Vähähiilariset siemen-juusto-näkkäri tai sipsit
Tällä ohjeella voit tehdä joko siemen-juusto-näkkäriä tai siemen-juusto-sipsejä. Mikäli teet sipsejä, niin mausta ne haluamallasi tavalla. Ja toki sipseistä kannattaa tehdä pienempiä kuin näkkäristä. Näkkäri/sipsit ovat todella vähähiilarisia, sillä jauhoja on käytetty ainoastaan kahden ruokalusikallisen verran ja sekin jauho on vähähiilarista. Lisäksi ne ovat viljattomia, gluteenittomia ja maidottomia sillä edellytyksellä, että käytetään maidotonta juustoa.
Valmistuksessa kannattaa huomioida se, että suolaa kannattaa laittaa mieluummin liian vähän kuin liikaa. Itse laitoin vahingossa liikaa, koska en hokannut, että juustoa on tässä ohjeessa niin paljon, että siitä tulee ihan riittävästi suolaisuutta. Meillä nämä syötiin leipänä Lidlin lampaanmaidosta valmistetun Manchego juuston kanssa ja hyvää oli. Sipsit kannattaa dipata johonkin, vaikkapa turkkilaisesta jogurtista valmistettuun dippiin. Siinä saat samalla hyviä maitohappobakteereitakin.
Taikina on paksua ja itsellänikin meinasi usko loppua siihen, että pysyykö se kasassa. Pysyy, mutta vinkkinä se, että älä tee näkkäristä/sipseistä liian ohuita, muuten ne murenevat reunoista. Ja tietty tasapaksuja kannattaa tehdä myös kuten kaikista uunissa paistettavista leivonnaisista/leivistä.
Jouluun on enää kuukausi, joten varmaan jatkossa alankin postaamaan jouluaiheisia terveellisiä herkkuja. Toki blogista löytyy jo nyt mm. vähähiilarisia joulutorttu- ja pipariohjeita. Minä en erityisesti ole mikään super-hyper-jouluihminen, vaan minulle joulu on yksi juhlapyhistä, ehkä kuitenkin tärkein sellainen. Ja olenhan minä jo oppinut pitämään kanelistä ja kardemummasta, vaikka pipareita inhoankin ja lähes tulkoon kaikkia muitakin jouluruokia.
Ohjeessa käytettäviä tuotteita löydät edullisesti Fitnessfirstin nettikaupasta
Postauksessa käytettyjä tuotteita voit tilata Fitnessfirstin nettikaupasta edullisesti. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”. Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.
Ohje (näkkäri)
4 dl juustoraastetta*
6 rkl sesaminsiemeniä
2 rkl chiansiemeniä
1 rkl vettä
ripaus hyvälaatuista suolaa
* Kannattaa käyttää mahdollisimman voimakkaan makuista juustoa. Maidotonta ruokavaliota noudattavat käyttävät maidotonta juustoa.
* Kannattaa käyttää mahdollisimman voimakkaan makuista juustoa. Maidotonta ruokavaliota noudattavat käyttävät maidotonta juustoa.
Sekoita kaikki ainekset taikinaksi kulhossa. Lusikoi pellille haluamasi kokoisia kasoja ja painele kasat litteäksi veteen kostutetulla lusikalla. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Mikäli haluat tehdä sipsejä, niin tee kasoista pienempiä ja mausta haluamallasi mausteilla.
Lisää blogin vähähiilarisia ruokaohjeita löydät täältä.
| Meikä tässä vaan miettii, että tuokohan pukki mulle uuden Ontun kun vanha räjähti? |
Mulperi-goji-Rocky-Road
Rocky Roadit ovat niin hyviä, että varmaan jokaisella on vaikea niitä vastustaa jo pelkän ulkonäönkin vuoksi. Minun on jo pitkään pitänyt kehitellä terveellinen versio Rocky Roadeista ja se on nyt tässä- olepa hyvä! Sain idean Lifen ilmaisjakelulehdestä ja muokkasin siinä esiintyvää ohjetta oman näköisekseni. Ja nyt varoitus: tämä ei ole vhh ohje, koska noissa kuivatuissa hedelmissä ja taateleissa on paljon hiilareita. Maidottomaan ruokavalioon nämä sopivat erittäin hyvin. Ohje ei sisällä lainkaan lisättyä sokeria, toki noissa kuivatuissa hedelmissä on tietenkin hedelmän omaa sokeria.
Hyviä rasvahappoja pursuavat mulberry-goji-rocky-roadit sopivat loistavasti illanistujaisiin tai vaikkapa pikkujoulu herkuiksi. Ainut huono puoli näissä on se, että näitä on vaikea syödä vain yksi- arvaat varmaan miksi:) Mielestäni tämä ohje on taasen osoitus siitä, että terveellinen voi olla hyvää eli ”kaikki hyvä on epäterveellistä”- lause ei enää pidä paikkansa. Se on kumottu jo tuhat kertaa ja hyvä niin.
Ohjeessa käytettäviä tuotteita löydät edullisesti Fitnessfirstin nettikaupasta
Postauksessa käytettyjä tuotteita voit tilata Fitnessfirstin nettikaupasta edullisesti. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”. Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.
Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.
Ohje:
1 dl cashewpähkinöitä
1dl hasselpähkinöitä
1,5 dl kookosöljyä
0,75 dl raakakaakaojauhetta
1 dl mantelijauhetta
0,5 dl gojimarjoja
0,5 dl mulberrymarjoja
0,25 dl kuivattua inkivääriä tai vaikkapa mangoa
1 tl bourbour vaniljauutejauhetta tai aitoa vaniljaa
Paahda pähkinöitä 180 asteessa uunissa reilu 5 minuuttia. Kun pähkinät ovat hieman jäähtyneet voit laittaa ne pussiin ja hakata niitä hieman pienemmiksi. Blendaa taateli, kookosöljy, mantelijauho, vanilja ja kaakaojauhe blenderissä sileäksi. Kaada massa kulhoon ja sekoita joukkoon paahdetut pähkinät ja kuivatut marjat. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laita hetkeksi jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään. Paloittele jähmettynyt massa haluamasi kokoisiksi paloiksi.
Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.
| Oletko jo maistanut vähähiilarisia lakritsi-vanilja-brownieta? Ohje löytyy blogista. |


3