Hae
Kutsu vapauteen

Punajuuri-vuohenjuustokeitto

Naistenpäivän kunniaksi tein taas kerran samettisen pehmeää punajuuri-vuohenjuustokeittoa. Miksikö sitä? Koska siitä tulee mieleeni täydellinen naisten ruoka: kaunis huumaava väri, vuohenjuuston pehmeys ja punajuuren sisältämät vitamiinit ja hivenaineet, erityisesti meille naisille tärkeä rauta ja kuitu. Toki kaikki tietävät, että anemia tai alhaiset rauta-arvot eivät punajuurta syömällä välttämättä korjaannu, vaan tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä ja parhaiten rauta imeytyy punaisesta lihasta. Mutta silti? Tämä keitto on ihan superhyvää- tätä pitää ottaa lisää uudestaan ja uudestaan…

Me ollaan muuten Tuton kanssa juhlittu naistenpäivää oikein kunnolla: tehtiin aamulla pitkä lenkki (no tehdään se muutoinkin), tein superihanan ja ravitsevan vihersmoothin ja punajuurikeiton, käyn tänään salilla ja moikkaamassa FitnessFirstin Ainoa. Ja mitä vielä me keksitäänkään naiseuden kunniaksi sillä minulla on tänään lomapäivä vielä kaiken lisäksi? Onhan tässä ollut ihmettelemistä aamusta asti kun hallitus erosi ja sotekin kaatui. Tämä naistenpäivä muistetaan pitkään Mussukat!

Ohje on taas kerran helppo ja melko nopea, toki punajuurten kuorimisessa menee hieman aikaa. Se on sitten sotkuista puuhaa, kannattaa alustat ja astiat pestä nopeasti ettei väri jää niihin pinttymään- ja kädet!. Muistathan rakas Mussukka käyttää kuoretonta vuohenjuustoa, ettet joudu sitten kaivelemaan niitä vuohenjuuston kuoren palasia sieltä kuuman keiton seasta kuten minä kerran tein- aina pitää sählätä! Toki vuohenjuustosta voi myös kuoria etukäteen sen kuoren pois. Kokeilin ihan huvikseni tuota punaviinietikkaa tähän ohjeeseen, koska sitä sattui olemaan täysi pullo kaapissa. Ja sehän sopi tähän ohjeeseen kuin nenä päähän. Tässä ohjeessa käytin ensimmäistä kertaa kaura-ruokapippurikermaa (Kaslink AITO) ja sopi tähän ohjeeseen tosi hyvin. Toki voit korvata kerman ihan normi ruokakermalla tai vaikkapa kookoskermalla. Näissä kuvan ohjeissa ei keiton päällä ole basilikaa vaan persiljaa kuten tässä ohjeessa sanotaan. Kumpikin käy…


Ohje:

1 kg punajuuria
3 sipulia
200 g kuoretonta vuohenjuustoa*
1 dl gluteenitonta kauraruoka pippuri kermaa  tai muuta kermaa
2 rkl punaviinietikkaa
2 kasvisliemikuutiota
10 dl vettä
2 tl hyvälaatuista suolaa
tuoretta basilikaa

* Mikäli käytät kuorellista vuohenjuustoa, niin poista kuori

Pilko punajuuret kuutioiksi ja silppua sipulit pieneksi silpuksi. Mittaa vesi kattilaan ja lisää kasvisliemikuutiot ja punaviinietikka. Keitä punajuuria vedessä noin vartin verran ja lisää sen jälkeen sipuli. Keitä vielä noin vartti. Keittoaika riippuu punajuurikuutioiden koosta, joten kokeile kypsyyttä haarukalla ja vähennä tai lisää keittoaikaa tarpeen mukaan. Kun punjuuri on pehmentynyt, soseuta se sauvasekoittimella sileäksi. Lisää keitokseen paloiteltu vuohenjuusto ja kerma ja kiehauta sen verran että vuohenjuusto sulaa. Lisää lopuksi suola ja mustapippuri. Ripottele pinnalle tuoretta basilikaa. Hymyile- olet ihana?


Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa


Blogin etusivulle pääset klikkaamalla tätä linkkiä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 


Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Maailman paras kuorrutettu uunilohi

Tein joku aika sitten elämäni parasta uunilohta ja haluan tietty jakaa ohjeen teillekin Mussukat rakkaat? Tässä ohjeessa yhdistyy kaikki ne täydellisen uunilohen elementit, joita uunilohessa rakastan: sipuli, ravut, tilli ja suolakurkku. Mitä muuta enää voi vaatia? Maku tässä ruoassa on taivaallinen: poikkeuksetta kaikki tätä maistaneet kehuivat tätä parhaaksi uuniloheksi ikinä! Ja ohje on tietenkin nopea- ja helppotekoinen, kuinkas muuten?

Mikäli noudatat maidotonta ruokavaliota, niin korvaa smetana maidottomalla kermalla tai maidottomalla tuorejuustolla. Mikäli tuorejuusto on liian paksua, niin laimenna sitä kermalla. Pähkinäallergiset jättävät tietenkin mantelirouheen pois lohen pinnalta, se ei ole todellakaan pakollinen. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavat nauttivat lohen vaikkapa uunijuuresten tai salaatin kanssa.


Ohje

  • puolikas lohifilee
  • 240 g smetanaa
  • 4 dl katkarapuja tai jokiravun pyrstöjä
  • 4 dl suolakurkkua
  • 1 iso sipuli
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • mantelirouhetta
  • tilliä
  • 1-2 tl suolaa

Laita lohifile voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Ripottele hieman suolaa fileen päälle ellei lohta ole suolattu kaupassa valmiiksi. Pilko suolakurkut ja sipuli pieniksi paloiksi ja silppua tilli. Sekoita kulhossa smetana, katkaravut, suolakurkku, sipuli, suola, tilli ja sitruunanmehu ja sekoita hyvin. Kaada seos lohen päälle, ripottele mantelirouhetta seoksen päälle ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Toki kypsennysaika riippuu kalan koosta eli vähempikin aika saattaa riittää vallan hyvin eli tarkista kalan kypsyys paistamisen aikana. Lisää vielä tilliä ja sitruunaa tarvittaessa. Nauti riisin, perunamuusin tai uunijuuresten ja salaatin kera.

Myöhemmin lisätty: Ohjeesta tuli niin suosittu, että Ilta-Sanomat teki jutun tästä lohesta. Jutun voit katsoa täältä.

TULE MUKAAN VERKKOKURSSEILLE

KETO RISE UP verkkokurssi on sertifioidun ketovalmentajan laatima kokonaisvaltainen 6 viikon verkkokurssi, jossa opetellaan noudattamaan ketoruokavaliota terveellisesti ja turvallisesti koulutetun valmentajan ohjauksessa. Verkkokurssin tavoitteita ovat pysyvä painonhallinta, energiatasojen kohottaminen ja hermoston tasapainottaminen. Verkkokurssi on laadittu siten, että sen noudattaminen on osallistujalle mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Verkkokurssi sisältää runsaasti reseptejä, valmiit ateriakokonaisuudet 21 päiväksi, hermostoa tasapainottavia harjoituksia, tietoa kokonaisvaltaisesta terveydestä ja laajan painohallintaosion. Verkkokurssia voi suorittaa monella eri tavalla ja omassa tahdissa. Lue lisää verkkokurssista TÄÄLTÄ.

VHH TEHO VERKKOKURSSI on 5 viikon verkkovalmennus, jossa opit noudattamaan VHH ruokavaliota terveellisesti ja turvallisesti. Verkkokurssi on laadittu siten, että sen noudattaminen on osallistujalle mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Kokonaisvaltainen verkkokurssi sisältää mm. runsaasti reseptejä, tarkat ohjeet ruokavalion noudattamisesta ja tietoa pysyvästä painonhallinnasta ja hormonitoiminnan tasapainottamisesta. Verkkokurssilla saat vinkkejä mm. nestekierron tehostamiseen, kehon alkalisointiin ja detoxiin. Lisäksi saat tietoa VHH leivonnasta, vagushermon tasapainottamisesta, aivojen välittäjäaineista ja käytännön harjoituksia kuten corejumpan ja äänitetyn rentoutusmeditaation. Verkkokurssia voi suorittaa monella eri tavalla ja omassa tahdissa. Armollisuus omaa kehoa, yksilöllisyys ja oman elimistön kuuntelu ovat keskeisiä sanomia viiden viikon VHH Teho muutosmatkan aikana. Pikadieettien ja itsensä ruoskimisen aika on ohi! Niistä harvoin seuraa mitään hyvää- päinvastoin ne voivat hankaloittaa pysyvää painonhallintaa. Lue lisää verkkokurssista TÄÄLTÄ.