Hae
Kutsu vapauteen

Hiustenhoito viikko- kapillaari- ja öljyhoitoja ja kasvivärjäystä


Olen vasta vajaan vuoden ajan kiinnittänyt huomiota hiusten hoitamiseen. Siihen asti ne ovat vaan roikkuneet päässä eivätkä ole saanet minulta sen kummenpaa huomiota kuin pesut ja normi laitot. Toki olen kampaajalla käynyt säännöllisesti, viimeksi heinäkuussa, jolloin leikkuutin hiuksia ja otin synteettisen tumman kestovärin. Sen jälkeen hiukset ovat saaneetkin kasvaa ihan vapaasti. Olen vaan hoitanut niitä usealla eri tavalla ja värjännyt kasvivärillä kolme kertaa. Ilahduttavasti hoidoista on ollut hyötyä: päänahka ja hiukset ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi luonnonkiharille hiuksille tyypillinen pörröisyys on vähentynyt oleellisesti ja hiukset ovat selvästi sileämmät ja pehmeämmät.


Kipinä hiusten hoitamiseen tuli Jyväskylän Hiusklinikan Miisa Rauhalta, joka teki viime keväänä minulle hiusjuuritutkimuksen, jonka tuloksista voit lukea täältä: http://kutsuvapauteen.blogspot.fi/2016/02/hiusjuuritutkimus.html. Kuten huomaat mitään järkyttävää ei löytynyt, mutta halusin silti että minulle tehdään kapillaarihoitosarja, joka on ainut hoito jossa vaikuttava aine pääsee hiusjuureen saakka. Vaikuttavana aineena on erikoismenetelmällä tehty maitoheravalmiste, joka on luonnollinen antiseptinen aine ja pääsee matalan viskositeetin ansiosta hyvin imeytymään hiustuppeen. Kapillaarihoito puhdistaa hiukset, hiuspohjan ja hiustupen sekä liuottaa hiustuppeen kuulumattomat hiustuotejäänteet ja jähmettyneen sekä kiteytyneen talin. Se edesauttaa uusien hiusten kasvua poistamalla hiustupesta kuolleet hiukset ja rauhoittaa tulehtunutta, ärsyyntynyttä ja kutiavaa hiuspohjaa sekä vähentää tulehduksia. 

 Miisa teki minulle taas kerran kapillaarihoidon. Ennen hoitoa hän pesi hiukseni syväpuhdistavalla shampolla. Hoidon jälkeen rentouduin vielä tovin bemer matolla, joka vilkastuttaa  mikroverenkiertoa.  Bemer terapia säännöllisesti käytettynä tukee kehoa tehokkaasti taistelussa sairauksia ja kehon toimintahäiriöitä vastaan, parantaa unen laatua sekä tukee kehon omia parantumis- ja uudistumisprosesseja. Terapian kliininen teho on todistettu lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa. Hoitojen jälkeen ja jopa niiden aikana tulee yleensä kova jano ja vettä pitääkin juoda paljon. Pelkästään päänahan käsittely poistaa kuonaa elimistöstä ja vilkastuttaa aineenvaihduntaa. Bemer hoito vielä lisää vaikutusta entisestään.
Rentouttavaa vaikutusta tehosti Young Livingin stressiä poistava eteerinen öljy, jota tulvi huoneeseen diffuuserin kautta. Todella miellyttävää ja rentouttavaa- kotiin ajaessani maailma näytti ihan oikeasti paljon kirkkaammalta kuin Hiusklinikalle ajaessa. Päänahan käsittelyllä on todellakin ajatuksia kirkastava vaikutus. Sovimmekin Miisan kanssa, että tämä hoitosarja toistetaan pari kertaa vielä helmikuun aikana.

Muutaman päivän kuluttua hoidosta värjäsin hiukseni mustalla kasvivärillä, joka hoitaa hiuksia ja päänahkaa. Värjäys onnistui mielestäni hyvin: koko asunto ei ollut mustassa värissä ja värikin tuntuu syvenevän kerta kerralta. Annoin värin vaikuttaa tällä kertaa 3 tuntia. Edellisestä värjäsykerrasta oli lähes 2 kuukautta, joten oli jo aikakin tehdä asialle jotakin.

Teen säännöllisesti kotona hiusten turve- ja öljyhoitoja, joita olen ostanut Hiusklinikalta. Öljyn sekaan sekoitan yleensä jotakin eteeristä öljyä tehostaakseni hoidon vaikutusta. Tästä aiheesta teen myöhemmin erillisen postauksen ettei tästä postauksesta tule liian pitkä.

Vinkki rentouttavaan hiusten öljyhoitoon: Sekoita puhtaan luomulaatuisen seesam- tai arganöljyn sekaan muutama tippa Young Livingin Laventelia ja Ylang Ylangia. Hiero päänahkaan ja anna vaikuttaa myssyn tai pyyhkeen alla puolesta tunnista muutamaan tuntiin. Pese öljy pois hiuksista huolellisesti. 

Tekisköhän se Miisa Meikällekin vaikkapa kapillaarihoidon, vois tehä turkille hyvää…


Lisää postauksia hiusten-, kauneuden- ja terveydenhoidosta voit lukea täältä:
http://kutsuvapauteen.blogspot.fi/p/yrtit-ja-muut-luonnonmukaiset-jutut.html



Pinaattileipä-VHH, gluteeniton, viljaton ja maidoton

Halusin tehdä leipiä joissa käytetään pinaattia ja täytyy sanoa, että hyviä leipiä tulikin: todella pehmeitä ja pinaatti antaa niihin oman persoonallisen vivahteensa. Leipien rakenne on hyvä ja halkaisu onnistuu helposti.  Taikina on löysää joten se lusikoidaan pellille eli kädet eivät sotkeennu (ja keittiö). Keittiökoneita ei tarvita, koska ainekset sekoitetaan kulhossa käsin. Eli helppoa kuin heinän teko ja nopeaa: taikinan tekoon menee muutama minuutti.

Tällä ohjeella tehdessä tulee 4 isohkoa leipää eli jos haluat tehdä isomman satsin, niin sitten vaan modaamaan ohjetta. Pähkinä allergiset voivat korvata mantelijauhon vaikkapa gluteenittomalla jauhoseoksella, speltillä, kookosjauholla jne. tietenkin oman ruokavalion reunaehtoja myötäillen. Leivät ovat todella vähähiilarisia, lisäksi glutteenittomia, viljattomia ja maidottomia.
Pinaatti on erittäin ravintorikasta: jo 50 grammasta pinaattia ihminen saa monen päivän tarpeen K-vitamiinia ja jopa puolet suositellusta saannista foolihappoa, kaliumia, magnesiumia, seleeniä sekä A-, C- ja B6-vitamiineja. Itse laitan pinaatin aina pakkaseen ja puristan jäätynyttä pussia käsilläni siten, että pinaatti musertuu pieneksi muruksi. Sitä lisäilen sitten leipiin, smoothieseen ja minne milloinkin.

Kotimainen hampunsiemen on loistava proteiinin lähde ja se sisältää kaikki 8 kehollemme välttämätöntä aminohappoa sekä 12 muuta aminohappoa. Rasvahappokoostumus on hyvä ja omega-3 ja omega-6-rasvahapot ovat keskenään hyvässä suhteessa. Vitamiineista hampunsiemenet sisältävät erityisen runsaasti E-vitamiinia, B-vitamiineja ja C-vitamiineja. Hampunsiemenet sisältävät runsaasti alpha-, beeta- ja gamma-globuliineja, jotka tukevat immunijärjestelmämme toimintaa. Tässä ohjeessa on käytetty kuorittua hampunsiementä. 

Meikä sai testiin vähän tuotteita. Psyllium tekee kyllä Meikän massulle hyvää ja sitä Mamma syöttää mulle joka päivä.


Käytin Fitnessfirstin mantelijauhoa, psylliumia ja kuorittua hampunsiementä. Kilon mantelijauhopussi maksaa Fitnessfirstillä ainoastaan 16,43 euroa eli tulee huomattavasti halvemmaksi jos ostaa vaikkapa Prismasta Risentan 300 gramman pussin lähes kymmenen euron hintaan. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”.

Täältä voit lukea lisää Fitnessfirstin tuotteista.


Ohje:

1 dl pakastettua baby pinaattia
1 dl soija-, kaura- tai turkkilaista jogurttia*
1 dl kuorittua hampunsiementä
1 dl mantelijauhoa
2 muna
1 rkl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

* Maidottomat käyttävät soija- tai kaurajogurttia ja viljattomat soija- tai turkkilaista jogurttia.

Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon jogurtti ja hienoksi jauhetta pinaatti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munajogurttiseokseen. Lusikoi taikinaa pellille (2 rkl=1 leipä) ja anna kohota hetken lämpimässä paikassa. Paista uunissa 200 asteessa noin vartti.

Klikkaamalla tätä linkkiä löydät lisää blogin ruokaohjeita:)