ainoa hetki jolla on merkitystä

Istun kahvilan terassilla kahvia juoden ja töitä tehden. Kaiuttimesta soi ihana rauhoittava musiikki. Kahvi maistuu ihanan pehmeältä, raikas kesätuuli hyväilee ihoani ja suuri aurinkovarjo suojaa kehoani paahteiselta auringolta. Pulut hyppivät ympärilläni ja tulevat ihan lähelle jalkojani. Minulla on tosi hyvä ja rauhallinen olla. Takana on ihana aamulenkki Tuton ja Oven kanssa. Tutokin jaksoi kävellä yli puoli tuntia vaikka on viime päivinä hieman ontunut etupäätään. Mieleeni on hiipinyt suru, joka muistuttaa siitä, että aika on rajallinen. Aika on lahja. En ole päästänyt surua kuitenkaan isännäksi, vaan se on ollut rengin paikalla muistuttamassa siitä, että haluan nauttia joka hetkestä joita saan vielä elää Tuton kanssa. Elämä on lahja eikä tule hukata hetkeäkään murehtimalla tulevaa. Se kaikki on poissa siitä ainoasta hetkestä, jolla on merkitystä eli nykyhetkestä. Tässä ja nyt.

minäkin olisin voinut valita toisin

Harmoniani keskeyttää lapsiperhe, joka tulee viereiseen pöytään istumaan. Isä alkaa hätistellä puluja hyvin mahtipontisesti, ihan niin kuin ne olisivat elämää suurempi uhka. Hänen pieni poikansa ottaa mallia vanhempansa käytöksestä ja joka kerta kun lintu lähestyy heitä edes hieman, hän alkaa kiljua ja huutaa sydämensä pohjasta. Mietin, miten erilainen energia hetkessä olisi mikäli vanhempi olisi suhtautunut lintuihin eri tavalla. Antanut niiden olla, tilaa on. Tai jos hän olisi halunnut hätistää ne, niin hän olisi voinut tehdä sen eri tavalla. Rauhallisemmin. Samalla hän olisi viestittänyt lapselleen, että hän on turvassa terassilla vaikka siellä on lintuja. Mulkoilen isää pahasti ja huokaisen kuuluvasti joka kerta kun he hätistelivät lintuja. Isä ymmärtää kehonkieleni viestin ja kieltää lastaan kiljumasta. Lapsi on kuitenkin oppinut reagoimaan lintuihin tietyllä tavalla. Asiaa ei voi enää korjata tai ainakin se vaatisi hieman vaivannäköä. Myös minä  voisin toimia tilanteessa eri tavalla: voisin käyttäytyä kuin aikuinen eli rauhallisesti kertoa isälle mielipiteeni hänen käytöksestään enkä mulkoilla häntä pahasti. En reagoi siinä hetkessä kuitenkaan rakkaudesta vaan pelosta käsin. Samalla hermostoni menee stressitilaan. Olisin voinut valita toisin. Samalla saan oppitunnin siitä, miten en voi tuomita ketään, ainoastaan kiinnittää huomiota omaan käytökseeni ja itseeni.

hermostomme tarkkailee joka hetki hengitystämme

Reagoimme joka hetki pelosta  tai rakkaudesta käsin. Hermostomme tarkkailee joka hetki hengitystämme ja tulkitsee sen viestejä: pelko viestittää hermostolle hälytystilasta ja rauha palautumisesta. Hermosto ei voi olla yhtä aikaa palautumisen ja stressin tilassa. Se on aina jommassa kummassa, joko tai. Hengitys on silta kehon ja mielen välillä: hengitystä säätelemällä pystymme viestittämään hermostolle onko päällä sotatila vai rauha, stressitila vai palautuminen. Hermosto ja aivot eivät tiedä mikä on totta ja mikä tarua: ne kuuntelevat kehon viestejä ja reagoivat niiden mukaan. Hengitysharjoitus on yksi tapa rauhoittaa hermostoa nopeasti. Itse aloitan jokaisen päiväni soturi- eli neliöhengityksellä ja teen sitä myös stressaavissa tilanteissa aina kuin muistan 😎 Kokeile sinäkin ja ohjaa hermostosi lempeästi rauhoittumiseen eli  parasympaattiseen tilaan, jossa vallitsee rauha ja rakkaus.

Soturi- eli neliöhengitys

• Hengitä sisään 5 laskien
• Pidätä hengitystä 5 laskien
• Hengitä ulos 10 laskien
• Pidätä hengitystä 5 laskien
• Aloita alusta ja toista niin monta kertaa kun hermostosi on rauhoittunut

Edelliset postaukset

• Eihän tästä ketoosista tuu yhtään mitään!
• VHH pizzapiirakka- 14 g hh koko piirakassa

Nähdään instassa: satusjoholm

valkkaria ja shampanjaa

Mietin eilen kun ajoimme kotiin Natural Beauty Eventistä Kirkkonummelta, että onko mun ketoosi katkeillut viimeisen parin viikon aikana jo liian monta kertaa. Koko ajan on ollut juhlia ja tapahtumia ja tapojeni vastaisesti olen nauttinut viimeisen kahden viikon aikana peräti kolmena päivänä shampanjaa ja viiniä (niin, ja mansikatkin ovat maistuneet). Ja se on mulle tosi paljon! Ensin oli juhannus, sitten olimme ystävä pariskunnan kanssa veneilemässä ja nyt sitten vielä ”miniloma” ihanassa tapahtumassa. En ole juonut kerralla paljoa, mutta kyllähän pari kolme (tuon 3 on jo mulle iso määrä) lasia viiniä ketoosin katkaisee. Ja nyt olen huomannut myös sellaisen asian, että mikäli juon alkoholia, niin siitä seuraa usein se, että syön myös hiilareita normaalia enemmän. Olen suhtautunut asiaan rennosti- ikään kuin tarkkailisin itseäni ja toimintaani itseni ulkopuolelta huvittuneen uteliaasti. Tyyliin, mitähän tämä asia haluaa minulle kertoa itsestäni.

Lue postauksia painonhallinnasta ja ketoruokavaliosta täältä.

tarkoituksena ei ole villitä muita

En ole ketoosissa laihduttaakseni enkä hoida sillä mitään sairautta, joten olen nyt suonut itselleni tämän rennomman asenteen ketoosin suhteen nyt kesän aikana. Enhän mä aikaisemminkaan ole asian suhteen älyttömiä nipottanut, olen pitänyt hiilaripäiviä aina silloin tällöin. Hujahdan nopeasti takaisin ketoosiin ja aineenvaihdunta saa sopivasti hyvää buustia, joten tämä on sopinut minulle hyvin. Kaikillehan se ei sovi, koska olemme yksilöitä. Eli tämän postauksen tarkoituksena ei siis ole villitä muita ketoilijoita:) Aluksi mua vähän huoletti viime aikainen ”keikkuminen ketoosiin ja ulos”, mutta nyt olen parin viikon ajalta huomannut, ettei se tuota mulle mitään vaikeuksia. Olen todellakin ihmetellyt asiaa! Ehkä se johtuu siitä, että olen elämäni aikana ollut niin pitkiä aikoja ketoosissa, että metabolinen joustavuus todellakin toimii. Olen sitäkin miettinyt, että mulle saattaisi jopa sopia sekin, että pitäisin joka viikko hiilaripäivän. Varsinkin kun liikun älyttömästi. Runsas liikunta onnistuu ketoosissa oikein hyvin omalla kohdallani eli en tarkoita sitä, että sen takia pitäisi pitää hiilaripäivä kuitenkaan. Se vaan ehkä osaltaa selittää miksi ketoosiin takaisin pääseminen on mulle todella helppoa.

Lue myös: Ketotietopaketti ja ketopäiväkirjat

Askeetikko nautiskelija

Joo! Että tämmöisiä sekavia mietteitä tällä kertaa. Olen tullut siihen tulokseen, että varmasti mun syömishäiriö tausta nuoruudessa vaikuttaa vahvasti siihen, etten tule koskaan olemaan ruokavalion suhteen täysin ehdoton. Mulla on kokemusta siitä, miten vakavaksi tilanne voi mennä kun ruokavalio ei olekaan enää renki vaan isäntä. Siihen verrattuna hiilaripäivä silloin tällöin on aika pieni murhe. Haluan pitää itselläni myös tietyn vapauden myös ketoruokavaliolla enkä halua taistella mielihalujani vastaan. Uskon, että se kostautuu AINA pitkällä tähtäimellä. Eri asia on tietenkin jos niitä mielihaluja alkaa olla liian usein. Silloinhan se ei ole enää vapautta, vaan asia on päinvastoin. Tätä postausta kirjoittaessani mietin, että onko tätä järkeä julkaista? Sekoittaako tämä vaan niiden ihmisten päätä, jotka ovat juuri aloittaneet ketoruokavalion ja haluavat selkeyttä elämäänsä? Julkaisen nyt kuitenkin, koska haluan että mun seuraajat tietävät millainen mä oikeasti olen. Pääsääntöisesti hyvin kurinalainen ja askeettinen, mutta viime aikoina mussa on alkanut nousemaan esiin myös tämmöinen lepsumpi nautiskelija puoli. Ja päivä päivältä mä tykkään siitä puolesta itsessäni yhä enemmän. Siinä on nimittäin jotakin paljon inhimillisempää kuin siinä askeettisessa Sadussa, joka on myös osa minua. Ja ainakin vielä se hurjan paljon suurempi osa:)

Tuu seuraa mua instassa: satusjoholm ja 2blackgsd