kuoleman lopullisuus ja armottomuus

Ainahan ihmisen kuolema koskettaa, nuoren ihmisen kuolema musertaa. Kuoleman voima on niin lopullinen, armoton. Ei enää sanoja, ei kosketusta, ei itkua eikä naurua. Ainoastaan raastava ikävä ja pohjaton suru, joka ravisuttaa jokaista solua, salpaa hengityksen ja lävistää sydämen jokaisen sopukan. Se jäytää jokaista sekunttia tuskallaan ja opettaa elämään hetki kerrallaan, koska enempää ei pysty. Se rikkoo arjen rutiinit, kyseenalaistaa aiemmin tärkeänä pidetyt asiat ja julmuudellaan hajoittaa elämän perustuksen. Elämä on alati muuttuvaa, mutta oman lapsen kuoleman jälkeen mikään ei ole enää niin kuin ennen, kaikki muuttuu. Vaikka surun keskeltä voi nähdä hetkittäin kajastavan auringonsäteen, niin kuoleman voima imaisee läheisensä menettäneen surun ja tuskan mustaan syvään kuiluun yhä uudestaan ja uudestaan. Ainoastaan aika tuo tuskaan jonkin asteista helpostusta vaikka suru ei koskaan häviä, ainoastaan muuttaa muotoaan.

kuolema hipaisi ihoani

Kuolema hipaisi ihoani, se tuli niin lähelle. Liian lähelle. Huomasin rakkaan ystäväni lähettämän ääniviestin, jonka kuuntelin kesken koiratreenin. Ymmärsin heti, että nyt on sattunut jotakin peruuttamatonta ja sanoinkuvaamattoman järkyttävää. Hänen rakkaan tuttu äänensä kertoi, että heidän aikuinen poikansa oli menehtynyt hetki sitten yllättävään sairauskohtaukseen. Tuskaiset sanat porautuivat sieluuni kuunnellessani suruviestiä. Sydämeni särkyi kun ymmärsin, että ystäväperheelleni on tapahtunut se pahin, mitä ihmiselle voi koskaan tapahtua. Eikä minun sydämeni särkyminen ole mitään verrattuna heidän sydämiensä särkymiseen. Kuolema tuli ensimmäistä kertaa niin lähelle, että se viipyy vieläkin ihollani, vaatteissani ja näen sen tuulessa heiluvissa puiden lehdissä.

miten niin suuresta surusta voi koskaan selvitä?

Miten niin suuresta surusta voi koskaan selvitä? Miten jatkaa elämää tapahtuneen jälkeen? Miten jaksaa elää kaipauksen kanssa kun ei voi enää halata ja puhua? Mistä löytää voimaa käsillä olevaan hetkeen? Miten voi nukkua ja syödä? Miksi hyville ihmisille tapahtuu jotakin näin kamalaa? Ja MIKSI, MIKSI ja MIKSI? Nämä kysymykset ovat totta lapsensa menettäneen jokaisessa hetkessä. ”Kyllä se siitä” tai ”aika parantaa haavat ” lausahdukset tuntuvat henkiseltä väkivallalta vaikka ajan kanssa suru ja kaipaus muuttavatkin varmasti muotoaan. Näistä päässäni risteilevistä ajatuksista huolimatta tiedän, että ystäväperheeni selviää. Tunnen vahvasti myös sen, että  kuolema saa aikaan heidän elämässään jotakin sellaista, jota mikään muu asia ei voisi saada aikaan. Jotakin hyvin kaunista ja hyvää, jotakin mikä on tarkoitettu. Vaikka sitä ei tällä hetkellä pystykään ymmärtämään eikä näkemään.

hän oli liian hyvä tähän maailmaan- siksi hänen täytyi lähteä

Hän oli liian hyvä, ihan liian fiksu tähän maailmaan- sen vuoksi hänen piti jatkaa matkaansa toiseen ulottuvuuteen meidän mielestämme liian aikaisin. Hänellä on nyt hyvä olla vaikka meidän mielestämme kaikki jäi kesken. Ystävälläperheelläni on jäljellä lapsestaan kuitenkin paljon: ihanat muistot, jotka kantavat kovimman suruhuipun yli. Lapsensa vaatteet ja lakanat, joissa on hänen tuoksunsa. Ja usko siihen, että kuolema ei ole lopullinen- se on ainoastaan olomuodon muutos, jossa ruumis haudataan sielun jatkaessa elämää toisessa ulottuvuudessa.

Tämä postaus on omistettu rakkaalle ystävälleni ja sielunsiskolleni- olet minulle äärettömän rakas<3 Ja hänen ihanalle miehelleen, jolla on hyvä sydän. Ja heidän lapsilleen.

Lisäsin hiilareita- miksi?

Maaliskuussa lisäsin hiilareiden määrää ruokavaliossani. Olin ollut ketoosissa vuoden ja yhtä äkkiä alkoi tekemään mieli kaurapuuroa ja enemmän marjoja. Sen lisäksi kaipasin ihan tolkuttomasti VÄRIÄ lautaselleni eri väristen kasvisten ja juuresten muodossa. Tiesinkin, että oli aika lisätä hiilareita, hyviä sellaisia. Kehoni suorastaan huusi niitä enkä tietenkään voinut vaientaa tuota ääntä-  vaikka olenkin ketovaikuttaja. Ensimmäinen ajatus oli kylläkin se, että koska OLEN ketovaikuttaja ja syyskuussa julkaistaan VHH ruoka- ja herkkuohjeita kirjani niin eikös minun pidä koko ajan olla ketoosissa? Olenko huono ketovaikuttaja, jos lisäänkin hiilareiden määrää ruokavaliossani? Näiden ajatusten myötä huomasin olevani vankilassa, jonka olin itse rakentanut. Eikös terveysvaikuttajan juuri pidä kuunnella elimistöään eikä taistella oman kehon viestejä vastaan? Hetken aikaa keskusteltuani itseni kanssa, pidin jo omia ajatuksiani ihan hölmöinä ja jopa vaarallisina- mutta inhimillisinä .

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna

hiilareiden lisääminen jännitti- palaako päänsärky, turpoanko pullataikinaksi, miten käy energiatason?

Kieltämättä hiilarien lisääminen jännitti vaikka toki olin vuoden ketoosissa olo ajankin pitänyt aina välillä hiilaripäiviä. Hiilaripäivien aikana en kuitenkaan vetänyt mitään hiilariövereitä, vaan ainoastaan hieman lisäsin hiilarien määrää. Ketoosin myötä pääsin eroon päänsärystä ja mietinkin, palaako päänsärky takaisin? Ja mitenkäs käy painon? Toki tiesin, että parissa päivässä painoa tulee lisää kun lihasten hiilarivarastot täyttyvät. Mutta alkaako kehoni keräämään rasvaa ja ennen kaikkea nestettä jotenkin normaalia enemmän? Olenko sekoittanut aineenvaihduntani, romahtaako energiatasoni jne. Monenlaisia ajatuksia pyöri päässä eivätkä ne suinkaan olleet positiivisia. Tajusin myös sen miten vaarallisilla vesillä liikutaan silloin kun hiilarien lisäämisestä nousee mieleen tämmöisiä pelkoja! Siitä huolimatta, etteivät hiilarit ole olleet minulle koskaan mikään peikko, ainoastaan yksi makroista. Olen siis aina suhtautunut niihin neutraalisti.

Miten toteutin hiilarien lisäyksen

Halusin tehdä hiilareiden lisäyksen varovasti ja mahdollisimman lempeästi, koska olin ollut vuoden ketoosissa. Mielestäni on ihan järjetöntä hyppiä äärimmäisyyksistä toiseen eikä tarkoituksenani ollut jatkossakaan syödä älyttömästi hiilareita. Ainoastaan kuunnella omaa elimistöäni eli syödä sitä kaurapuuroa voisilmällä iltaisin? Riisiä, pastaa tai perunaa mun ei edes tehnyt mieli (eihän ne edes maistu miltään), joten ruokavalioni pysyi melko samantyyppisenä kuin ketolla- kaurapuuroa ja banaania lukuunottamatta. Lisäsin myös marjojen määrää. Hieman vähensin rasvan määrää (älä lue siten, että olisin siirtynyt vähärasvaiselle ruokavaliolle: himoitsen edelleen voita YLI KAIKEN), koska makrot muuttuivat enkä kokenut tarvetta enää vetää rasvoja niin paljoa kuin ketolla. Aamupalaksi tein edelleen proteiinipitoisen smoothien, johon lisäsin nyt puolikkaan banaanin. Lounaan söin edelleen vähähiilarisesti, koska en pidä korkea hiilarisesta lounaasta, koska se tuppaa väsyttämään. Päivälliseksi nautin luonnon jogurttia, marjoja ja puolikkaan banaanin. Ja iltapalaksi sen kauralesepuuron (puolet kauralesettä, puolet kaurahiutaleita) ja ison palan leipäjuustoa. Eli minun kohdallani ketoosin katkeaminen ei tarkoittanut todellakaan ”hiilariöveri elämää” tai sitä, että puputtaisin sohvalla kaksin käsin sokeria ja vehnäjauhosta valmistettua pizzaa. En ole tehnyt sitä koskaan, joten miksi nyt sitten?

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna

lihoinko?

Aluksi painoa tuli takaisin pari kiloa. Mutta hyvin nopeasti (muistaakseni kahdessa viikossa) painoni palasi takaisin niihin lukemiin, joissa se oli ketolla, jopa hieman alle! En siis lihonut grammakaan lisättyäni hiilareita. Päänsärky palasi heti takaisin, siis ihan heti ja olin hieman kauhuissani. Se kesti kuitenkin ainoastaan pari päivää ja on pysynyt poissa. Energiatasoni laski selvästi eli olo ei ole ollut yhtä energinen kuin ketosissa- todellakaan! Eli tuota energistä oloa todellakin kaipaan. Levottomat jalat vaivasivat ketolla ja nyt ne eivät ole vaivanneet ollenkaan. Tällä hetkellä nukunkin tosi hyvin- toki vaihdevuodet sotkevat unta aina välillä. Se mikä on kummallisinta, niin nyt kun syön hieman enemmän hiilareita, niin minun ei tee yhtään mieli makeaa. Ketoosissa ollessani kärsin aina välillä makeanhimosta, mikä oli lievästi sanottuna nurinkurista. Juuri ketoosissahan tuo makeanhimo yleensä häviää? Treeni kulki yhtä hyvin molemmilla ruokavaliolla, tosin rauta nousee salilla nyt hieman kevyemmin.

mites jatkossa- palaanko ketoosiin?

Kuulun niihin ihmisiin ja  ketovaikuttajiin, joille sopii sekä keto että hieman runsas hiilarisempi ruokavalio.  Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Hyvinvointini kannalta tuntuukin olevan tärkeintä se, että välttelen niitä ruoka-aineita, joista saan allergiaoireita. Eli en missään nimessä siedä gluteenia, sen sijaan kaura sopii minulle hyvin. Aion jatkossakin kuunnella elimistöäni ja palaan takaisin keto ruokavalioon mikäli minusta siltä tuntuu. Ja välillä on siltä jo tuntunutkin eli voin hyvinkin pian palata taas ketoosiin. Tällä hetkellä syön intuitiivisesti eli en laske hiilareita ollenkaan. Enkä mitään muutakaan. Syön sitä mitä tekee mieli- ainoat ruoat,  mitä vältän on gluteeni ja kananmuna, joista saan allergiaoireita. Jatkan VHH ruokaohjeiden kehittelyä ja julkaisemista blogissani, koska se on rakas harrastukseni. Ja palaan taas takaisin ketolle, mikäli minusta siltä tuntuu. Minulle ketoruokavalio on työkalu, jota käytän tarvittaessa. Eikä minulla ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan mitään ongelmaa siirtyä ketoosista hieman runsas hiilarisempaan ruokavalioon. Ainahan tilanne voi muuttua, koska mikään ei ole elämässä niin pysyvää kuin muutos.

Seuraa  instassa: satusjoholm ja 2blackgsd

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo