VHH mansikka-tuorejuusto-hyytelökakku- koemaistajana valokuvaaja Pasi Hakala
*Postaus sisältää mainoslinkkejä.
Keskikesän juhla, yötön yö, niittykukkia tyynyn alla ja peilityyli järven pinta. Sauna ja koivusta tehdyn vihdat. Linnun laulu ja auringonpaiste. Tekisin mieli vielä kirjoittaa että viina, sauna ja krapula, mutta en nyt kehtaa ettei idylli suomen keskikesän juhlasta romutu. Entäs voiko juhannusta viettää ilman mansikkakakkua? Minä en voi enkä halua siitä huolimatta että noudatan ketogeenista ruokavaliota. Leivoin juhannusta varten kaksi mansikkahyytelökakkua- toisen isomman ja toisen pienemmän. Ja vähähiilarisena tietenkin, kuinkas muuten. Postaan myös toisen kakun ohjeen heti perään eli myös ennen juhannusta. Itse asiassa kakkujen leipomisen ajankohta oli suunniteltu tarkasti, nimittäin juhannuksen lisäksi oli toinenkin syy. Syyn nimi oli minun suosikkivalokuvaajani Pasi Hakala Studio Varjosta. Lue lisää Pasista ja meidän kahden ensikohtaamisesta täältä.
Pasi, joka on muuten myös kokki, tuli meille kotiin koemaistamaan kakkuja ja samalla hän opetti minulle taas kerran valokuvauksen saloja. Hän myönsi tunteensa ennakkoluuloja vähähiilarisia kakkuja kohtaan, koska pelkäsi niiden maistuvan keinomakeutusaineelta. Hän oli jo etukäteen tuskaillut, miten ilmaisee minulle kohteliaasti asiasta. Hän oli kuitenkin positiivisesti yllättynyt molempien kakkujen hyvästä mausta ja siitä, ettei koivusokeri maistunut kakuista ”läpi”. No eihän se maistu, jos sen blendaa, mutta jätäpä blendaamatta niin maistuu varmasti. Toki se ei tuolloinkaan maistu keinomakeutusaineelta vaan narskuu oudosti hampaissa- ja inhoan sitä yli kaiken!
Jatkossa laajennamme yhteistyötä Pasin parhaimmilla arkiruokaresepteillä ja aiomme toteuttaa jossakin vaiheessa ”kuvaaja kuntoon”- projektin, jossa on tarkoituksena Pasin elämäntapamuutos. Mielestäni se on vähintäänkin kohtuullista että Pasikin joutuu välillä menemään epämukavuusalueelle, koska minä olen jatkuvasti siellä kuvaamisen suhteen. Totta puhuen, tarkoituksena on toteuttaa ”Pasin näköinen” elämänmuutos, jotta siitä oikeasti tuli myös pysyvä. Rehellisesti sanottuna olen jo kirjoittanut valmiiksi yhden postauksen tästä projektista eli katsotaan tuleeko siitä itsensä toteuttava profetia- ei kerrota tätä kuitenkaan Pasille sillä en halua hänen tietävän asiasta mitään. Sen voin teille luvata, että postaussarjasta tulee niin mielenkiintoinen, että sitä kannattaa odottaa. Mennään nyt kuitenkin välillä taas kakkujuttuihin…
|
Kakun valmistamisesta ja mitä tarvitset valmistamista varten?
Voit tehdä kakun vähähiilarisena tai runsashiilarisempana. Kuvan kakut ovat vähähiilarisia, mutta pohjat on tehty ajanpuutten vuoksi gluteenittomana versiona eli ne sisältävät hiilaria. Kiilteessä on käytetty ulkonäön vuoksi keinotekoista väriainetta, mutta sen käyttö ei tietenkään ole missään nimessä pakollista. Itsekään en sitä käyttäisi ellei kakkuja kuvattaisi. Valmistamisa varten tarvitset irtopohjavuoan (leveys 20 cm) ja sähkövatkaimen kerman vaahdottamista varten.
Vähähiilihydraattinen: käytä makeutuksessa karppisokeria ja valitse vähähiilarinen pohjavaihtoehto. Mikäli olet tosi tarkka hiilareiden kanssa, niin käytä koristelussa vähemmän mansikoita. Esimerkiksi täytteen alareunassa olevat mansikat voi jättää kokonaan pois. Muista blendata vhh sokerit blenderissa ennen käyttöä etteivät ne narsku ärsyttävästi hampaissa. Mikäli et halua tehdä vhh kakkua, niin voit käyttää täysraakaruoko- tai kookossokeria vhh sokereiden sijasta. Viljaton: kakku on viljaton mikäli valitset vhh pohjan etkä käytä kaurakermaa. Maidoton: valitse maitotuotteista maidottomat maidottomat vaihtoehdot ja rasvaksi valitaan kookosöljy tai ghee. Korvaa mascarpone maidottomalla tuorejuustolla. Gluteeniton: kakku on gluteeniton joka tapauksessa eli voit käyttää kumpaa pohjan ohjetta haluat. Tilaa ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita edullisesti FitnessFirstin nettikaupasta. Koodilla kutsuvapauteen saat -10%:n alen normaalihintaisista tuotteista. Nettikauppaan pääset täältä. |
HUOM! Päivitän vielä ennen juhannusta instaani lisää syvien selkä- ja vatsalihasten jumppavideoita. Löydät instani nimellä satusjoholm. Tulossa blogiin vielä ennen juhannusta: toinen vhh mansikkakakku
OHJEESSA ESIINTYVISTÄ TUOTTEISTA
Ohjeessa esiintyviä tuotteita voi tilata edullisesti *täältä. Koodilla ”kutsuvapauteen” saat -10%:n alen normaalihintaisesta FitnessFirstin tuotteista.
KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .
Blogin ALE-koodit- jopa -25%
Kokoan tähän postaukseen kaikki ALE-koodit, joita on käytössä tällä hetkellä blogin lukijoille. ALE-koodeja käyttämällä voit säästää huomattavasti rahaa ja myös aikaa, koska kaikki tuotteet tilataan verkkokaupoista netistä. ALE-koodien määrä vaihtelee 10:stä prosentista jopa 25:een prosenttiin. Itse teen nykyään lähes kaikki ostokseni netissä verkkokaupoista, koska se on helppoa ja nopeaa ja sen voi tehdä kotoa käsin. Lisäksi esimerkiksi blogin vhh ruoka- ja herkkuohjeissa käytetään usein sellaisia tuotteita, joita ei välttämättä löydy edes suuristakaan marketeista.
PUHDAS+ ALE -25%
Blogin lukijat saavat kaikista lisäravinteista, diffuusereista, eteerisistä öljyistä, ihon- ja hiustenhoitotuotteista jne. jopa -25%:n alen! Suosittelen PUHDAS+:n tuotteista erityisesti magnesium- ja kollageenituotteita, joita itse käytän säännöllisesti. Suosittelen myös kokeilemaan PUHDAS+:n shampoita ja hoitoaineita.
ALE-koodi: kutsuva
Nettikauppaan pääset täältä.
FITNESSFIRST -10%
Blogin lukijat saavat kaikista normaalihintaisista FitnessFirstin tuotteista -10%:n alen. Blogin lähes kaikissa vhh ruokaohjeissa käytetään FitnessFirstin tuotteita, jotka ovat todella laadukkaita ja edullisia. Nettikaupasta voit tilata psylliumkuitua, manteli- ja lupiinijauhoa, koivu- ja karppisokeria, lisäravinteita, raakasuklaan valmistusaineita, superfoodeja, proteiinijauheita, rasvoja jne.
ALE-koodi: kutsuvapauteen
Nettikauppaan pääset täältä.
NEUROSONIC -120 euroa
Blogin lukijasaa alennuskoodilla verkkokaupassa tapahtuvasta suorasta laiteostosta 120€ alennuksen 1.6.2019 alkaen aiemman prosentuaalisen alennuksen sijaan. Kesäkuun 2019 kampanjassa Neurosonic laitteenostajat saavat Puhdas+-verkkokauppaan kampanjakoodin, jolla he voivat valita haluamansa 200€ arvoisen tuotepaketin. Kampanjakoodi tulee asiakkaalle sähköpostitse tilauksen yhteydessä ja Puhdas+-verkkokaupasta tuotepaketti toimitetaan asiakkaalle yleensä tilausta seuraavana arkipäivänä. Käytän itse Neurosonicia useita kertoja viikossa, postauksia aiheesta löydät täältä.
ALE-koodi: KUTSUVAPAUTEENALE
Nettikauppaan pääset täältä.
WARRIOR COFFEE -10%
Tilaa superlaadukkaita luomulaatuisia kahvi-, tee ja rasvatuotteista Warrior Coffeen nettikaupasta. ALE-koodi on voimassa 7.7.2019 asti. Meidän perhe käyttää päivittäin Warrior Coffeen kahvipapuja, MCT- ja kookosöljyjä sekä pikarasvakahvia.
ALE-koodi: KUTSUVAPAUTEENKESA
Nettikauppaan pääset täältä.


7





















