hapensaantia ja verenkiertoa myös kasvojen alueella. Lisäksi se lievittää stressiä, kirkastaa katsetta, virkistää väsyneitä silmiä ja siitä voi olla apua myös niska-hartiaseudun jumeihin.
->Kurssilla saat käyttöösi rentouttavan päänahan hierontaharjoituksen.
Stressi vaikuttaa ihoon ja näkyy kasvoilla ja pitkittyessään se vaikuttaa yöuneen ja laskee vireystilaa.
->Kurssilla saat käyttöösi autonomista hermostoa tasapainottavan jooga nidra- meditaatioharjoituksen, jonka taustalla soi rentouttava musiikki.
Lift up 2 verkkokurssin sisältö
Teoriaosuus
- Tervetuloa LIFT UP 2 verkkokurssille
- Miten harjoituksia kannattaa tehdä ja kuinka usein
- Kasvojen ikääntymismuutokset: mistä ne johtuvat ja miten niihin voi vaikuttaa kasvojoogalla?
- Otsan vaaka- ja pystyjuonteet ja sibeliusryppy
- Harakanvarpaat, roikkuluomet, silmäpussit ja tummat silmäaluset
- Nasolabiaalit ja hamsterinpussit
- Marionettijuonteet, roikkuheltta ja kaksoisleuka
- Kaulan pysty- ja vaakajuonteet
- Pään asennon vaikutukset terveyteen ja kasvojen ikääntymismuutoksiin
- Purentalihakset ja päännyökkääjälihas
- Qua Sha-hieronnan vaikutukset ihoon
- Stressin vaikutukset ihoon
- Löydä ihotyypillesi sopiva kasvoöljy
- Kasvojen lihaksia vahvistavien ja rentouttavien liikkeiden turvallisuusohjeet- TÄRKEÄÄ!
Harjoitukset
- Eteenpäin työntynyt pää
- Päänahan hieronta
- Silmät
- Posket
- Keski- ja alakasvot ja leuan alus
- Leukalinja ja kaula
- Qua Sha-hieronta
- Purentalihasten hieronta käsin ja Qua Sha-lastalla
- Purentalihasten venytys
- Päännyökkääjälihasten Qua Sha-lastalla
- Autonomista hermostoa tasapainottava jooganidra meditaatioharjoitus
- Kiitos
OSTA LIFT UP 2 verkkokurssi TÄÄLTÄ.
palautteita
”LIFT UP kasvojoogaverkkokurssi on hienosti rakennettu. Se on tosi kattava kokonaisuus ja voi itse rakentaa sopivia settejä päivän mukaan. Koen tämän hyvänä hoitavana osana koko kehon huoltoa. Lisäksi tätä on kiva tehdä. Tuntuu kuin silmien näkökin olisi parantunut. Kasvojen rentoutumisen tuntee todella hyvin erityisesti leukaperissä, otsassa ja kaulassa. Hyvän olon LIFT UP!” -Elina Tourunen
”Kaksi viikkoa LIFT UP verkkokurssia takana. Olen pystynyt vähentämään lihasrelaksanttien käyttöä huomattavasti ja päänsäryt ovat vähentyneet. Olen oppinut käyttämään paremmin silmän alueen lihaksia, joten otsa ei ole ole enää jatkuvasti rypyssä. Leukalinja ja poskipäät ovat saaneet paremmin muotoa.” -Ronja Ryöväri
”Olen tehnyt LIFT UP 1 kurssia kuuden päivän ajan ja olen tyytyväinen. Huomasin heti, että harjoitukset tuntuvat kasvojen lihaksissa eli tuntuu olevan jopa tehokkaampi kuin aikaisemmin myynnissä ollut kurssi. Parhaiten muutosta näkee silmien ympärillä ja kaulalla.” – Marianne Lillback
”Aloitin LIFT UP:n muutama päivä sitten. Voi että, heti tuntui niin hyvältä. Ihan kuin veri olisi alkanut kiertämään kasvoissa harjoituksen jälkeen. En tiedä miksi en ole aikaisemmin kasvojoogaa tehnyt. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Mahtavaksi tämän tekee se, että kaikkia harjoituksia ei tarvitse tehdä kerralla eli voi valita itse tekeekö kaikki liikkeet kerralla vai ainoastaan osan. Lymfahierontaa en ole vielä tehnyt, sitä odotan innolla.” -Auli 59 v.
”Olen tehnyt nyt viikon ajan kasvojoogaa ja täytyy sanoa, että jos viikossakin tulee tuloksia. Mieheni sanoo päivittäin, että kasvoni näyttävät ihan erilaiselta ja sileältä. Myös tyttäreni, jota en ollut nähnyt muutamaan päivään sanoi, että näytän hyvältä! Ongelmani on ollut se, että aina kun aloitan ketoruokavalion niin laihdun nopeasti jonka seurauksena kasvoni alkavat roikkumaan. Eivät roiku enää ja nyt peilikuvaa on kiva katsella. Kiitos tehokkaasta ja hyvästä kurssista!” -LIFT UP verkkokurssilainen
”Minulla on kasvojen ihon alueella tuntopuutoksia, johtuen jumissa olevista lihaksista muun muossa leuoan alueella. Jo ekan kerran jälkeen jumit helpotti ja tunto parani! Mitähän tästä tuleekaan kun otan tämän päivärutiinikseni?” –Ayda-Asiye Meskanen
Verkkokurssin suorittaminen
- Verkkovalmennus on jaettu kahteen osioon, jotka aukeavat heti kun olet ostanut kurssin ja kirjautunut verkkokurssialustelle. Kurssin materiaali löytyy Campwiren alustalta, jossa se säilyy niin kauan kun kurssi on voimassa.
- Voit aloittaa kurssin milloin haluat ja suorittaa sitä omassa aikataulussa.
- Kurssi sisältää kirjallista materiaalia, kuvia ja 17 videota.
- Voit suorittaa kurssia tietokoneella, tabletilla tai puhelimella.
- Kurssin sisältö on käytettävissäsi puolen vuoden ajan.
- Saat kurssin kaikki materiaalit käyttöösi heti sen jälkeen kun olet ostanut kurssin. Tämän vuoksi rahoja ei palauteta.
valmentajasta- olet turvallisissa käsissä
Satu Sjöholm on 53-vuotias sertifioitu kasvojoogaopettaja, keto coach, bloggaaja, kirjailija, liikuntatoimen ylitarkastaja sekä jooga- ja palautumisohjaaja. Hän on akateemiselta koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri ja liikuntatieteiden ylioppilas. Hän haluaa innostaa, tsempata ja näyttää omalla elämäntavallaan miten terveellinen ruokavalio, kasvojooga, liikunta, hyvä yöuni ja henkinen hyvinvointi vaikuttaa olemukseen, energiatasoon ja ulkonäköön.
Satu hurahti kasvojoogaan muutama vuosi sitten huomatessaan kasvojoogan tehon ihon ikääntymismuutoksien ennaltaehkäisyssä ja korjaamisessa. Hän oli ihan ihmeissäni siitä, että miten nopeasti ihon sävy muuttui kasvojoogan myötä ja miten upea hehku iholle tuli harjoituksen jälkeen. Hänen innostuksensa kasvojoogaan syventyi syventymistään ja johti lopulta kasvojoogaopintojen pariin. Hän opiskeli kasvojoogaopettajaksi Danielle Collinsin ohjauksessa.
osta lift up 1 ja lIft up 2 kasvojoogaverkkokurssit
LIFT UP 1 ja LIFT UP 2 verkkokurssit voi ostaa TÄÄLTÄ tai instagramista, joka löytyy nimellä satusjoholm. Verkkokurssi on myynnissä instagram profiilin verkkopuussa. Mikäli Sinulla on ongelmia verkkokurssin ostamisen kanssa tai mitä tahansa kysyttävää verkkokurssiin liittyen, niin laita sähköpostia tänne: satu.sjoholm@gmail.com.
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
Kuinka kauan verkkokurssi säilyy Campwiren alustalla?
Kurssin sisältö on käytettävissäsi puolen vuoden ajan verkkokurssialustalla.
Onko harjoitukset vaikeita opetella ja toteuttaa?
Ei ole, koska lihaksia vahvistavat harjoitukset on kuvattu videoille ja lisäksi niihin on kirjallinen ohjeistus. Saat siis tarkat ohjeet, jotta opit tekemään liikkeet tehokkaasti ja turvallisesti.
Milloin voin siirtyä LIFT UP 2 verkkokurssille?
Voit siirtyä kurssille heti kun hallitset LIFT UP 1 lihaksia vahvistavien liikkeiden linjaukset tai olet kokenut kasvojoogi eli olet tehnyt kasvojoogaa jo pidempään.
Voinko osallistua verkkokursseille koska sairastan tulehduksellista ihosairautta?
Keskustele lääkärisi kanssa mikäli sairastat jotakin ihosairautta. En suosittele tekemään kasvohierontaa silloin kun ihossa on akuutti tulehdustila.
Voinko osallistua verkkokurssilla vaikka minulla on meneillään stressaava elämänvaihe?
Voit osallistua, koska harjoitukset tasapainottavat kehoa ja mieltä.
Tarvitsenko harjoitusten suorittamiseen kasvojoogavälineitä?
LIFT UP 1 kurssilla ei käytetä mitään kasvojoogavälineitä, mutta LIFT UP 2 verkkokurssin suorittamista varten tarvitset Qua Sha-lastan.
Olenko liian vanha aloittamaan kasvojoogaa?
Et varmasti ole. Kasvojoogan voi aloittaa niin kauan kun on elämää. Vanhin tietämäni kasvojoogi oli aloittaessaan 92-vuotias ja hän on ollut hyvin tyytyväinen tuloksiin.
Saanko rahat takaisin mikäli en ole tyytyväinen kurssiin?
Rahoja ei palauteta sen vuoksi, koska saat kaikki kurssin materiaalit käyttöösi ostohetkellä.


7