Hae
Kutsu vapauteen

Irtipäästäminen

irtipäästäminen vapauttaa tilaa uudelle

Postaus on omistettu rakkaalle ystävälleni ja sielunsiskolleni Miialle, jonka kanssa olemme yhdessä viime aikoina käyneet läpi irtipäästämisen liittyviä haasteita. Ilman irtipäästämistä ei voi syntyä mitään uutta, mutta usein ego haluaa roikkua vanhassa ja tehdä asiat ”minun tavallani”. Niin kauan kuin roikumme ja takerrumme asioihin, joista meidän tulisi jo päästää irti, seisomme pysähtyneessä vedessä, olomme on turhautunut ja ahdistunut. Mitä enemmän roikumme vanhassa, sitä enemmän estämme niiden asioiden esiintulemista, joiden aika olisi ilmaantua elämäämme virkeinä uusina tuulahduksina.

saat sen mistä luovut

Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut- kirja on puhutellut minua valtavasti elämäni aikana. Hän kuvaa kirjassaan sitä, miten liiallinen tarkertuminen asioihin estää asioita tapahtumasta ja syntymästä. Muutokset pääsevät syntymään ainoastaan sellaisessa vapaudessa, jossa energia saa virrata vapaasti ja jossa asiat saavat tapahtua itsestään, pakottamatta. Ilman, että ohjailemme tietoisesti asioiden kulkusuuntaa mihinkään suuntaan. Itse lisäisin tähän vielä sen, että saat enemmän kuin sen mistä luovut, sillä universiumi haluaa antaa meille paljon enemmän kuin mistä osaamme edes unelmoida. Meillä on kuitenkin vapaa tahto eli mikä haluamme roikkua vanhassa, ei kukaan pakota meitä siirtymään elämässämme eteenpäin.

Irtipäästäminen on prosessi

Itseään ei voi pakottaa irtipäästämään vaikka haluaisikin. Tunnemme kyllä sydämessämme ja olossamme minkä asian olisi jo aika antaa mennä. Siitä huolimatta irtipäästäminen voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ellei sen aika ole oikea. Irtipäästäminen on prosessi, joka etenee omaan tahtiin ja usein tuskattuttavan hitaasti. Jotta irtipäästäminen on mahdollista asioista, jotka vievät meistä energiaa, meidän täytyy olla valmiita päästämään irti fyysisellä, henkisellä että sielun tasolla. Mieltämme pystymme ehkä huijaamaan, mutta emme sydäntämme. Mikäli vielä jollakin tasolla haluamme pitää kiinni vanhasta, ei irtipäästäminen ole mahdollista.

vapaus ja hengittämisen helppous

Irtipäästämisestä seuraa vapaus ja energia alkaa virrata vapaasti. Se tuntuu raikkaana tuulahduksena ihollasi, hengittämisen helpouttena ja askeleen keveytenä. Pystyt nostamaan katseesi ylös taivaan horisonttiin, näet vapaana lentävät linnut ja kauniin auringonlaskun eri tavalla kuin ennen. Irtipäästämisen aikaan saama raikas energia täyttää sinut päästä varpaisiin ja tunnet olevasi uusi luomus. Ja sitähän sinä oletkin. Prosessiin kulunut aika ei mennyt sittenkään hukkaan vaan jokainen hetki oli vaivan arvoinen. Tunnet miten rauha, vapaus ja keveys täyttää sinut päästä varpaisiin ja tiedät, että jotakin uutta on tulossa vanhan tilalle. Kohotat katseesi horisontiin ja annat sille luvan tulla. Olet valmis, vihdoinkin.

anna alitajunnallesi lähtökäsky

Vaikka irtipäästäminen onkin prosessi, niin siihen pystyy omilla valinnoilla vaikuttamaan tai ainakin sitä pystyy nopeuttamaan jonkin verran.  Kun alitajunnalle antaa lähtökäskyn alkaa työstämään asioita eteenpäin, niin asiat alkavat suuntautumaan luonnostaan sitä uutta kohti, joka on syntymässä irtipäästämisen seurauksena. Mitä suurempi kipu, sitä kauniimpi lopputulos vaikka uutta voi syntyä ilman kipuakin mikäli uskaltaa luottaa johdatukseen joka ikisellä askeleella.

Täältä löydät meditaatioharjoituksen irtipäästämiseen ja uuden kohtaamiseen.

Kuva: Wild woman sisterhood

She Let Go
She let go. Without a thought or a word, she let go.
She let go of fear. She let go of the judgments.
She let go of the confluence of opinions swarming around her head.
She let go of the committee of indecision within her.
She let go of all the ‘right’ reasons. Wholly and completely,
without hesitation or worry, she just let go.
She didn’t ask anyone for advice. She didn’t read a
book on how to let go… She didn’t search the scriptures.
She just let go.

She let go of all of the memories that held her back.
She let go of all of the anxiety that kept her from moving forward.
She let go of the planning and all of the calculations about how to do it just right.
She didn’t promise to let go.
She didn’t journal about it.
She didn’t write the projected date in her day-timer.
She made no public announcement and put no ad in the paper.
She didn’t check the weather report or read her daily horoscope.
She just let go.

She didn’t analise whether she should let go.
She didn’t call her friends to discuss the matter.
She didn’t do a five-step Spiritual Mind Treatment.
She didn’t call the prayer line.
She didn’t utter one word. She just let go.
No one was around when it happened.
There was no applause or congratulations.
No one thanked her or praised her.
No one noticed a thing.
Like a leaf falling from a tree, she just let go.
There was no effort. There was no struggle.
It wasn’t good and it wasn’t bad.
It was what it was, and it is just that.
In the space of letting go, she let it all be.
A small smile came over her face.
A light breeze blew through her.
And the sun and the moon shone forevermore.
Here’s to giving ourselves the gift of letting go…
There’s only one Guru ~ you.
―Rev. Safire Rose

Seuraa terveystietoista matkaani blogissa, facebookissa ja instagramissa

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Testaa oma liikkujatyyppisi

liikkujatyypit- testaa omasi

Kuuntelin tällä viikolla liikuntatieteiden tohtori Jaana Karin mielenkiintoisen ja ajatuksia herättelevän luennon liikkujatyypeistä Liikkuva Opiskelu seminaarissa Vantaalla. Hän jakoi liikkujat seuraaviin tyyppeihin: kilpailija, uurastaja, elämämysliikkuja, liikunnan kolhima ja liikunnan suurkuluttaja. Jaanan mukaan jokaisella on omanlainen, omista liikunta- ja urheilukokemuksista rakentuva persoonallinen suhde liikuntaan, joka määrittää sen minkälaisesta liikunnasta ihminen motivoituu. Netissä voi tehdä ilmaisen testin, jolla voi selvittää oman liikkujatyyppinsä.

Elämysliikkuja

Minulla nousi testissä esiin kolme tasavahvaa liikkujatyyppiä eli elämysliikkuja, uurastaja ja kilpailija.

Elämysliikkuja arvostaa hyvää oloa ja hyvinvointia. Hän aistii herkästi niin omat tunteensa, tuntemuksensa kuin ympäristön ja sosiaalisen ilmapiirin viestit. Liikunnassa Elämysliikkuja arvostaa omaan tahtiin liikkumista, ja motivoituu usein liikunnasta, jota hän saa jonkin muun itselleen mieluisan toiminnan ohessa. Elämysliikkuja saattaa kaivata ympärilleen liikkumaan tsemppaavan sosiaalisen yhteisön, mutta yhtälailla hän saattaa nauttia yksinäisyydestä ja vaikka luonnonrauhasta. Elämysliikkujalle tärkeintä ei ole suoritus, vaan se, miltä liikkuessa tuntuu. Toisinaan mukavuudenhalu saa hänet jäämään kotisohvalle. Kappale lainattu suoraan liikuttajatyyppi testin analyysistä.

Oma arvioni: Nuorempana olin puhtaasti uurastaja liikkuja, mutta vanhemmiten olen oppinut kuuntelemaan paremmin oman kehoni viestejä ja liikunnan tuoma hyvä olo ja rauhoittuminen ovat tulleet tärkeämmäksi kuin suorittaminen.  Haluan liikkua päivittäin saksanpaimenkoirani Tuton kanssa eli siinä yhdistyy mukavasti kaksi asiaa eli koiran lenkityttäminen ja oma liikunnan harrastaminen. Koiran kanssa treenaamista en laske liikunnaksi vaikka askelia tuleekin paljon. En ajattele koskaan, että lähden viemään koiraa lenkille- lähden itse lenkille ja otan koiran mukaan. Olen sitä mieltä, että koira on ihmisen paras personal trainer, koska se liikuttaa omistajaansa useita kertoja päivässä. Haluan nauttia myös luonnon rauhasta enkä kaipaa ympärilleni tsemppaavaa ryhmää ja muita ihmisiä. Lisäksi haluan harrastaa liikuntaa juuri silloin kuin minulle itselleni sopii eikä silloin kuin joku ryhmätunti alkaa- päiväni ovat työni puolesta vahvasti ohjelmoituja. Mukavuudenhalu ei saa minua jäämään sohvalle oikeastaan koskaan koska olen addiktoitunut liikunnan harrastamisen aikana ja  sen jälkeen tulevaan tosi hyvään oloon enkä itse asiassa oikein edes pidä sohvalla oleilusta:)

uurastaja

Uurastajaa, suhtautuu liikuntaan ahkeruudella. Hän suunnittelee liikuntansa etukäteen ja harmistuu, jos suunnitelmat eivät toteudu. Yleensä suunnitelmat kuitenkin toteutuvat, sillä Uurastaja ei anna pienten esteiden haitata menoaan. Hän lähtee juoksemaan sateeseen tai suuntaa salille, vaikka takana olisi väsyttävä työpäivä. Tärkeintä Uurastajalle onkin, että liikunta on suoritettu. Liikunnan jälkeen Uurastaja tuntee tyytyväisyyttä itseensä ja nauttii työnsä tuloksista: ylösmerkatuista liikkumiskerroista, kilometreistä tai kulutetuista kaloreista. Uurastaja tietää, montako kilometriä hän on viime talvena hiihtänyt tai paljonko liikuntaa kertyy viikon työmatkoista. Kappale lainattu suoraan liikuttajatyyppi testin analyysistä.

Oma arvioni: Juuri näin. Jos en pääse päivittäin lenkille metsään, niin kyllä se päivä on pilalla. Ajanpuute ei ole KOSKAAN itselleni este liikunnan harrastamiselle, aina löytyy puoli tuntia tai tunti päivässä, se on ainoastaan järjestely- ja asennekysymys. Teen paljastuksen: 90-luvulla myöhästyin omista kihlajaisistani aamulenkin takia. Olin vasta suihkussa kun vieraat tulivat 😎 Työreissussa minulla on aina lenkkivaatteet tai joogamatto mukana ja ennen illallista käyn liikkumassa. Kotona aamulla ensimmäisenä lähden koiran kanssa lenkille. Työpäivän jälkeen lähden salille tai joogaan. Käyn myös säännöllisesti viikoittain vesijuoksemassa uimahallissa ja teen kotona HIIT-treeniä kuntopyörällä. En jätä lenkkiä väliin sateen tai huonon kelin takia- koskaan ei ole keli ollut niin huono, että se olisi oikeasti ollut este liikunnan harrastamiselle ja täytyyhän sitä haukata happea!

kilpailija

Kilpailija ei tyydy tavalliseen. Hän haluaa olla hyvä, ellei erinomainen, ja tämä pätee myös liikunnassa. Kilpailija tykkää kilpailuista ja peleistä. Ne hän ottaa tosissaan, sillä hän janoaa voittamisen ja pätevyyden tunteita. Pohjimmiltaan Kilpailija-tyyppi arvioi toiminnan hyödyllisyyttä ja motivoituu liikkumaan, jos tiedossa on jokin konkreettinen palkinto. Palkinto voi olla mitä tahansa, mitä Kilpailija pitää arvokkaana. Toisaalta Kilpailija välttää tilanteita, joissa hän ei ole parhaimmillaan. Siksipä Kilpailja osallistuu liikuntaan, jossa hän voi todeta olevansa ”hyvä liikkuja”.

Oma arvio: Kyllä tämäkin osui ja upposi. Todellakin vältän tilanteita, joissa olen surkea. Esimerkkinä keilaaminen- en enää ikänä lähde keilaamaan, ihan tyhmä laji (lue: olen siinä todella huono).

Testaa oma liikkujatyyppisi

Testaa oma liikkujatyyppisi ja kerro osuiko oikeaan. Ilmaisen testin voit tehdä täällä.

Possunkin pitää saada liikuntaa:)

Seuraa terveystietoista matkaani blogissa, facebookissa ja instagramissa

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .