Hae
Kutsu vapauteen

Ketogeeninen ruokavalio- plussat ja miinukset

Ketogeenistä ruokavaliota on nyt takana 3 kuukautta ja ajattelin kirjoittaa kauan odotetun postauksen plussista ja miinuksista. Postausta on minulta paljon kyselty, mutta en ole halunnut hätäillä sen kanssa ja hyvä niin, sillä tilanne on muuttunut kuukausien aikana paljonkin alkuajoista. Tulevaisuudessa ”aion lyödä myös faktoja pöytään” verikoetulosten muodossa, mutta sitä joudutte vielä hieman odottamaan. Inhoan sitä, että kirjoittaessani blogia joudun arvailemaan asioita koska asioita voidaan myös mitata. Haluan kirjoittaa rehellisesti, se on minun tapani ja tiedostan, että kaikki eivät pidä siitä. Tämän asian vuoksi postauksiani ei enää julkaista joissakin facebookryhmissä. Olen siitä huolimatta sitä mieltä, että asioita pitää pystyä tarkastelemaan eri näkökulmista- mikään asia ei ole yksinomaan hyvä tai huono. Ja mikäli myisin jotakin tuotetta blogissani, niin ehdottomasti kertoisin tuotteesta rehellisesti enkä vaan hehkuttaisi koska se mielestäni lisää uskottavuutta. 

Kuuntele asiantuntijoita
Arvostan koulutusta ja asiantuntijoita mikä tuntuu olevan somemaailmassa aika harvinaista nykyään. Ihmiset saattavat uskoa somejulkkiksia enemmän kuin esimerkiksi lääkäriä tai tutkijoita. En tiedä johtuuko arvostukseni asiantuntijoita kohtaan koulutuksestani (julkisoikeus ja liikuntatieteet) vai työstäni aluehallintoviraston ylitarkastajana. Ehkä molemmista ja onhan se fakta, että tietyntyyppisiin virkoihin hakee tietyn tyyppisiä ihmisiä eli ”pilkunnussijoita”? Kun haluan tietoa vaikkapa unesta ja palautumisesta, käännyn Helsingin Uniklinikan neurologin Markku Partisen puoleen tai kun haluan tietoa aivojen toiminnasta käännyn Minna Huotilaisen puoleen eli haastattelen aina kyseisen aiheen huippuasiantuntijaa ja tähän mennessä kukaan ei ole haastattelusta kieltäytynyt? Kun olen etsinyt tietoa ketogeenisestä ruokavaliosta, olen kääntynyt Antti Heikkilän puoleen, koska hän ei tiedä ainoastaan ketoruokavaliosta vaan hänellä on lääkärinä myös kokonaiskäsitys ihmisen fysiologiasta. Ketoillessani olen noudattanut Heikkilän ohjeita ja lukenut hänen uuden kirjansa, jossa kerrotaan hyvin selkeästi ketogeenisen ruokavalion perusteet- halpaa, helppoa ja nopeaa (riippuu tietenkin lukunopeudesta)?

Plussat:

– olo on energinen eli energiataso on noussut hurjasti
– migreeni on kadonnut
– lihasjumit ja -kivut niskassa ja selässä ovat helpottaneet- tätä en olisi koskaan uskonut!
– pätkäpaastoilu on todella helppoa eikä muutoinkaan tarvitse syödä koko aikaa. En herää enää keskellä yötä ”kuoleman nälkään” eikä minua väsytä lounaan jälkeen iltapäivällä
– moni ”henkinen asia” on selvennyt ja ratkennut viimeisen kolmen kuukauden aikana
– mieli on kirkas
– Hiit-treeni kulkee loistavasti, samoin aerobinen. Lue lisää kortisolitasoja laskevasta HIIT-treenistä täältä. Tämä treeni on ehkä parasta mitä minulle on liikunnan osalta koskaan tapahtunut ja kiitän siitä Antti Heikkilää ikuisesti?
– paino on laskenut ja rasvaa on palanut reisistä ja selluliittiä on hävinnyt selvästi. Ihan rehellisesti voin sanoa, että pian ollaan ”missin mitoissa” vaikka en alkanutkaan ruokavaliolle laihdutuksen takia. Uskon, että HIIT-treeni yhdistettynä ruokavalioon on polttanut selluliittia, sillä rasvanpoltto ja yleensäkin aineenvaihdunta selvästi aktivoitui kun aloitin HIIT-treenin
– kilpirauhanen on voinut hyvin, tosin en ole käynyt verikokeissa. Aion käydä muutaman kuukauden kuluttua ja kirjoitan sitten tuloksista blogiin eli jaksakaa vielä odottaa hetki. 
– hormoonitoiminta on tasoittunut. Ennen ketoa alkuvuodesta menkat tulivat liian tiheään, mutta nyt tulevat päivälleen oikeaan aikaan. Toki olisin jo valmis niistä luopumaan…
– kestän nykyään myös alkoholia eli voin juoda lasin kuivaa shampanjaa tai valkoviiniä enkä saa siitä kolmen päivän krapulaa- kerrassaan vapauttavaa! Siitä huolimatta alkoholin käyttöni on edelleen erittäin kohtuullista eli en ole alkanut tissuttelemaan?

Miinukset:
– ketoaineiden erittyminen virtsaan aiheuttaa välillä kirvelyä virtsateissä ja virtsarakon seinämissä. Virtsatieni ovat tosi herkät intersitielli kystiitti- nimisen autoimmuunisairauden takia. Sain äsken Heikkilältä vinkin kokeilla vaivaan l-arginiiniävvirtsarakon seinämien rentouttamiseen ja ruokasoodaa neutraloimaan virtsaa. 
– hengitys haisee vieläkin- mi
esparka?
– rasva ällöttää välillä ja koko ajan joudun keksimään uusia vhh ruokaohjeita- lukoijoiden onneksi. Täältä löydät runsaasti ketogeeniseen ruokavalioon sopivia ruoka- ja herkkuohjeita.
– kuntosalilla viimeinen ”pumppi” on kadonnut, mutta voin sanoa, että kyllä 48-vuotias nainen pystyy elämään ilman sitä? Eli jos aikaisemmin tein 35 kilolla 8 toistoa, niin nyt menee 5. Jatkossa aionkin kokeilla salitreeniä Heikkilän ohjeilla, jotka löytyvät hänen uusimmasta kirjastaan. Kirjoitan aiheesta myöhemmin
– jos syön liikaa rasvaa, niin siitä seuraa oksettava olo ja rasvaripuli
– ihon kutina, joka jatkuu vieläkin vaikka keton aloittamisesta on jo 3 kuukautta. Välilä raavin ihoani ihan verille. En tiedä onko kyseessä puhdistusreaktio vai ihon kuivuminen vai molempia
– hiilareiden välttäminen rajoittaa tietenkin ruokavaliota eikä esimerkiksi kahviloissa ei ole kerta kaikkiaan mitään syötävää. Kokouksissakin syön leivän päälliset jos yleensäkään syön mitään? Eli voisiko joku perustaa Suomeen ketokahviloita?

Unesta ja veriarvoista
Uni: välillä nukun todella sikeästi ja välillä on jaksoja, jolloin nukun huonommin. Tilanne on ollut tismälleen sama jo useiden vuosien ajan eli epäilen, että unisykliin vaikuttaa hormonitoiminta hyvin vahvasti tällä hetkellä ja epäilemättä myös jatkossa?? Pian saan ihan eksaktia tietoa unestani, koska menen heinäkuun alussa Helsingin uniklinikalle täydelliseen unipolygrafiaan eli tulossa on ehkä kaikkien aikojen mielenkiintoisin blogipostaus. Vertaan postauksessa tuloksia Ouran ja Vivosmartin antamiin unitietoihin. Kolesterolista ja veren rasva-arvoista en osaa sanoa vielä mitään. Mittautin ne juuri ennen kuin aloitin keton ja aion käydä mittauttamassa ne uudelleen loppuvuodesta ja kirjoitan tuloksista rehellisesti blogiin. Eli haluan faktoja pöytään enkä pelkkää arvailua

Tulevaisuus
Jatkan ketogeenisellä koska mielestäni hyötyjä on ollut runsaasti enemmän kuin haittoja. Migreenin ja lihaskipujen poistuminen sekä energiatason nouseminen on ollut käsittämätöntä. Kirjoitan jatkossakin ketogeenisiä ruokapäiväkirjoja, jotka löytyvät kootusti täältä. Seuraava postaus käsittelee repsahdusta, joka koskee kaikkia tiukkaa ruokavaliota noudattavia. Oletko muuten jo lukenut postauksen ”Painonhallinta- näille vinkeillä epäonnistut varmasti”? Ellet ole, niin kannattaa lukea, sillä siinä on muutamia erittäin hyviä pointteja, jotka sopivat myös ketoruokavalion noudattamiseen. Löydät postauksen täältä. Jatkan ketogeenisten ruoka-annosten julkaisemista instassani ja julkaisen siellä säännöllisesti myös jumppa- ja joogavideoita eli mitäs jos jumpataan core kuntoon mökin laiturilla tai terassilla syksyksi?? Insta löytyy nimellä satusjoholm.
Seuraa ketogeenistä matkaani somessa

Päivitän päivittäin instaani kuvia ketogeenisistä ruoka-annoksista. Löydät minut instasta nimellä satusjoholm.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-, jooga- ja hengitysharjoituksia löydät täältä.Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

K
uvan on ottanut Elli Hintsanen

VHH vohvelipizza- rapeaa kesäherkkua!

*Sisältää mainoslinkkejä

VHh vohvelipizza- täydellistä kesäherkkua

VHH vohvelipizza, auringonpaiste, terassi ja illavietto- täydellinen kesäillan kombo. Aurinko paistoi kuumasti, oli alkuilta perjantaina enkä ollut syönyt mitään koko päivänä vielä. Ketogeenisellä ruokavaliolla ollessani olen välillä kadottanut kokonaan ruokahaluni ja syön usein ensimmäisen kerran vasta iltapäivällä. Tänään venähti vieläkin myöhemmäksi. Halusin valmistaa jotakin sellaista ruokaa, jota pystyn valmistamaan ulkona. Huomioni kiinnittyi kaapin pohjalla olevaan vohvelirautaan, jonka raahasin ulos terassin pöydälle ja päätin tehdä suolaisia vohvelipizzoja. Olin muutama viikko sitten huomannut jossakin ilmaisjakelulehdessä vohvelipizzojen ohjeen ja siitä innostuneena päätin kokeilla vhh versiota. Kun olin paistanut vohvelit, kaivoin lehden esille ja hain ohjeesta ideoita päällystämiseen.

 

 

vhh vohvelipizza on rapeaa!!

 

Blogissa on useita vhh pizzaohjeita ja yleisin esitetetty kysymys on se, että ovatko ne rapeita. No nämä vohvelipizzat ovat todellakin rapeita! Tämä on ehdottomasti kaikista rapein blogin vhh pizzaohjeista. Muita pizzaohjeita löydät kootusti kuvineen täältä. Lisäksi tämä oli tosi mukavaa vaihtelua perinteiselle ruoanlaitolle: kirjoittelin terassilla ja aina välillä heitin taikinaa vohvelirautaan. Ja se tärkein: kaikki käry jäi terassille! Ihme kyllä muuten, nyt ei rauta kärynnyt juuri ollenkaan tai sitten en vaan huomannut. Mutta joka tapauksessa ihanaa kesäruokaa ja maistui niin nuorisolle kuin mun miehellenikin. Miniän mielestä kuulemma paras vhh pizza ever.

vhh vohvelipizza- millä voin korvata

Mantelijauhon voi korvata lupiinijauholla, joka toimii tosi hyvin tässä ohjeessa. Tein puolet taikinasta mantelijauhoon ja puolet lupiinijauhoon. Molemmista tuli tosi hyviä. Kookosjauhoa en ole itse kokeillut, koska en pidä sen mausta. Mikäli haluat käyttää sitä, niin joudut todennäköisesti lisäämään hieman nestettä, koska se sitoo nestettä ihan eri tavalla kuin mantelijauho. Kookosöljyn voit korvata vaikkapa sulatetulla voilla tai gheellä. Psylliumkuitu tuo taikinaan rakennetta ja lisää kuitupitoisuutta. Ja sanomattakin selvää, että tämä ohje sopii kuin nakutettu ketogeeniseen, viljattomaan ja maidottomaan ruokavalioon. Maidottomat huomioivat vaan päällysteessä sitten oman ruokavalionsa eli käyttävät maidotonta juustoa jne. Tuohon tomaattikastikkeeseen kannattaa vähän satsata. Laitoin linkin omaan tomaattikastikkeeseeni, mutta jos tiedät paremman, niin käytä sitten sitä ja vinkkaa minullekin?

 

 

Psylliumista ja muista ohjeessa esiintyvistä tuotteista

 

Itse käytän näissä vhh leivonnaisissa aina karkeaa psylliumkuitua, koska joskus hienojakoinen paakkuuntuu inhottavasti ja pahimmassa tapauksessa pilaa koko homman! Yleensä juuri psyllium on se raaka-aine, joka saattaa muuttaa rakennetta siten, että kun vaihdat psylliumia, niin se käyttäytyykin eritavalla kuin aikaisemm
in. Erityisesti hienon psylliumin kanssa joillakin lukijoillani ja joskus itsellänikin on ollut haasteita. Suosikki psylliumini on FitnessFirstin edullinen ja laadukas psylliumkuitu, jota käytän nykyään aina kaikissa vhh leivonnaisissani. Ainakaan tähän mennessä se ei ole koskaan käyttäytynyt arvaamattomasti, joten menen siitä takuuseen. Psylliumkuitua voi tilata *täältä. Koodilla ”kutsuvapauteen” saat -10%:n alen normaalihintaisesta psylliumista ja kaikista muistakin FitnessFirstin tuotteista. Psylliumin lisäksi esimerkiksi manteli- ja lupiinijauho kannattaa ehdottomasti tilata FitnessFirstiltä, koska se tulee huomattavasti halvemmaksi jos ostaisit sen marketeista. Ja lupiinijauhoa ei edes myidä marketeissa, ainakaan tietääkseni.

 

 

VHH vohvelipizza ohje (6 vohvelia)

2 kananmunaa
2 dl kookos- tai soijakermaa
1 dl *mantelijauhoa
2 tl *karkeaa psylliumkuitua
1 rkl *kookosöljyä
1 dl creme fraichea tai maidotonta jogurttia
0,5 tl suolaa
0,5 tl leivinjauhetta

 

* Voit tilata jauhoja, psylliumkuitua ja kookosöljyä edullisesti täältä. Voit myös klikata ohjeesta tummennettua linkkiä, jolloin löydät tuotteen suoraan nettikaupasta. Koodilla ”kutsuvapauteen” saat nettikaupasta -10%.n alen normaalihintaisista tuotteista.

 

vhh vohvelipizza valmistus

 

  • Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään kulhossa.
  • Voitele vohvelirauta sulatetulla kookosöljyllä ja paista vohvelit ruskeiksi molemmilta puolilta.
  • Valmista tomaattikastike (voit tehdä tämän jo etukäteen, niin ei tarvitse odotella) ja lisää päällys vohveleiden päälle.Voit päällystää vohvelit ihan miten haluat. Kuvan vohvelit on päällystetty aurajuustolla, salamilla, oliiveilla, parmesanjuustolla ja pinnalle on ripoteltu reippaasti pizzamaustetta.
  • Laita vohvelit hetkeksi lämpimään uuniin, jotta juusto sulaa vohveleiden päälle.

 

Maailman parhaan itsetehdyn tomaattikastikeen ohjeen ala Chef Jalu official löydät täältä. Tätä maistettuasi et halua enää mitään muuta!

Muita blogin vhh pizzaohjeita löydät täältä.

 

HUOM! Olen päivittänyt taas instaani uusia ketoruokakuvia ja syvien selkä- ja vatsalihasten harjoitusvideoita. Käypä kurkkaamassa, insta löytyy nimellä satusjoholm.

 

 

BLOGISSA ON JO LÄHES 200 VHH RUOKA- JA HERKKUOHJETTA! KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja ketogeeniseen ja vhh ruokavalioon liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .