Nainen +45 postaussarja tulee olemaan piiiitkä humoristiseen sävyyn kirjoitettu postaussarja koskien vaihdevuosia lähestyvän naisen elämää. Tuo nainen on siis minä? Ensimmäiset vaihdevuosioireet voivat alkaa jo kymmenen vuotta ennen kuin menkat loppuvat, siis KYMMENEN VUOTTA?? Oireet voivat olla monenlaisia ja niistä todentotta kärsivät myös miehet vaikka aiheesta ei juurikaan puhuta. Kaikenlainen hyssyttely ja punastelu aiheen tiimoilta on ihan turhaa, sillä tämä nyt sattuu olemaan asia, jolta kukaan ei säästy. Tuntuu ihan hullulta, kun menkkojen alkaminen ja ne itsessään eivät ole mikän tabu, mutta puhupa jossakin yleisesti vaihdevuosista, niin johan alkaa katseet kääntymään lattiaan- miksi hemmetissä? Tämän postauksen aiheena on kuumat aallot ja levottomat yöt eli peitto heiluu mutta ei siinä perinteisessä merkityksessä?

On ollut kiire päivä, liian paljon kaikkea. Olen juossut paikasta toiseen, tehnyt sitä sun tätä enkä ole ehtinyt kertaakaan päivän aikana hengähtää. Pääsen kuitenkin suht ajoissa nukkumaan. Yritän saada unen päästä kiinni, mutta se on hieman vaikeaa kun mulla on ihan älyttömän kuuma. Siis minulla, entisellä vilukissalla! Otan peiton pois päältä ja hetkeksi helpottaa, mutta juuri kun olen nukahtamassa, tulee kylmä. Haen viltin viereisestä huoneesta, muutoin hyvä, mutta se on liian lyhyt: varpaita palelee. Seuraavaksi lentää pussilakana pois peiton päältä ja asettelen peittoa minun ja mieheni väliin, jotta saan sen vetäistyä päälleni taas kun tulee kylmä. Ah, miten ihanan viileää ja alan rentoutumaan. Lihakset säpsähtelevät ja tunnen kuinka alan vaipumaan suloiseen uneen. Kunnes kuulen mieheni äänen:

Se siitä unesta sitten. Hemmetti kun ottaa päähän. Aamulla on tärkeä kokous ja on tosi kiva olla taas silmät ristissä koko päivä. Alan tekemään hermostoa rauhoittavaa hengitysharjoitusta. Perhana kun on KUUMA! Kiroan hengitysharjoitukset (joita blogissani löytyy runsaasti) alimpaan helvettiin. Nämä ei ole mitään kuumia aaltoja eikä ole edes hiki, on vaan k-u-u-m-a. Niin kuuma, että tuntuu kuin tuli roihuaisi ihon alla. Avaan parvekkeen oven sepposen selälleen. Tuto livahtaa parvekkeen sohvalle nukkumaan, joka on sen lempi nukkumapaikka. Menen takaisin sänkyyn. En osaa päättää nukunko peitolla vai lakanalla. Valitsen lakanan, mieluummin kylmä kuin kuuma. Otan lakanan käsieni väliin, josta se on helppo vetäistä sitten päälle kun heitän peiton mieheni päälle.

Alan vaipua uneen. Havahdun siihen kun mieheni kääntyy selälleen ja alkaa hengittää siihen malliin, että pian koko talo tärisee. Kuuntelen hetken, kunnon vaimona en siis herätä heti vaikka tekisi mieli tuupata koko äijä sängystä lattialle. Kun ulina yltyy, niin pökkään miestäni olkapäähän terävästi ja sihisen hampaideni välistä, että käännyhän ukko kyljelles. Hetken aikaa väitellään kuorsasiko hän vai ei, koska omasta mielestään hän ei kuorsannut. No ei tietenkään, muutoin vaan pökin häntä keskellä yötä kun ei ole muuta tekemistä. Sitten muistan miten ystäväni oli tarrannut omaa miestään raivoissaan kaksin käsin takaapäin nenästä kiinni huutaen, että nyt tää helvetti loppuu kun hän oli kuorsannut vuodesta toiseen?? Ai kamala kun naurattaa, joudun puremaan tyynyä etten hekota ääneen??

Nyt ei nukuta enää yhtään, vilkaisen kelloa vaikka ei saisi koska se lisää stressiä: 1.58. Kuka tuommoisenkin tyhmän säännön on keksinyt ihan ihmisten kiusaksi? Ei saa katsoa kelloa, ei kännykkää, ei saa innostua, ei saa harrastaa myöhään liikuntaa, ei saa juoda alkoholia….Käyn vessassa ja huomaan, että on ihan kamala nälkä. Muistan, etten ole lounaan jälkeen syönyt oikeastaan mitään. Hemmetti soikoon, tässä oikeen terveysbloggaaja- onneksi lukijat eivät tiedä miten välillä unohtelen syödä. Päätän mennä tekemään itselleni ruisleivän, jonka päälle laitan aitoa voita ja juustoa. Sen jälkeen uni tulee satavarmasti, näinhän me tehtiin aina lapsuudessa mummulassa mummun kanssa. Voi kun tulee Mummua ikävä!

Kuulen Tuton raapivan makuuhuoneen ovea. Mieheni avaa koiralle oven, en uskalla katsoa Herra Sjöholmin ilmettä. Tuto tulee viereeni sohvalle lampaantaljalle. Kerron Näpsäkälle miten hiton kuuma mulla on. Näpsäkkä kuuntelee ja rodunomaisesti kääntelee päätään ainakin kahdeksan kertaa puolelta toiselle ja nuolaisee naamaani. Se ymmärtää, se on narttu. Mietitään sitä, että menisin Tuton kanssa parvekkeelle nukkumaan. Olen tervetullut, mutta sohva on varattu. Silitän koiraa ja järsin kovaa ruisleipää ja ikävöin Mummua. Ihan vedet valuu silmistä. Sovitaan Tuton kanssa, että tehdään aamulla pitkä metsälenkki väsytti tai ei, satoi tai paistoi. Me kaks keski-ikäistä narttua ei jätetä meidän lenkkiä välistä yhden tai kahden valvotun yön takia!

Kuka laittoi valot päälle?

Hiippaillaan Tuton kanssa hiljaa makuuhuoneeseen, Tuto livahtaa parvekkeelle. Tiedän, että se alkaa haukkumaan jos lintu lentää parvekkeen läheltä, mutta nyt en jaksa vääntää. Kello on 2.45. Hiivin sänkyyn, nyt ei oikeasti ole varaa enää herättää herra Sjöholmia. Väsyttää. Nukahdan. Herään 6.04 siihen kun Tuto haukkuu parvekkeella: naapurin buudelit lähti lenkille! Mieheni juoksee parvekkeelle, hakee koiran sisälle ja kiroaa, että onko noiden naapureiden lähdettävä lenkille aina keskellä yötä. Kumpikaan ei saa nukuttua vaikka väsyttää. Menen mieheni kaikkuun ja kysyn häneltä saiko hän yhtään nukuttua. Kuulemma oli ollut vähän haasteellista: viimein kun olin nukahtunut, niin olin roikkunut pää alaspäin sängyssä ja kysynyt ”Kuka laittoi valot päälle?”??? Olemme vanhemman poikani Allun kanssa erittäin kovia uneksimaan ja voinkin kertoa, että niinä öinä kun olemme saman katon alla voi olla melkoista trafiikkia käytävillä kun kävelemme käytävillä ristiin rastiin silmät auki eikä aamulla kumpikaan muista mitään. Muut muistavat senkin edestä.

Seuraava päivä

Valelen kasvot jääkylmällä vedellä, katsahdan peiliin ja meinaa päästä huuto: ihan mustat silmänaluset. Tekee siltä istumalta mieli soittaa lähimmälle plastiikkakirurgille ja varata aika silmäluomileikkaukseen maksoi mitä maksoi. Tehdään Tuton kanssa pitkä metsälenkki ihanteellisessa säässä: tuulee kylmästi ja vähän ripsii vettä. Keitän miehelleni kahvit ja puuron ja olen normaalia ystävällisempi ja avuliaampi? Meikkaan normaalia enemmän, juon paljon vettä, sivelen niskaani piparminttuöljyä. Kokouksessa harkitsen sanomiseni normaalia tarkemmin etten vaikuta sekavalta. Pari juttua unohtuu, mutta se on normaalia. Käyn lounaalla ystäväni kanssa ja myös hän on nukkunut huonosti: siinä me kaksi zombieta tuijotetaan toistemme mustia silmänaluksia eikä toisen tarvitse sanoa kissaa kummenpaa kun molemmat nauraa vedet silmissä. Hänellä on kuumia AALTOJA, kuuntelen kauhistuneena. Ihan parasta vertaistukea.

Illalla harrastan kevyttä liikuntaa ja menen ajoissa nukkumaan. Ei sinistä valoa, en anna itseni innostua yhtään mistään, tylsää lukemista, huolipäiväkirjaa, tarpeeksi tukeva iltapala…Tuto ei nuku tänä yönä parvekkeella vaan omalla ortopedisellä luksus pedillään meidän makuuhuoneessa. Jurnutuksia ei huomoida. Sivelen ennen nukkumaan menoa iholleni salviaa, rasvaan jalat ja ihon magnesiumrasvalla, teen hermostoa rauhoittavan hengitys- ja silmänliikeharjoituksen, laitan korvatulpat ja hammaskiskot ja nukahdan sikeään uneen. En herää kertaakaan koko yönä enkä kysy mieheltäni aamulla satuinko taas puuhailemaan unissani jotakin epämääräistä. Nimittäin vastaus voi olla mitä vaan enkä halua kuulla sitä juuri nyt. Se on toisen postauksen aihe sitten. Voin luvata, että sen luettuasi oma elämäsi tuntuu hyvin normaalilta??

Tämä aihe ei jää tähän, jatkoa on siis luvassa. Pysyhän kanavalla rakas Mussukka?