Postauksessa 7-vuotiasTuto kertoo omin sanoin suhteestaan poikani saksanpaimenkoirapentuun Karaan, joka tuli meille asumaan kuukaudeksi poikani jalkaleikkauksen vouksi. Kahden neitokaisen ensikohtaamisesta olen kirjoittanut blogiini aikaisemmin, lue postaus täältä. Lue myös paljon kiitosta saanut postaus KAUHUKAKSIKKO: tyhjän ja täyden ruokakupin mysteeri täältä.

Allu ja Kara tuli meille syyskuun alussa kuukaudeksi asumaan, koska Allu joutui uudelleen nilkka leikkaukseen eikä pysty käyttämään Karaa lenkillä. Moona muutti jo edeltä Kuopijoon opiskelemaan ravitsemustieteitä ja Allu ja Rääpäle muutti sitten sinne perässä kun Allun nilkka oli vähän kuntoutunut. Meikäkin haluais opiskella ravitsemustieteitä kunhan opiskelu sisältäis teoria opiskelun lisäksi myös käytännön maistelua?? Meikähän on kesän mittaan hyväksynyt Karan täysin vaikka Mamman mielestä alku olikin vähän haastava sisätiloissa: Meikä teki Rääpäleelle alusta alkaen selväksi, että kuka on pomo ja että täällä ei sitten kukkoilla. Meikän mielestä oli vähän arveluttavaa kun omalla reviirillä alkoi hillumaan kakalle ja pissille haiseva ötökkä, joka tutki kaikki paikat ja seuras Meikää joka paikkaan. Mutta täytyy myöntää, että ötökästä on kasvanut ihan kehityskelpoinen tyyppi Meikän koulutuksessa ja voikin jo sanoa, että me ollaan nykyään ihan parhaat kamut? Me ollaan Kauhukaksikko, Kauhuleidit, Meiän tytöt…

Laihtumista,leikkaus ja kipukohtauksia 

Meikä oli huonossa hapessa oikeestaan koko kesän ajan: kurkusta leikattiin patti, paino laski 6 kiloa ja ohutsuolikin on ollut tulehtunut. Sillä viikolla kun Rääpäle ja Allu tuli meille, sain kovia kipukohtauksia joiden syystä ei saatu varmuutta. Kuulin kun Mamma puhu puhelimessa huolestuneena eri ihmisten kanssa siitä etten kestä enää yhtään rauhoitusta/nukutusta, jos Meikää joudutaan taas tutkimaan. Sain kipulääkettä sitten, joka kyllä auttoikin. Iskäkin oli tosi huolestunut vaikka se ei yleensä oikeen mistään huolestukaan. Se johtuu Mamman mielestä siitä, että iskän aivoissa on mutkien sijasta yksi suora putki. Mamma kyllä epäilee, että meiän iskällä se putkikin on heilahtanu pois paikoiltaan. Iskä sano, että Karan tulo meille asumaan ajoittuu pahimpaan mahdolliseen aikaan. Mamma haki varastosta meiän portaiden alle ison häkin, jonka se peitteli viltillä ja jonka pohjalle se laittoi kaks pehmoista lampaantaljaa. Mamma sano, että se on turvapaikka, jonne Meikä pääsee rauhoittuu jos väsyn liikaa. Meikä meni heti nukkumaan häkkiin, koska Meikää väsytti ja väsytti vaan niin paljon. Huomasin, että Mammaa itketti vaikka se yritti näytellä reipasta: se tietää, että omistajan ressi tarttuu koiraan eikä auta paranemista.

Kun Rääpäle oli ollut meillä muutaman päivän, niin Meikän olo alkoi parantua pikku hiljaa ja jo viikon kuluttua olin kuulemma jo ihan eri koira. Sen jälkeen kun Mamma vielä uskaltautui pitkän harkinnan jälkeen vaihtamaan Meikän ruoan, niin aloin kuulemma muistuttaa enemmän pentua kuin 7,5-vuotiasta. Sillon Mamma lupas, että jos pysyn näin hyvässä kunnossa pääsen piirinmestaruuskisoihin jäljestämään. Kolmen viikon yhteisolon jälkeen tuli uus käänne: me alettiin Rääpäleen kanssa painia. Me painetaan toistemme päätä oikein kunnolla mattoon ja muristaan hulluna. En tiedä onko se kreikkalaista vai roomalaista painia, mutta sen tiedän että sumo- tai mutapainia se ei oo. Mamma luuli etten osaa painia toisen koiran kanssa, mutta se oli tapansa mukaan väärässä. Mamma antaa meiän painia sisällä jos homma ei lähe lapasesta. Helposti lähtee, jolloin meiät laitetaan terassille painimaan. Vaikka terassi on tosi iso, niin siellä on yks ongelma: yleisö puuttuu ja sehän ei käy. Yleisöö pitää olla ja painihan on parasta jos saa painia yleisön jaloissa. Sen takia me yleensä terassilla vaan mökötetään.

Me ollaan Rääpäleen kanssa ME

Me tehään Rääpäleen kanssa kaikki yhessä. Parasta on se, että Rääpäle jaksaa himoita mun leluja 24/7 ja se kun se jaksaa jahdata. Meikähän on semmoinen leveä kuljetus tyyppi eli en tykkää jos joku tulee ihan kiinni iholle. Aamuisin kyllä meinaa nousta tunteet pintaan ja silloin me kiehnätään: Rääpäle painaa päätä Meikän päätä vasten ja nuolee Meikän kuonoo ja tassuja. Ruuatkin me syödään siten, että me istutaan nätisti vierekkäin ja Mamma laittaa kupit meiän eteen lattialle. Katsekontaktin jälkeen saahaan syyä. Meillä on aika raskasta kun me ei koskaan saaha mitään ellei me tehä jotain. Rääpäle on ahneempi eli syö kuppinsa tyhjäksi aina ensin. Sitten se tulee Meikän selän taakse odottamaan ja kun Meikä on syönyt, niin me tarkistetaan toistemme kupit. Meikä tarkistaa kerran, Rääpäle 16 kertaa.

Ruuan jälkeen me saahaan naudannahkaluut ja sitten on vuorossa showtime. Me syyään aina luut nenät vastakkain. Sitten Meikä jättää oman luun siten, että Rääpäle saa sen napattua ja se laittaa sen luun vatsansa alle samalla kun syö omaansa. Sitten se showosuus: Meikä menee ovelle haukkumaan, jolloin Rääpäleen keskittyminen herpaantuu (hah hah) ja Meikä syöksyy hakemaan oman luunsa takaisin. Tämä toistuu monta kertaa ja loppujen lopuksi Rääpäle syö yleensä molemmat luut vaikka Mamma yrittää huolehtia siitä, että Meikä ei syöttäis omia luitaan Rääpäleellä. Oon kuulemma ihan liian kiltti ja kuulemma Meikän pää on jotenkin pehmenny oudosti. Me myös vaihellaa
n luita, koska siinä on ihan eri maku ja fiilis jos toinen on sitä syönyt. Totuuden nimissä täytyy myöntää, että jos luussa on kuivattua ankkaa siinä päällä, niin sitten syön luuni ihan ite.

Lenkkiä ja peltojälkeä

Mamma vie meitä peltojälelle monta kertaa viikossa. Rääpälekin on jo oppinut jäljestämään ja Mamman ja sen kaverin Askon mielestä rääpäle on tosi lahjakas. Se on kuulemma vähä tosikko: jälen jälkeen on ihan otsa rypyssä kun jälki loppu. Se on kuitenkin pikku hiljaa oppinu, että näissä treenijutuissa on paljon odottelua eikä autossa huutaminen nopeuta yhtään jälelle pääsyä. Kerran Rääpäle hyppäs auton ikkunasta Mamman perään kun Mamma polki Meikän jälkeä. Mamma oli vihaisen näköinen ja Rääpäle tuli autoon korvat ihan luimussa. Meikä jo säikähti, että alkokohan Mammalla nyt ne vaihevuojet? Ollaan Rääpäleen kanssa luettu tietosanakirjasta, että Mamman ikäisille naisille voi tulla vaihevuojet, jotka aiheuttaa ärtyneisyyttä. 

Lenkkien lisäksi me päästään meiän aidattuun pihaan leikkimään, jossa on leluja. Me saahaan leikkiä, mutta meille ei heitellä mitään koska me mennään saalistilttiin eikä siitä seuraa mitään järkevää. Sitä paitsi Mamman mielestä se on paras tapa rikkoa koira ja tehä niistä ihan pösilöitä. Me ollaan jo kuulemma tarpeeksi pösilöitä jo valmiiksi. Se on vähä sama-asia kun Iskä mene golftilttiin kun se katsoo teeveestä liikaa niitä ryder kuppeja. Se vaan jähmettyneenä kattoo teeveetä eikä osaa tehä muuta. Iskä ei kuitenkaan mee rikki golfista, mutta Mamma joskus menee?

Kun palloilijat vie jalat alta

Meikä menee aina välillä häkkiin nukkumaan. Rääpälekin haluaa tulla sinne häkkiin aina jos Meikä on siellä. Sillon Mamma laittaa häkin oven kiinni, jolloin Meikä pääsee häkistä pois kun työnnän kuonolla oven auki, mutta Rääpäle ei pääse sisään. Mamma myös kieltää Rääpälettä, jos se näkee että Meikä väsyy. Rääpäle uskoo mammaa tosi hyvin ja vielä paremmin Allua, jota me molemmat palvotaan uskollisesti. Koska Allu on palloilija. Niissä palloilijoissa vaan on vaan sitä jotain meiän mielestä. Me niin toivotaan, että Allun nilkka olis hyvässä kunnossa ens kesänä, että me päästäis taas kattoo pesäpallostadionille pesäpallopelejä. Se on tosi mielenkiintosta kun saa monta tuntia vaan kattoo kun pallo lentää. Välillä pallon lisäksi myöskin miehet lentää ja joskus mailatkin… Pelin jälkeen me päästään aina hyppimään Allun syliin ja nuollaan sen hikinen naama? Me unelmoiaan siitä, että vielä joskus me päästään pallotytöiksi takakentälle. Kuulemma vielä ei saaha minkään pesisjoukkueen kanssa pelaajasopimusta kun ei osata erottaa laittomia lyöntejä hyväksytyistä vaan otetaan kaikki pallot suuhu. Pelinjohtajat myös pelkää sitä, että aletaan leikkiä kahestaan sitä kahen pallon leikkiä eikä luovuteta palloja lukkarille.

Mamma nipottaa sisällä, iskä ulkona

Viikko sitten Allu ja Rääpäle muutti Kuopijoon. Meikä oli surullinen ja vaan seiso keskellä olohuonetta ja tuijotin Mammaa. Viiden päivän päästä Allu, Rääpäle ja Moona tuli viikonlopuks meille ja täytyy sanoa, että silloin kyllä tilanne eskaloitui: pistettiin semmoset painit pystyyn, että Mamma meinas tulla hulluksi ihan muutamassa minuutissa. Teen nyt ilman lupaa yhen paljastuksen: Mamma on vähän tai siis paljon neuroottinen siivouksen suhteen eikä se tykkää yhtään jos tulee sotkua. Pakko myöntää, että joskus sitä sotkuakin sitten tulee? Nii jos Mamma sitten nipottaa sisällä tuon siisteyden suhteen, niin Iskä nipottaa ulkona: yhtään ei sais kuoppia kaivaa meiän nurmikkoon ja pakko myöntää, että joskus niitä kuoppiakin sitten tulee? Sillon kun me pistetään niinsanotusti isoa vaihdetta silmään, niin Mamma vie meiät normaalia pidemmällä metsälenkille ja sanoo, että täällä ollaan tytöt nyt niin kauan, että kaikki energiat on purettu. Kauan ollaan monesti. Mutta ei sitä kyllä uskois miten paljon voi tuommosta Rääpälettä olla ikävä? Vaikka osaa se kyllä olla ärsyttäväkin: jos Meikä näyttää sille hampaita ja murisee, niin se vaan heiluttaa häntää ja työntää kielen Meikän hampaiden välistä ihan kitalakeen asti?

Meikä on kuntoutunut niin hyvin, että pääsin viime lauantaina piirinmestaruuskisoihin, laji oli metsäjälki. Meikä löyti kaikki kepit? Tottis meni siihen nähen hyvin, että ei olla sitä kolmeen kuukauteen reenattu. Paitsi paikkamakuu: siinä Meikä esitti ihan oman koreografian: liikuskelin vähä ja tuijotin tuomaria uhkaavasti??? Meikä sai pronssia, mikä oli 7:n koiran kokeessa ihan kelpo suoritus.

Meikä sai viime lauantaina piirinmestauruuskisoissa pronssia metsäjälellä

Varoitus: koiramaailman suurin
synti ei ole nykyään esimerkiksi koiransa pahoinpitely ja laiminlyönti vaan inhimillistäminen. Sitä suurempaa syntiä ei maailmassa olekaan. Vaikka some onkin ollut minua kohtaan armollinen, pitää kuitenkin selitellä: vaikka kirjoitankin inhimillistävään sävyyn, niin ymmärrän että koirat ovat koiria ja niiden pitää SAADA olla koiria ja ihmiset ihmisiä. Ja ettei koira ajattele ihmisen tavoin???

Lisää blogin koira-aiheisia postauksia löydät täältä.

Blogin terveellisiä ruoka-ohjeita löydät täältä.

Blogin etusivulle löydät täältä.

Yle uutisoi eilen rasvamaksasta. Lue Ylen kirjoitus aiheesta täältä. Mikäli et jaksa lukea kirjoitusta, niin sen pääsanoma on se, että joka neljännellä suomalaisella aikuisella on rasvamaksa, joka voi johtaa maksakirroosiin tai – syöpään. Yhä useammin se todetaan jo lapsilla. Joukko kansainvälisiä tutkijoita yrittää selvittää, miksi alkoholista riippumaton rasvamaksa yleistyy vauhdilla ja tutkimukseen on saatu rahoitusta. Artikkelin mukaan ei ole varmuutta, mitkä kaikki tekijät altistavat alkoholista riippumattomalle rasvamaksalle. Se kuitenkin tiedetään, että ylipainoisilla ja vähän liikkuvilla riski sairastua on hoikkia suurempi.

Postausta on jaettu laajasti facebookissa eri saiteilla ja se on ansaitusti aiheuttanut runsasta kommentointia- puhutaanhan nyt kuitenkin lähes kansantaudin laajuisesta ilmiöstä. Meinasin tipahtaa pyllylleni eräs tunnettu lääkäri kommentoi omalla facebook sivustollaan artikkelia/aihetta seuraavasti: On erikoista, että valtio rahoittaa niitä, jotka ovat luoneet ongelman. Schwab edustaa kasviöljyteollisuutta, Fogelholmilla on tiukat yhteydet sokeriteollisuuteen. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja eläinlääkäri Hjelm kieltää lapsilta maitorasvat, siis juuri ne rasvat, jotka ehkäisevät rasvamaksan syntymistä. Selvityksen tuloshan on varma. Puhutaan lihavuudesta ja liikkumattomuudesta, mutta omat suositukset ovat tietysti oikein. Syy on ihmisten. Todella hölmöä touhua. Yksityispuolella porukka olisi saanut tällaisesta touhusta ajat sitten kenkää. Ilmeisesti tuon porukan älyllinen kapasiteetti ei riitä tajuamaan, että on tehty todella kohtalokas virhe kaikessa, mikä koskee ravitsemusta.

Ratkaiseeko vastakkaisasettelu ja syyttäminen ravitsemukseen liittyvät ongelmat?

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, olet totaalisen kyllästynyt vastakkainasetteluun, asioiden vääristelyyn ja syyttelyyn joita asian tiimoilta saa lukea nykyään yhä enenevässä määrin. Edellä mainittuun kommenttiin liittyen esitänkin seuraavat kysymykset: Kuka on luonut ongelman? Kuka on käskenyt syödä sokeria ja olla liikkumatta niin paljon, että ihmiset sairastuu pahimmassa tapauksessa hengenvaarallisesti? Tai missä kohdin ravitsemussuosituksissa edes ylipäätään käsketään syödä sokeripitoisia ruokia tai juomia- itse löydän ainoastaan varoitteluja niistä ylipainon ja hammasterveyden takia? Miksi rasvamaksaan liittyviä syitä ei saisi tutkia? Onko ihan kaikessa ravitsemukseen liittyvässä tutkimuksessa tehty kohtalokkaita virheitä (niitä on olemassa nimittäin aika paljon)? Saisiko näistä edellä mainittujen henkilöiden henkilökohtaisista kytköksistä jotakin todisteita- pakkohan todisteita on olla kun julkisesti uskalletaan näin väittää. Lisäksi ihmisten älyllisen kapasiteetin arvioiminen julkisesti ihmettyttää, kovasti?

Alkuihastuksen jälkeen vihastuttaa

Meidän tavallisten ihmisten on aivan mahdotonta saada tästä sodasta mitään tolkkua- se ei ole mitenkään mahdollista. Ulospäin tämäntyyppinen viestittely ja kommentointi saattaa alkuun ihastuttaa ja kiehtoa koska se on uutta, radikaalia ja uskaliasta eikä tämäntyyppiseen kommentointiin ole Suomessa totuttu. Täällä pohjoisen perukoilla ollaan oltu pitkään auktoriteettiuskovaisia eikä virallisia suosituksia tai vaikkapa lääkärin antamia ohjeita ole kyseenalaistettu, ainakaan kovin helposti. Jossakin vaiheessa tästä vastakkainasettelusta alkoi mennä kuitenkin maku, sanoma alkoi junnaamaan paikoillaan ja välistä alkoi tuntua jopa siltä, että asioihin ei välttämättä haluta edes oikeasti vaikuttaa vaan pääpaino saattaakin olla provosointi, vastakkainasettelun tai vaikkapa oman liiketoiminnan edistäminen. Pettymyksen aalto alkoi nostaa päätään…

Kaikki ihmiset eivät halua draamaa

On hienoa, että vaikkapa virallisia ravitsemussuosituksia tai mitä tahansa suosituksia arvioidaan, kritisoidaan ja esitetään erilaisia vaihtoehtoisia näkökulmia asioihin. Sanon nyt vielä kerran, että se on hienoa ja näin avoimessa yhteiskunnassa pitääkin voida toimia. Voisiko sen tehdä kuitenkin sivistyneemmin ja siten, ettei levitetä tarkoituksella väärää tietoa ihmisille koska se aiheuttaa laajalti hämmennystä? Asiapitoinen ja kiihkoton keskustelu voisi jopa mahdollistaa erilaisten asiantuntijoiden väliset asiapitoiset keskustelut erityyppisissä medioissa. Ajatelkaapa miten herkullisia keskusteluja katsojat saisivat seurata
omalta kotisohvaltaan kun asioista eri mieltä olevat asiantuntijat keskustelisivat asiallisesti vaikkapa rasvan ja hiilareiden terveellisyydestä. Aivan varmasti yleisö ottaisi nämä ohjelmat tai lehtijutut kiinnostuneena seurantaan. Se olisi mielenkiintoista ja jotakin uutta ja virkistävää- mollaaminen ja vastakkainasettelu on jo niiiin old season? Sitä paitsi kaikki ihmiset eivät halua draamaa, suurin osa meistä janoaa tietoa…

Miettikääpä hetki ylipainoisen lapsen vanhemman osaa tässä kokonaisuudessa: liikunnan lisääminen saattaa olla tässä yhtälössä se helpoin lenkki. Etsiessään neuvoja ja apuja lapsensa painonhallintaan, vanhempi törmää virallisten ravitsemussuositusten lisäksi todennäköisesti myös somessa esiintyviin terveysvaikuttajiin, joiden mukaan viralliset ravintosuositukset ovat rasvamaksan takana! Toisaalla asiantuntijat suosittelevat vähähiilarista ruokavaliota rasvamaksan ja kaikkien maailman sairauksien parantamiseen, toisaalla taas väitetään hiilihydraattien olevan osa terveellistä ravintoa. Ääripäät ovat kaukana toisistaan: se mikä toisen mielestä on terveellistä ravintoa, on toisen mielestä pahimmillaan sairauden aiheuttaja. Lapsen vanhempi on keskellä uskonsotaa: aina kun käännät pääsi johonkin suuntaan, joku lyö raamatulla päähän niin että silmissä sumenee. Ja teet mitä tahansa ratkaisuja ja valintoja, niin voit olla varma, että väärin teet- ainakin jonkun mielestä.

Näyttäkää mulle pliiiis missä ne salaliitot on?

Isot laivat eivät tee nopeita käännöksiä ja siinä asiassa on myös paljon hyvää. Väestötason suosituksia ei voida laatia siten, että siinä huomioidaan reilun 5. miljoonan suomalaisen omat kokemukset vaikka jokaisen oma henkilökohtainen kokemus onkin yksilölle se kaikista tärkein. Villi arvaukseni on se, että yhdenkään rasvamaksan takana ei ole viralliset ravintosuositukset, eiköhän ylipainon ja rasvamaksan syynä ole yksilölliset valinnat ja ruokavalion kokonaisuus: ei se maa- ja metsätalousministeriö ole ihmisten suuhun irtokarkkeja ja sipsejä työntämässä. Joskus ylipainon syynä voi olla myös sairaus ja miljoona muuta syytä. 

Me valtion virkamiehet kuntien virkamiehistä puhumattakaan tehdään melkoisen paljon hommia sen eteen että kansa liikkuisi ja eläisi terveellisesti. Valtio ja kunnat rahoittavat liikuntapaikkoja, liikunnallistavat varhaiskasvatusta ja koulupäivää, tarjoavat terveysneuvontaa, laaditaan liikuntasuosituksia ja komiteanmietintöjä ja arvatkaapas mitä? Missä on ne salaliitot, joista valtiota niin usein syytetään? Vaikka katselen kuinka ympärilleni ja istun työryhmissä pääkallopaikalla, niin en ole niihin kahteenkymmeneen vuoteen törmännyt. En kertaakaan. Miten se on mahdollista?

Ja aivan varmasti suurin osa vanhemmistakin haluaa tehdä kaikkensa sen eteen, että oma lapsi saisi elää terveellistä elämää. Terveellisen elämän eläminen on kuitenkin nyky-yhteiskunnassa tolkuttoman vaikeaa: teet mitä tahansa, jonkun mielestä sairastutat itsesi ja lapsesi. Miten ihmeessä terveellisestä elämästä on tullut näin vaikeaa?

Onko joku muu kyllästynyt vastakkainasetteluun ja asioiden vääristelyyn vai olenko ainoa?