TV-ohjelma, kustannussopimus ja juttu ketolehteen
kustannussopimus
Olenkin vihjaillut teille muutamaan otteeseen, että alkuvuodesta tulee hyvin räväkkä. En kuitenkaan kertonut tarkemmin miksi, koska en vielä joulukuussa tiennyt, että saanko asioista vielä kirjoittaa. Nyt tiedän ja nyt siis voin kertoa, mutta en vielä kaikkea. Aloitetaan tuosta kustannussopimuksesta: allekirjoitin sen marraskuussa 2019 Basam Booksin kanssa ja tarkoituksena on kirjoittaa ketokirja. Kirjaan tulee blogin suosituimmat somesuosikki ohjeet ja paljon ohjeita, joita ei blogistani löydy eikä tule löytymään. Lisäksi kirjassa on ajatuksiani ketoruokavaliosta ja vähän muutakin. Kirjaan tulee hyvät kuvat, koska niiden merkistystä ei mielestäni voi korostaa. Olen kirjoittanut kirjaa lomien aikana, joita pidin loppuvuodesta peräti kuukauden ja lisää on tulossa tammikuussa. Arkisin paukut eivät riitä kirjoittamiseen vaikka eihän tietty ruokakirjassa niin kova homma ole kuin jossakin romaanissa, mutta kuitenkin. Loppuvuodesta kun lomailin lähes 3 viikkoa Floridassa, heräsin joka ikinen aamu kirjoittamaan kirjaa neljän aikaa, joskus aikaisemminkin:) Iso kiitos jo tässä vaiheessa Studio Varjon Pasi Hakalalle, joka on jo tässä vaiheessa auttanut kuvien kanssa ihan mielettömästi.


tv-ohjelma
Meidän perhe Tuto mukaan lukien tullaan näkemään jo tänä keväänä eräässä tv-ohjelmassa, jonka nimeä en voi vielä paljastaa. Kuvaukset ovat nyt tammikuussa ja ne kestävät yhteensä 6 päivää eli jännittäviä kokemuksia on tiedossa! Vielä en tiedä yhtään milloin meidän jakso tullaan näyttämään, mutta pian varmaan sekin selviää. Ja kyllä: jännittää ihan mukavasti..
juttu ketolehdessä
Minusta on kahden aukeaman juttu 16.1.2020 ilmestyvässä keto lehdessä. Lehteä on tarkoitus myydä marketeissa ympäri Suomea ja siellä on muutama ohje blogista ja muutakin kivaa. Kannattaa pitää silmät auki kaupassa käydessä:)

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

VHH juustosämpylä- vain 1 g hiilaria
Kaupallinen yhteistyö: fitnessfirst
*Sisältää mainoslinkkejä
Tein näitä jumalaisen hyvänmakuisia VHH juustosämpylöitä tulevaa ketokirjaani varten ja on ihan pakko julkaista tämä ohje myös täällä blogissa. Näiden VHH sämpylöiden rakenne ei voisi olla parempi ja sen lisäksi ne ovat älyttömän helppoja valmistaa. Syödessäni näitä sämpylöitä lapsuuden juustosämpylät tulivat mieleen, koska nämä maistuvat juuri niiltä. Mikäli haluat sämpylöistä vielä juustoisemman, niin voit lisätä niiden päälle paistamisen loppuvaiheessa vielä juustoraastetta. Kuvien sämpylöihin niitä ei ole lisätty eikä ne sisälly makroihin. Hiilareita VHH juustosämpylät sisältävät ainoastaan gramman ja ne sopivat VHH ja ketoruokavalion lisäksi myös viljattomaan ruokavalioon.

OHJEESSA ESIINTYVISTÄ TUOTTEISTA ja millä voin korvata
Ohjeessa käytettyä mantelijauhoa ja psyllimkuitua voi tilata edullisesti *täältä. Koodilla ”kutsuvapauteen” saat -10%:n alen normaalihintaisesta FitnessFirstin tuotteista. Ohjeessa on käytetty Puhdas plussan gluteenitonta ja hiilihydraatitonta kaurakuitua, jota voit ostaa luontaistuotekaupoista tai tilata täältä. Kyseessä on siis KETO kaurakuitu, joka sopii erinomaisesti ketoruokavalioon eli ei kannata säikähtää tuota kaura nimeä. Mantelijauhot voi korvata lupiinijauholla, sen sijaan psylliumkuitua en lähtisi korvaamaan yhtään millään, koska se vaikuttaa niin oleellisesti rakenteeseen. Itse käytän aina FitnessFirstin karkeaa psylliumkuitua, koska hienojakoinen psyllium saattaa paakkuuntua ikävästi. Mascarpone tuorejuuston voi luonnollisesti korvata millä tahansa maustamattomalla tuorejuustolla. Mikäli
vhh juustosämpylä Makrot 1 annos
Rasvat 42 g
Proteiinit 24 g
Hiilihydraatit 5 g
Kcal 504

vhh juustosämpylä ohje 3 annosta
2 kananmunaa
125 g mascarpone tuorejuustoa
2 dl emmental juustoraastetta
1 dl mantelijauhoa
1 rkl psylliumkuitua
2 rkl keto kaurakuitua* tai muuta kuitujauhetta
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
* kaurakuitu on gluteeniton ja täysin hiilariton kuitu, jota käytetään esimerkiksi Jenkeissä paljon VHH leivonnassa
valmistus
Vatkaa munien rakenne kulhossa rikki. Lisää mascarpone tuorejuusto ja juustoraaste munien sekaan ja sekoita. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja kaada seos muna-juustoseokseen. Sekoita huolellisesti. Ota kostutetuilla käsillä taikinaa käsiisi noin kolmasosa koko taikinan määrästä ja pyörittele käsin taikinasta pyöreä pallo. Mikäli taikina tarttuu käsiisi, lisää hieman veden määrää. Laita pallo leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia tai niin kauan, että sämpylät ovat saaneet kauniin värin.
Lue myös: Keto tietopaketti ja keto ruokapäiväkirjat

TULE MUKAAN VERKKOKURSSEILLE
KETO RISE UP verkkokurssi on sertifioidun ketovalmentajan laatima kokonaisvaltainen 6 viikon verkkokurssi, jossa opetellaan noudattamaan ketoruokavaliota terveellisesti ja turvallisesti koulutetun valmentajan ohjauksessa. Verkkokurssin tavoitteita ovat pysyvä painonhallinta, energiatasojen kohottaminen ja hermoston tasapainottaminen. Verkkokurssi on laadittu siten, että sen noudattaminen on osallistujalle mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Verkkokurssi sisältää runsaasti reseptejä, valmiit ateriakokonaisuudet 21 päiväksi, hermostoa tasapainottavia harjoituksia, tietoa kokonaisvaltaisesta terveydestä ja laajan painohallintaosion. Verkkokurssia voi suorittaa monella eri tavalla ja omassa tahdissa.Lue lisää verkkokurssista TÄÄLTÄ.
VHH TEHO VERKKOKURSSI on 5 viikon verkkovalmennus, jossa opit noudattamaan VHH ruokavaliota terveellisesti ja turvallisesti. Verkkokurssi on laadittu siten, että sen noudattaminen on osallistujalle mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Kokonaisvaltainen verkkokurssi sisältää mm. runsaasti reseptejä, tarkat ohjeet ruokavalion noudattamisesta ja tietoa pysyvästä painonhallinnasta ja hormonitoiminnan tasapainottamisesta. Verkkokurssilla saat vinkkejä mm. nestekierron tehostamiseen, kehon alkalisointiin ja detoxiin. Lisäksi saat tietoa VHH leivonnasta, vagushermon tasapainottamisesta, aivojen välittäjäaineista ja käytännön harjoituksia kuten corejumpan ja äänitetyn rentoutusmeditaation. Verkkokurssia voi suorittaa monella eri tavalla ja omassa tahdissa. Armollisuus omaa kehoa, yksilöllisyys ja oman elimistön kuuntelu ovat keskeisiä sanomia viiden viikon VHH Teho muutosmatkan aikana. Pikadieettien ja itsensä ruoskimisen aika on ohi! Niistä harvoin seuraa mitään hyvää- päinvastoin ne voivat hankaloittaa pysyvää painonhallintaa. Lue lisää verkkokurssista TÄÄLTÄ.
KAIKKI BLOGIN yli 200 VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .


0