Hae
Kutsu vapauteen

Blogin facessa yli 8 300 seuraajaa- suuren seuraajamäärän siunaus ja kirous

Blogin facebookissa on nyt yli 8 000 tykkääjää ja seuraajia yli 8 300. Lisäksi omassa facessa kavereita ja seuraajia on noin 6 000 ja instassa yli 3 000. Osittain nuo seuraajat ovat varmaan samoja eri kanavissa, joten tarkkaa seuraajamäärää on mahdotonta sanoa. Lisäksi blogin on ollut jo pitkään suosituimpien terveysblogien joukossa Suomessa. Kun tuo 8 000 tykkääjän raja ylittyi, olin ihmeissäni ja hämmentynyt. Toki seuraajamäärä on kasvanut tasaisesti vuosien aikana eli olen tottunut asiaan pikku hiljaa, mutta silti. Blogin suosio on yllättänyt minut täysin. Kun aloin bloggaamaan 3,5 vuotta sitten, ajattelin kirjoitella asioita blogiin itseäni varten. Ruokaohjeita aloin kirjoittamaan poikiani varten, kun he kyselivät miten he osaavat tehdä vähähiilarista pizzaa ja karppirullaa kun minua ei enää ole. Varsinkin vhh ruokaohjeiden suosio on ollut järisyttävää, joitakin postauksia on luettu lähes 100 000 kertaa.

Blogi on vaan yksi somekanavani: pääasiallisin kanava minulla on blogin facebook, jonne postaan paljon enemmän kuin tänne blogiin. Lisäksi olen viime aikoina aktivoitunut instan kanssa, jonne lataan kuvia kaikista eniten. Koska aikana on rajattu varsinaisen työni takia, yritän koko ajan vähentää koneella olo aikaani, että minulle jäisi vapaa-aikaakin. Tosiasia on kuitenkin se, että terveysasiat ovat intohimoni ja blogini on minulle ikään kuin lapsi. Pojat ovat jo aikuisia eli 19- ja 22-vuotiaita ja pitäähän minun jossakin saada roikkua?

Suuren seuraajamäärän lieveilmiöt
Sen jälkeen kun seuraajamääräni kasvoi yli 5 000:nen eli marraskuussa 2018 ja tiettyjen lehtijuttujen jälkeen, kaikki muuttui yhtäkkiä ja alkoi esiintymään tiettyjä lieveilmiöitä. Meseen alkoi yhtäkkiä tulla yli kymmeniä viestiä päivässä ja jouduin käyttämään aikaani asiattomien viestien lähettäjien estämiseen. Kyse ei ollut vihapostista, vaan puhelimeni täyttyi mm. treffiehdotuksista yön aikana niin pahasti, että menetin kuukaudeksi yöuneni. Blogin facebookista olen estänyt ainostaan yhden ihmisen, joka purki omaa pahaa oloaan joka keskusteluun ja ei lopettanut vaikka te lukijat yrititte ihanasti häntä paimentaa. Henkilökohtaisesta facebookista sen sijaan olen joutunut estämään ihmisiä todella paljon ja teen sitä päivittäin. En haluaisi estää ketään, se vaan ei tunnu hyvältä. Pääsääntöisesti viestit ovat ainoastaan imartelevia, mutta on joukossa ollut muutakin: minulle on mm.
tarjottu myös isoja summia rahaa jos lähettäisin itseästäni videoita ja olen saanut mitä ihmeellisempiä ehdotuksia! En voi ymmärtää, miten joku haluaisi maksaa siitä, että katselee minua videolla?? 

Loppuvuodesta mietin bloggaamisen lopettamista
Loppuvuodesta 2018 mietin pitkään bloggaamisen lopettamista. Tiesin, ettei paluuta entiseen enää ole eli joko lopetan tai jos päätän jatkaa, niin jatkan täysillä. Mietin asiaa rauhassa koko loppuvuoden. Opin näiden viikkojen aikana elämään asian kanssa, sain yöuneni takaisin ja päätin jatkaa. Tärkeinä tukihenkilöinä taas kerran olivat poikani Allu ja Noppa sekä mieheni Kari, jotka ovat neuvoneet, tukeneet ja auttaneet. Toki hekin ovat olleet tilanteesta ihmeissään kun näkivät miten paljon niitä viestejä oikeasti tuli. Nykyään jos somehäly nousee liian kovaksi, yleensä riittää kun saan olla hetken poikieni seurassa tai Karin kainalossa, edes sanoja ei tarvita. Nykyajan nuorten laajentunut tietoisuus, tasapainoisuus ja selvä syy-seuraus-suhde rauhoittaa minut hetkessä. Rakastan nuoria ja haluan tulevaisuudessa nostaa heitä esiin niin paljon kuin mahdollista. Ja Kari on miehenä hyvin ”maadoittava”, jalat maassa tyyppi. Minulla on myös erittäin läheinen ystäväverkosto: pidämme lähes päivittäin yhteyttä omassa wu ryhmässämme ja tiedämme, mitä toistemme elämään kuuluu ja pystymme jakamaan hankalia asioita keskenämme täydessä luottamuksessa. En pysty kuitenkaan enää nukkumaan samassa huoneessa puhelimeni kanssa ja joudun aamulla nousemaan normaalia aikaisemmin tsekkaamaan viestit, estämään ihmisiä ja vastailemaan asiallisiin viesteihin, joihin todellakin vastaan mielelläni. Iltaisin puhelimeni on pois päältä jo klo 19 jälkeen, jolloin alkaa minun vapaa-aikani. 

Olen tottunut myös siihen, että minut tunnistetaan kadulla. Myös järjestyksenvalvojina toimivat poikani tunnistetaan kun he ovat töissä yökerhoissa ja tapahtumissa. Ainut asia, jolloin asia häiritsee on silloin kuin ostan kaupasta jotakin epäterveellistä?? Tekisi mieli laittaa lakana ostosten päälle ettei kukaan näe mitä ostan. Eräänkin kerran kun tein pyynnöstä daimhyytelökakun ja olin ostamassa tarvikkeita siihen, niin tottakai juuri silloin minut tunnistettiin?? 

Kaupallinen yhteistyö on helppoa
Suuren seuraajamäärän ansioista pystyn vaikuttamaan asioihin vahvemmin ja kaupallinen yhteistyö on helppoa. Eri alojen asiantuntijat eivät ole koskaan kieltäytyneet haastattelupyynnöistäni ja olenkin rakentanut itseni ympärille laaja-alaisen yhteistyöverkoston, joka sisältää lääkäreitä, klinikkoja, laboratorioita, tutkijoita, ravitsemustieteilijöitä, henkisen valmentajan, valokuvaajan, ammattikokin, 1.tyypin diabeetikon testaamaan herkkuohjeitani jne. Viime aikoina olen vähentänyt kaupallista yhteistyötä ja teen sitä yhä harvempien yritysten kanssa. Ajattelen
, että kaupallisen yhteistyön täytyy antaa jotakin suurta lisäarvoa blogilleni ja seuraajieni täytyy oikeasti myös hyötyä siitä. Palauttelen tuotteita takaisin säännöllisesti mikäli ne eivät vastaa odotuksiani, sillä en halua kirjoittaa tuotteista, joiden takana en voi oikeasti olla. Mieluummin palautan tuotteet kuin että haukkuisin niitä postauksissa. Tämä sopii luonteelleni paremmin ja tämän kanssa pystyn elämään. Suuri seuraajamäärä tuo myös vastuuta ja haluan nukkua yöni rauhassa. Minuun yritetään tällä hetkellä vaikuttaa usealta taholta. Yleensä nämä ihmiset edustavat jotakin vaihtoehtoista ääriryhmää, jos nyt näin voin asian ilmaista. Minua pyydetään usein 
varoittamaan ihmisiä eri ravintoaineista jne., mutta en koe sen olevan juttuni. Haluan innostaa ja tsempata omalla elämäntavallani, en varoitella.

Teistä lukijoista on tullut minulle tosi rakkaita ja te olette iso osa elämääni. Saan itselleni valtavasti energiaa ihanista kommenteistanne, tsemppauksestanne, kiitoksistanne, viesteistänne ja kannustuksistanne. Niin monet teistä on toiminut enkelinä elämässäni sitä tietämättään? Tuntuu siltä, että tuntisin teistä monia hyvinkin vaikka en ole suurinta osaa koskaan tavannut. Tosi moni teistä ja teidän ihanista kommenteistanne pyörii mielessäni tälläkin hetkellä ja mietin teitä kirjoittaessani postauksia. Yleensä mietin aina muutamaa henkilöä ja ikään kuin mielessäni kohdistan postauksen erityisesti heille. Olette rakkaita Mussukoita?Jos näette minut jossakin, niin tulkaa tervehtimään ja juttelemaan. Olisi ihana nähdä kasvot profiilikuvan takaa? Ja minulle saa edelleen lähetellä asiallisia viestejä?

Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa
Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

Laihdutus: Milloin ja miksi kaloreita kannattaa laskea?

Miksi kaloreita kannattaa laskea? Onko se vaikeaa ja työlästä? Onko loppuelämä nyt sitten kaloreiden laskemista? Pitääkö hommata maksullisia appeja? Pitääkö ketogeenisellä ruokavaliolla laskea kaloreita vai riittääkö pelkkä hiilareiden rajoittaminen? Näihin kysymyksiin löydät vastauksen tässä postauksessa.

 


Laihtuminen, millä ruokavaliolla tahansa, perustuu aina siihen, että ihminen kuluttaa enemmän kaloreita kun pistää niitä suusta alas. Tästä fysiologisesta faktasta ei pääse yli eikä ympäri ja tämän asian suhteen olemme kaikki samalla viivalla. On olemassa kuitenkin tilanteita, jolloin paino ei laske vaikka kulutus on suurempaa kuin ravinnon kalorimäärä. Syitä tähän tilanteeseen voi olla useita: pitkään jatkunut stressi (esim. jatkuva jojo laihduttaminen on valtava stressi elimistölle), huonon yöunen kautta tuleva huono palautuminen, lihavuudelle altistava geeniperimä, hidastunut aineenvaihdunta, fyysinen inaktiivisuus, tietyt sairaudet…Yleisin laihtumista hidastava seikka on todennäköisesti kuitenkin se, ettei tiedetä oikeasti kuinka paljon kaloreita ruokavalio sisältää. Oletko jo lukenut postauksen ”Painonhallinta- näillä vinkeillä epäonnistut varmasti”? Löydät sen täältä.

 

 

 

 

Milloin kaloreita kannattaa laskea?

 

 

Syön ruokaa, enkä kaloreita- lauseen kuulee aika usein kun puhutaan kaloreiden laskemisesta. Aivan, niinhän me kaikki. Tarkoitus ei ole se, että kaloreita lasketaan koko loppuelämä jokaikinen päivä. Kuka sellaista jaksaisi? Kaloreita kannattaa laskea laihduttamisen alussa ja aina kun ruokavalio muuttuu oleellisesti. Lisäksi kaloreita kannattaa laskea viimeistään siinä vaiheessa kun paino ei laske vaikka omasta mielestäsi sen pitäisi laskea. Aluksi homma vaatii totuttelua, mutta yllättävän nopeasti se alkaa sujumaan ja jatkossa pystyy silmämääräisesti arvioimaan syödyn ruoan kalorimäärän. Eli missään tapauksessa elämä ei ole yhtä kaloreiden laskemista, ainoastaan alussa ja muutostilanteissa. Jos ei tiedä kuinka paljon kaloreita ruokavalio sisältää, niin ainakin normaalipainoisella laihduttaminen voi olla hankalaa.

 

 

Yleensä ihminen arvioi syömänsä ruokamäärän alakanttiin, joskus pahastikin. Varsinkin ”napostelijoiden” voi olla ihan mahdotonta edes yrittää arvioida syömäänsä ruokamäärää. Sama ilmiö tulee esille kun tehdään liikunta-aktiivisuustutkimuksia: ihmiset arvioivat pääsääntöisesti harrastavansa liikuntaa enemmän kuin todellisuudessa tekevät.  Lisäksi tietyt terveelliset ruoat kuten pähkinät ja avokado sisältävät erittäin paljon kaloreita ja ellei tiedä niiden oikeaa kalorimäärää, niin painonhallinta voi vaikeutua. Lihon pelkästä ruoan katsomisesta- lause on tuttu laihduttajien keskuudessa. Jos tämä pitäisi paikkansa, niin kaikki ruoan kanssa tekemisissä olevat ihmiset olisivat todella ylipainoisia. Toki ihmiset ovat lihomisen suhteen geeniperimältään erilaisia ja on olemassa ihmisiä, joilla on lihavuudelle altistava geeni. Lisäksi jotkut sairaudet kuten kilpirauhasen vajaatoiminta saattavat vaikeuttaa painonhallintaa varsinkin silloin kuin lääkitys ei ole tasapainossa. Tuolloin painonhallinta voi vaikeutua ja sitä suuremmalla syyllä kannattaa laskea kaloreita, että tietää oikeasti miten paljon kaloreita ruokavalio sisältää.

 

 

Tietyissä tilanteissa kaloreiden laskeminen voi olla turhaa

 

 

Kaloreiden laskeminen voi olla turhaa niissä tilanteissa, joissa paino laskee helposti eikä junnaa pitkiä aikoja paikoillaan. Esimerkiksi tilanteissa, joissa ruokavalio on ollut todella epäterveellinen (esim. sisältää paljon vehnäjauho- ja sokeripitoisia elintarvikkeita, kaloripitoisia limsaa, runsaasti alkoholia jne.), niin tällöin riittää usein se, että aletaan syömään säännöllisesti normaalia ruokaa, lisätään kasvisten määrää jokaisella aterialla ja veden juontia sekä lisätään liikuntaa tai vaihtoehtoisesti vähennetään hiilarien määrää alle 50:een grammaan vuorokaudessa. Toki vähähiilihydraattisissa dieeteissä on pari muutakin huomioitavaa asiaa, joten ihan noin yksinkertaista kaikki ei tietenkään ole, mutta en paneudu tässä postauksessa aiheeseen enempää.

 

 

 

 

Pitääkö kaloreita laskea ketogeenisellä dieetillä?

 

 

Vaikka ketodieetti poikkeaakin ns. normidieetistä aineenvaihduntaproessinsa vuoksi, niin laihtuminen perustuu kuitenkin pääasiassa siihen, että syöt vähemmän kuin kulutat. Tietenkin voit kokeilla alkaako paino tippumaan pelkästään sillä, että vähennät hiilareiden syöntiä, mutta mikäli se ei ala tippumaan, niin tottakai kannattaa laskea kalorit. Heti alkuunhan paino tippuu muutaman kilon kun kehon glykogeenivarastot tyhjentyvät eli kyse ei ole laihtumisesta. Kun itse aloitin ketodieetin, niin painoni ei tippunut paljoa ensimmäisen viikon aikana, koska glykogeenivarastoni eivät olleet täynnä runsaan liikunnan vuoksi.

 

 

Mikäli alat noudattamaan ketogeenista ruokavaliota, niin joudut opettelemaan makrojen laskemisen. Samat ohjelmat näyttävät päivittäiset kalorisikin, joten siinä mielessä homma on helppoa. Samalla kun listaat päivittäisen ruokavaliosi johonkin laskuriin, voit silmäillä sitä ja miettiä näyttääkö se ravitsemuksellisesti järkevältä ja tasapainoiselta. Täältä voit lukea postauksen, jossa vertaan ”normi” ja ketogeenistä dieettiä toisiinsa laihdutuksen näkökulmasta.

 

Miten kalorit lasketaan?

 

Itse käytän kaloreiden laskemiseen Finelin ruokapäiväkirjaa. Mielestäni se on varsin toimiva vaikka ei olekaan täydellinen missään nimessä. Finelin kehittämismäärärahojen tiukkuudesta johtuen sieltä saattaa puuttua joitakin hieman erikoisempia ruoka-aineita, mutta kaikki yleisimmät sieltä kyllä löytyy. Finelin hyviä puolia ovat sen helppokäyttöisyys ja se, että se on ilmainen. Mielestäni annoskokojen merkitseminen on tosi helppoa ja kätevää. Mikäli et pidä Finelistä, niin tarjolla on muitakin hyviä kalorilaskureita, mutta ne ovat yleensä maksullisia. Olen kirjoittanut yksityiskohtaiset ohjeet kaloreiden laskemisesta täällä. Samalla ohjelmalla saat tietoa kuinka paljon ruokavaliosi sisältää kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita sekä makrojaukaumat.

 

 

 

KAIKKI BLOGIN 200 VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .