Hae
Kutsu vapauteen
Kaupallinen yhteistyö

Siemennäkkileipä- paras ohje

Kaupallinen yhteistyö: fitnessfirst
*Sisältää mainoslinkkejä

paras siemennäkkileipä ohje

Haluan jakaa teille parhaan siemennäkkileipä ohjeeni, sillä olen viime vuosina tehnyt satoja kertoja siemennäkkäriä ja pidän itseäni jo ihan puoliammattilaisena tässä asiassa 😀  Blogissa on yli 30 vhh leipäohjetta, mutta mielestäni ei ole siemennäkkileivän voittanutta, palaan siihen aina uudestaan ja uudestaan. Yleensä meillä on aina siemennäkkäriä ja syön sitä muutaman palan päivässä- se vaan on niin älyttömän hyvää. Lisäksi siitä saa helposti hyviä rasvoja ja kuituja mukavassa muodossa.

täydellisen siemennäkkileipä ohjeen metsästys

Viime aikoina olen tehnyt siemennäkkileipää tämän postauksen ohjeella ja pidän tästä monestakin eri syystä: rakenne ja väri on juuri sellaista kuin haluankin sen olevan kunhan vaan annan olla leivän tarpeeksi pitkän aikaa uunissa. Olen kokeillut siemennäkkäriä varmaan kaikilla mahdollisilla jauhovaihtoehdoilla, mutta teff-jauhot ovat osoittautuneet parhaiksi vaihtoehdoiksi.

siemennäkkileipä sopii gluteenittomaan, maidottomaan ja vhh ruokavalioon

Siemennäkkileipä sopii erikoisruokavalioita noudattaville, sillä se on maidoton, gluteeniton ja vähähiilihydraattinen. Mikäli haluat leivästä mahdollisimman vähähiilarisen, niin voit kokeilla lupiinijauhoa teffjauhon sijaan. Mikäli taikina jää liian vetiseksi ja löysäksi, lisää hieman jauhojen määrää. Hiilihydraatteja yhdessä palassa on 5 g per pala.  Jos ihmettelet miksi tähän ohjeeseen on yleensäkin lisätty teffjauhoja, koska näkkärin voi valmistaa pelkistä siemenistäkin? Vastaus on rakenne. Yhdestä pellillisestä tulee 12 palaa.

vinkkejä siemmennäkkileivän valmistukseen

Siemennäkkileipä on todella helppo valmistaa, koska leipomisvaihetta ei ole. Aineosat ainostaan sekoitetaan kulhossa ja levitetään pellille. Tuo levitys onkin sitten se hankalin vaihe ja sen teen aina tuorekelmun avulla: levitä kelmu taikinan päälla ja painele taikina käsilläsi pellille tasaiseksi levyksi. Jätä reunoille hieman tilaa, ettei näkkäristä tuli liian ohut. Liian ohut näkkäri on ihan mahdotonta voidella vaan se murenee helposti käsiin. Kannattaa leikata levy paloiksi jo ennen uuniin laittamista- itse käytän yleensä apuna pizzaleikkuria.

VHH siemennäkkileivän makrot (yksi pala)

Rasva 8,8 g

Proteiini 5,6 g

Hiilihydraatti 5,7 g

Kcal 130

VALMISTUSTA VARTEN TARVITSET

kulho ja lusikka

uunipelti

VALMISTUSAIKA

noin 10 min

uunissa paistoaika 50-60 min

valmistusaika yhteensä noin tunti

siemennäkkileivän ohje (12 kpl)

1 dl  teffjauhoa
1 dl chiansimeneniä
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
2 rkl kookosöljyä
2 dl keitettyä vettä
1 tl laadukasta suolaa

Keitä vesi kattilassa kiehuvaksi ja sekoita kookosöljy sen sekaan. Mittaa ainekset isoon kulhoon ja kaada päälle vesi. Sekoita hyvin ja kaada taikina leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Laita tuorekelmu taikinan päälle ja taputtele taikinasta lähes pellin kokoinen levy. Leikkaa levy 12 osaan esimerkiksi pizzaleikkurilla. Paista 150 asteessa 50-60minuuttia tai niin kauan kuin leipä on ruskistunut ja rapea. Mikäli leipä on liian kauan uunissa, se murenee käsiin.

Ohjeessa esiintyvistä tuotteista

Ohjeessa esiintyviä tuotteita voi tilata edullisesti täältä.  Koodilla ”kutsuvapauteen” saat -10%:n alen normaalihintaisesta FitnessFirstin tuotteista.

blogissa on jo yli 30 vhh leipäohjetta! KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Noppa 20 v- dramaattinen alku elämälle

noppa 20 v- dramaattinen alku elämälle

Aika rientää ja nuorempi pojistani täytti viime lauantaina 20 vuotta! Muistan Nopan syntymän kuin eilisen päivän (tämä on aika yleistä meillä äideillä). Raskausaika oli dramaattinen, koska supistukset alkoivat jo raskausviikolla 18. Soittaessani keskussairaalaan, minulle sanottiin suoraan, ettei lapsi tule selviämään ja meidän pitää varautua pahimpaan. Menin ihan paniikkiin ja muistan vaan sen kun en saanut itkua loppumaan vaikka yritin supistusten vuoksi olla rauhallinen. Jouduin jäämään sairauslomalle yliopiston tutkijan työstä ja makaamaan sairaalassa raskausviikot 28-32. Vaikka makasin paikoillani jalat ylöspäin kohotettuna (ihan oikeasti), niin poika meinasi syntyä ihan väkisin. Supistuksia tuli säännöllisesti ja kohdunsuu alkoi aukeamaan. Itse en pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan hiljaa paikoillani ja rukoilemaan, ettei synnytys käynnisty liian aikaisin. Tunnit ja minuutit olivat elämäni pisimpiä ja tuolloin päätin, etten enää koskaan halua kokea tätä uudestaan. En halua enää koskaan tulla raskaaksi ja jännittää, selviääkö lapsi raskausajasta elävänä tai syntyykö hän vammautuneena ennenaikaisuuden vuoksi.

Isoveli Aleksi syntyi 2 vuotta aikaisemmin 5 viikkoa etuajassa eli raskausviikolla 35+0 eli molemmilla pojilla oli kiire tähän maailmaan. Loppujen lopuksi Noppa syntyi ”vasta 37+3” ja painoi syntyessään yli kolme kiloa. Helpotus oli valtava kun ymmärsin, että kaikki meni loppujen lopuksi hyvin. Sairaalassaolo aikana näin todella surullisia kohtaloita, jotka ovat vahvasti painuneet sydämeeni. Tuolloin mietin, onko edes mahdollista synnyttää normaaliaikainen vauva. Muistan elävästi äitien tuskan kun he joutuivat synnyttämään kuolleen vauvan tai kun he kuulivat, että vauva on vakavasti sairas. Jokainen elämä on suuri ihme, lahja. Nopan synnytyksen jälkeen isäni toi minulle sairaalaan useita kymmeniä isoja tumman punaisia ruusuja. En ole koskaan nähnyt niin isoa ja upeaa ruusukimppua.

Allu ja Noppa

nyt loppuu se hössötys

Juhlimme Nopan synttäreitä koko perheen voimin, Allukin sattui olemaan viikonlopun Jyväskylässä töissä. Leivoimme Nopan tyttöystävän Mintun kanssa kaikkea hyvää ja kahvittelimme nuorenparin luona sunnuntaina. Kun paria päivää aikaisemmin viestittelimme whatsuppissa synttäreiden vietosta Mintun ja Nopan kanssa, niin Nopalta pamahti viesti: Nyt loppuu se hössötys! No ei tietenkään loppunut, hössötin oikein kunnolla, haluan hössöttää. Koska elämä on juhlimisen arvoista eikä se ole itsestäänselvyys. Hetken aikaa kahvittelimme, jonka jälkeen Noppa ilmoitti lähtevänsä salille. Kiire jatkuu.

Kuva Studio Varjo, korut Anniina Harvia, meikki Minttu Pirtinsola

Seuraa terveystietoista matkaani blogissa, facebookissa ja instagramissa

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .