Hae
Kutsu vapauteen

White Swanin otsonoidut ihovoiteet ja -öljyt


White Swan on otsonoituihin rasvoihin perustuva kosmetiikkayritys Jyväskylässä. Tuotteiden kehittäjä on kemisti Miika Sallinen. Jälleenmyyjiä tuotteilla on reilu sata. Tuotteiden tärkeimpinä ainesosina ovat otsonoidut kasvirasvat – erityisesti otsonoitu seesami- ja oliiviöljy sekä voiteissa otsonoitu sheavoi. Lisäksi voiteissa käytetään mm. kasviöljyperäsistä skvalaania, luonnollista betaiinia ja hyaluronihappoa. Voiteet ja öljytä eivät sisällä silikoneja tai parabeeneja. Otsonoitu rasva on antimikrobista, jonka vuoksi lisättyjä säilöntäaineita ei tarvita ja siitä huolimatta voiteet ovat kirkkaasti läpäisseet tiukimmatkin mikrobiologiset säilyvyystestit. Antimikrobisten ominaisuuksien ohella otsonoidut rasvat tehostavat ihon uusiutumista erityisesti lisäämällä monien kasvutekijöiksi kutsuttujen proteiinien tuotantoa. Samoin ne lisäävät entsymaattisten antioksidanttien (erityisesti SOD) tuotantoa iholla, joten tuotteilla on niin ihoa uudistavaa kuin suojaavaakin vaikutusta. Kosteuttavia ja muita anti-aging -vaikutuksia saadaan sitten muiden ainesosien kanssa.

Hyvän imeytyvyyden vuoksi hoitavat kosteusvoiteet voivat joissakin tapauksissa hoitaa ihoa jopa paremmin kuin puhtaat otsonoidut öljyt. Öljyjen kaltaista hajuongelmaa ei voiteissa ole, eivätkä voiteet myöskään jätä ihoa rasvaiseksi. Niinpä voiteet eivät ole varsinainen kilpailija otsonoiduille öljyille, vaan ennemminkin niitä täydentävä tuote. Monet ostavatkin öljyn yökäyttöön ja voiteen päiväkäyttöön. Koska voiteet ovat käyttömukavuudeltaan ylivertaisia öljyihin verrattuna, ihon rauhoituttua monet vaihtavat öljyt tai yhdistelmät pelkkään voiteeseen.

Otsonoituja öljyjä voidaan käyttää ulkoisesti moniin ihotauteihin. Niitä voi kokeilla infektioihin, kuten jalkasilsa, kynsisilsa, märkärupi, avohaavat, palovammat ja muut mahdolliset ulkoiset infektiot tai infektioherkät alueet. Myös suualueen tauteihin, kuten huuliherpekseen, suutulehdukseen, hammaskuopan tulehdukseen yms. Emättimen hiivaan ja mahdollisiin muihin limakalvojen oireisiin kannattaa käyttää vain miedosti otsonoituja öljyjä. Muuten normaalivahvuiset oljyt ovat parhaita, joskin jalka- ja kynsisienen kaltaisiin sitkeisiin sieniin voi käyttää myös vahvaa. Täältä voit lukea lisää otsoniterapiasta.

Täältä löydät White Swanin nettisivut.


LUKIJANI KOKEMUS OTSONOIDUN OLIIVIÖLJYN KÄYTÖSTÄ RUUSUFINNIN HOITOON 

”Minulla ollut nyt tämä tuote käytössä n.3vk, hankin ruusufinnin hoitoon ja jo nyt huomaan tuloksia iholla.Olen valehtelematta laittanut kosmetiikkaan sekä kosmetologin käynteihin satoja euroja ilman mitään apua. Kokeillut ruokavalio muutoksia, ilman mitään tuloksia. Kävin yksityisellä ihotautilääkärillä kk sitten ja sain diagnoosin ruusufinni kasvoilla. Määräsi voiteita iholle, koska olen raskaana en voi sisäistä antibiottia syödä. Alotin lääkerasvojen käytön ja se oli todella tuskainen kipu kasvoilla kunnes voide imeyty. Sitten eräs tuttu mainitsi otsonoidun öljyn ja suositteli. Ajattelin että keskeytän lääketuotteet ja kokeilen vielä tuon otsoniöljyn että enhän kovin korkeelta putoa jos ei auta, koska suht edullisia tuotteita. Olen nyt käyttänyt 3 viikkoa ja muutos on huima, jopa muut ihmiset on huomanneet. Kyllä, en itekkään olis uskonut. Ja kukaan kosmetologi tai vastaava ei ole millään hoidoilla tai tuotteilla saanu mitään tuloksia. Tämä todellakin toimii? luojan kiitos en mennyt joku aika sitten sellasiin happohoitoihin jotka olis maksa
nu 500€ kerta…”


OMAT SUOSIKKINI JA MITEN KÄYTÄN OTSONOITUJA VOITEITA JA ÖLJYJÄ

Otsonoitu kosteusvoide hyaluronihapolla

Omat suosikkini juuri tällä hetkellä ovat otsonoitu kosteusvoide hyaluronihapolla ja otsonoitu sesamöljy. Kosteusvoidetta käytän aamulla meikin alle ja sesamöljyä laitan illaksi. Olen jo 47-vuotias ja iholla on jo hieman juonteita ja uskon ehdottomasti hyaluronihapon tehoon ryppyjen ja juonteiden tasoittamisessa. Lisäksi voide on erittäin miellyttävän tuntuista ja levittyy helposti. Hyaluronihappo on suuri molekyyli, jolla on ihmeellinen kyky imeä itseensä vettä. Se kykenee sitomaan 500-1000 -kertaisesti oman painonsa vettä. Näin ollen se estää vettä haihtumasta iholta, jolloin iho tuntuu pehmeämmältä, sileämmältä ja hehkeän kostealta. Hyaluronihappo häivettääkin ohuita juonteita ja ryppyjä. White Swan -voiteiden hyaluronihappo on natriumhyaluronaattia, joka on aineen hyvin imeytyvä pienimolekyylinen muoto.

Otsonoitu sesamöljy

Yöksi laitan otsonoitua sesamöljyä, joka vie ihanasti iholta kuivuuden ja kiristyksen tuntua. Olen aina rakastanut sesamöljyä ja käyttänyt sitä sellaisenaankin kasvojen ihon hoidossa. Otsonointi tekee tästä öljystä kuitenkin huomattavasti tehokkaammaan ja se näkyy ihossa parantuneena kosteustasapainona ja ihanana hehkuna. Kasvoni ovat nykyään huomattavasti kuulaammat ja kirkkaammat kuin ennen. Tätä kutsuisin varsinaiseksi kauneusöljyksi. Vertailevissa tutkimuksissa otsonoitu seesamiöljy on uudistanut ihoa paremmin kuin vastaava oliiviöljy. Otsonoitu seesamiöljy lisää kasvutekijöiden määrää iholla, jotka taas nopeuttavat ihon uusiutumista. Se lisää myös entsymaattisten antioksidanttien määrää iholla.

Otsonoitu oliiviöljy

Normaali otsonoitu oliiviöljy on ihonhoidon yleisöljy. Se ei juuri koskaan ole väärä valinta. Öljy puhdistaa, uusii, raikastaa ja hoitaa ihoa. Sitä käytetään erityisesti kasvojen hoidossa, ja monien kasvot ovatkin saaneet sen avulla uuden elämän. Vaikka sitä on monessa yhteydessä pidetty ”ihonhoidon ihmeöljynä”, on vastaava otsonoitu seesamiöljy uudistanut ihoa vieläkin paremmin. Se on puhdasta rasvaa ja jättää siksi myös ihon rasvaisen näköiseksi.  Itse olen käyttänyt tätä tuotetta jalkoihin ja muualle ihoon. Minulla on tosi pintakuiva iho, jota suihkun jälkeen kiristää ja pistelee. Tämä tuote auttaa loistavasti kiristyksen tunteeseen. Varsinaista atooppista ihoa minulla ei ole eikä muutenkaan mitään suurempia iho-ongelmia pintakuivuutta lukuunottamatta. Eräänä iltana huomasin kuitenkin, että molemmissa käsissäni oli ranteiden sisäpuolella punaista ihottumaa. Ihottuma ei kutissut, mutta kirveli ja poltteli. Laitoin otsonoitua oliiviöljyä ihottumakohtaan ja aamulla ihottuma oli hävinnyt eikä ainakaan ole toistaiseksi palannut.

Otsonoitu sheavoi

Sain testiin myös otsonoidun sheavoin, joka on koostumukseltaan hyvin samantyyppinen kuin hyaluronihappoa sisältävä sheavoi. Eli käytän tätäkin tuottetta aamuisin meikin alla. Tuote on hajuton ja helposti levittyvä ja imeytyvä. Loistava kasvovoide.

Vahva otsonoitu oliiviöljy

Lisäksi sain vahvan otsonoidun oliiviöljyn, jota olen käyttänyt jalkavoiteena. Tämä öljy on monien jalkahoitajien suosittelema ja tätä voidaan käyttää myös kynsiin. Tätä voidetta ei vahvuutensa takia suositella lainkaan kasvoille tai rikkoutuneelle iholle. Öljy kosteuttaa kuivia kantapäitä ja jalkoja todella tehokkaasti- yksi parhaimmista jalkavoiteista. Suosittelen!

Öljyissä on mieto otsonin haju, joka aluksi tuntui vähän oudolta, mutta enää en edes huomaa sitä. Kosteusvoiteissa ei tätä hajua tai tuoksua ole lainkaan, joten mikäli haju häiritsee, niin kannattaa käyttää kasvojen iholla otsonoitua kosteusvoidetta. 


OTSONOITUJEN VOITEIDEN JA ÖLJYJEN TURVALLISUUS

 Öljyt eivät sisällä lainkaan otsonia. Otsoni reagoi välittömästi rasvahappojen kaksoissidosten kanssa muodostaen ns. otsonideja, jotka ovat stabiilimpia ja turvallisempia mutta jotka omaavat paljon samoja ominaisuuksia kuin itse otsonikin. Otsonoiduista öljyistä on tehty lukuisia kliinisiä tutkimuksia ja turvallisuusselvityksiä esimerkiksi lääketieteen alueella. Tutkimuksiin on osallistunut noin 3000 potilasta, joiden erilaisia ongelmia (iho-ongelmien lisäksi mm. suun, sukuelinten limakalvojen ja jopa silmien ongelmia) on täysin turvallisesti hoidettu otsonoiduilla tuotteilla. Ohimeneviä sivuvaikutuksia (kutinaa, punoitusta ja/tai poltetta) oli vain 0,3%:lla tutkituista, mikä on vähemmän kuin useimmilla kosmeettisilla tuotteilla. Ainakaan EU:ssa ei mitään tuotetta saa myydä kosmetiikkana, ennen kuin sen turvallisuus on kunnolla selvitetty.

Täältä voit lukea kysymyksiä ja vastauksia liittyen otsonoituihin öljyihin ja voiteisiin.

VHH espresso-juustokakku

Kuulkas nyt rakkaat Mussukat: teillä on nyt käsissänne maailman parhaan juustokakun ohje. Tämä on lisäksi tosi helppo tehdä ja maku on tietty taivaallinen- niin kuin juustokakuissa nyt tuppaa olla. Kakku sopii  vähähiilariseen, gluteenittomaan, viljattomaan ja maidottomaan ruokavalioon, mutta sen voi tietty tehdä ihan norminakin.

Tämä juustokakku löytyy meidän joulupöydästä ja tämä on varma valinta aina kun haluaa tehdä jotain helppoa, mutta todella hyvää. Joulun alla kun tuppaa olemaan tekemistä vielä normaaliakin enemmän, niin meinasi alkaa pinna kiristymään kun tein yhtä aikaa ruokaa ja tätä kakkua. Sitten päätin, että nyt loppuu. Laitoin taustalle rentouttavaa musiikkia ja sekoittelin kakun aineita meditatiivisen rauhallisesti ja hitaasti. Hengittelin pohjaa tehdessäni syvään sisään ja ulos nenän kautta. Voi että kun tuli hyvä mieli. Stressille ei kannata antaa periksi vaan ihan mitä tahansa kotitöitä leipomisesta siivoamiseen voi tehdä meditaationa. Lopputulos on aivan varmasti parempi ja mieli rauhoittunut. 

 

Millä voin korvata?

Voit tehdä kakun vähähiilarisena tai normina. Vähähiilariset makeuttavat kakun joko karppi- tai koivusokerilla ja valitsevat vähähiilarisen pohjavaihtoehdon. Muista blendata sokerit ennen etteivät narsku ärsyttävästi hampaissa. Kakun voi tehdä myös maidottomana, tällöin valitaan maitotuotteista ja suklaasta maidottomat versiot, jotka toimivat ihan hyvin. Maidottomat voivat myös korvata rahkan/jogurtin maidottomalla tuorejuustolla eli tällöin tuorejuustoa tulee 600 g. Gluteenitonta ruokavaliota noudattavat käyttävät pohjaan gluteenittomia keksejä tai tekevät vähähiilarisen pohjan, joka on myös viljaton. Vahvan espresson voit korvata ihan normi kahvina, mutta muista käyttää vahvaa kahvia.

OHJE

Pohja (tavallinen tai gluteeniton):
– 200 g gluteenittomia tai tavallisia digestivekeksejä
– 75 g voita, maidonta margariinia tai gheetä
Murusta keksit sulan voin joukkoon ja sekoita hyvin. Vuoraa halkaisijaltaan 22-26 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Painele seos vuoan pohjalle. Laita jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistumisen ajaksi.
Vähähiilihydraattinen pohja:
 
100 g voita, maidotonta margariinia, gheetä tai kookosöljyä
1/2 dl kookoshiutaleita (hiilarien määrä vaihtelee tosi paljon eri merkkien välillä)
2 rkl vettä
Liota pähkinöitä vedessä vähintään neljä tuntia (voit käyttää liottamattomia pähkinöitä myös) ja kaada vesi pois. Laita pähkinät, sulatettu voi/kookosöljy , kookoshiutaleet ja vesi blenderiin ja tasoita sileäksi. Liotetut pähkinät blendaantuvat helpommin. Laita pohjan ainekset leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 22-26 cm) ja taputtele esimerkiksi kostutetuilla sormilla tasaiseksi. Laita pakastimeen jähmettymään täytteen valmistumisen ajaksi.

Täyte:
400g tavallista tai maidotonta tuorejuustoa
200 g rahkaa tai maidotonta jogurttia
2 dl vispi-, kaura- tai soijakermaa
1,5 dl karppisokeria
3 munaa
1 rkl raakakaakaota
5 liivatelehteä
0,5 dl vahvaa espressokahvia
1 rkl ceylonkanelia tai tavallista kanelia
1 tl aitoa vaniljauutejauhetta tai tavallista vaniljaa
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään rahka tai jogurtti, tuorejuusto, munat, vanilja, kaneli, sokeri ja lopuksi vaahdotettu kerma. Kuumenna espresso kiehuvaksi. Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan nesteeseen hyvin sekoittaen, anna jäähtyä hetki. Lisää jäähtynyt liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja nosta jääkaappiin hyytymään.

Suklaakuorrute:

-200g tavallista tai maidotonta tummaa suklaata tai raakasuklaamassaa
– 1 dl vispi- tai soijakermaa
– nokare voita, maidotonta margariinia tai gheetä

Sulata kaikki kuorrutteen ainekset miedolla lämmöllä kattilassa. Anna kuorrutteen jäähtyä kunnolla ennen kuin lisäät sen täytteen päälle. Anna kakun jähmettyä kunnolla jääkaapissa mielellään yön yli. Säilytä kakku jääkaapissa. Koristele haluamallasi tavalla.


OHJEESSA ESIINTYVISTÄ TUOTTEISTA

Ohjeessa esiintyviä tuotteita voi tilata edullisesti *täältä.  Koodilla ”kutsuvapauteen” saat -10%:n alen normaalihintaisesta FitnessFirstin tuotteista.

KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .