Hae
Kutsu vapauteen

Lisäsin hiilareita oltuani vuoden ketoosissa. Mitä tapahtui- lihoinko ja palasiko päänsärky?

Lisäsin hiilareita- miksi?

 

 

Maaliskuussa lisäsin hiilareiden määrää ruokavaliossani. Olin ollut ketoosissa vuoden ja yhtä äkkiä alkoi tekemään mieli kaurapuuroa ja enemmän marjoja. Sen lisäksi kaipasin ihan tolkuttomasti VÄRIÄ lautaselleni eri väristen kasvisten ja juuresten muodossa. Tiesinkin, että oli aika lisätä hiilareita, hyviä sellaisia. Kehoni suorastaan huusi niitä enkä tietenkään voinut vaientaa tuota ääntä-  vaikka olenkin ketovaikuttaja. Ensimmäinen ajatus oli kylläkin se, että koska OLEN ketovaikuttaja ja syyskuussa julkaistaan VHH ruoka- ja herkkuohjeita kirjani niin eikös minun pidä koko ajan olla ketoosissa? Olenko huono ketovaikuttaja, jos lisäänkin hiilareiden määrää ruokavaliossani? Näiden ajatusten myötä huomasin olevani vankilassa, jonka olin itse rakentanut. Eikös terveysvaikuttajan juuri pidä kuunnella elimistöään eikä taistella oman kehon viestejä vastaan? Hetken aikaa keskusteltuani itseni kanssa, pidin jo omia ajatuksiani ihan hölmöinä ja jopa vaarallisina- mutta inhimillisinä .

 

 

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna

 

 

hiilareiden lisääminen jännitti- palaako päänsärky, turpoanko pullataikinaksi, miten käy energiatason?

 

 

Kieltämättä hiilarien lisääminen jännitti vaikka toki olin vuoden ketoosissa olo ajankin pitänyt aina välillä hiilaripäiviä. Hiilaripäivien aikana en kuitenkaan vetänyt mitään hiilariövereitä, vaan ainoastaan hieman lisäsin hiilarien määrää. Ketoosin myötä pääsin eroon päänsärystä ja mietinkin, palaako päänsärky takaisin? Ja mitenkäs käy painon? Toki tiesin, että parissa päivässä painoa tulee lisää kun lihasten hiilarivarastot täyttyvät. Mutta alkaako kehoni keräämään rasvaa ja ennen kaikkea nestettä jotenkin normaalia enemmän? Olenko sekoittanut aineenvaihduntani, romahtaako energiatasoni jne. Monenlaisia ajatuksia pyöri päässä eivätkä ne suinkaan olleet positiivisia. Tajusin myös sen miten vaarallisilla vesillä liikutaan silloin kun hiilarien lisäämisestä nousee mieleen tämmöisiä pelkoja! Siitä huolimatta, etteivät hiilarit ole olleet minulle koskaan mikään peikko, ainoastaan yksi makroista. Olen siis aina suhtautunut niihin neutraalisti.

 

 

Miten toteutin hiilarien lisäyksen

 

 

Halusin tehdä hiilareiden lisäyksen varovasti ja mahdollisimman lempeästi, koska olin ollut vuoden ketoosissa. Mielestäni on ihan järjetöntä hyppiä äärimmäisyyksistä toiseen eikä tarkoituksenani ollut jatkossakaan syödä älyttömästi hiilareita. Ainoastaan kuunnella omaa elimistöäni eli syödä sitä kaurapuuroa voisilmällä iltaisin😊 Riisiä, pastaa tai perunaa mun ei edes tehnyt mieli (eihän ne edes maistu miltään), joten ruokavalioni pysyi melko samantyyppisenä kuin ketolla- kaurapuuroa ja banaania lukuunottamatta. Lisäsin myös marjojen määrää. Hieman vähensin rasvan määrää (älä lue siten, että olisin siirtynyt vähärasvaiselle ruokavaliolle: himoitsen edelleen voita YLI KAIKEN), koska makrot muuttuivat enkä kokenut tarvetta enää vetää rasvoja niin paljoa kuin ketolla. Aamupalaksi tein edelleen proteiinipitoisen smoothien, johon lisäsin nyt puolikkaan banaanin. Lounaan söin edelleen vähähiilarisesti, koska en pidä korkea hiilarisesta lounaasta, koska se tuppaa väsyttämään. Päivälliseksi nautin luonnon jogurttia, marjoja ja puolikkaan banaanin. Ja iltapalaksi sen kauralesepuuron (puolet kauralesettä, puolet kaurahiutaleita) ja ison palan leipäjuustoa. Eli minun kohdallani ketoosin katkeaminen ei tarkoittanut todellakaan ”hiilariöveri elämää” tai sitä, että puputtaisin sohvalla kaksin käsin sokeria ja vehnäjauhosta valmistettua pizzaa. En ole tehnyt sitä koskaan, joten miksi nyt sitten?

 

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna

lihoinko?

 

 

Aluksi painoa tuli takaisin pari kiloa. Mutta hyvin nopeasti (muistaakseni kahdessa viikossa) painoni palasi takaisin niihin lukemiin, joissa se oli ketolla, jopa hieman alle! En siis lihonut grammakaan lisättyäni hiilareita. Päänsärky palasi heti takaisin, siis ihan heti ja olin hieman kauhuissani. Se kesti kuitenkin ainoastaan pari päivää ja on pysynyt poissa. Energiatasoni laski selvästi eli olo ei ole ollut yhtä energinen kuin ketosissa- todellakaan! Eli tuota energistä oloa todellakin kaipaan. Levottomat jalat vaivasivat ketolla ja nyt ne eivät ole vaivanneet ollenkaan. Tällä hetkellä nukunkin tosi hyvin- toki vaihdevuodet sotkevat unta aina välillä. Se mikä on kummallisinta, niin nyt kun syön hieman enemmän hiilareita, niin minun ei tee yhtään mieli makeaa. Ketoosissa ollessani kärsin aina välillä makeanhimosta, mikä oli lievästi sanottuna nurinkurista. Juuri ketoosissahan tuo makeanhimo yleensä häviää? Treeni kulki yhtä hyvin molemmilla ruokavaliolla, tosin rauta nousee salilla nyt hieman kevyemmin.

 

 

mites jatkossa- palaanko ketoosiin?

 

 

Kuulun niihin ihmisiin ja  ketovaikuttajiin, joille sopii sekä keto että hieman runsas hiilarisempi ruokavalio.  Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Hyvinvointini kannalta tuntuukin olevan tärkeintä se, että välttelen niitä ruoka-aineita, joista saan allergiaoireita. Eli en missään nimessä siedä gluteenia, sen sijaan kaura sopii minulle hyvin. Aion jatkossakin kuunnella elimistöäni ja palaan takaisin keto ruokavalioon mikäli minusta siltä tuntuu. Ja välillä on siltä jo tuntunutkin eli voin hyvinkin pian palata taas ketoosiin. Tällä hetkellä syön intuitiivisesti eli en laske hiilareita ollenkaan. Enkä mitään muutakaan. Syön sitä mitä tekee mieli- ainoat ruoat,  mitä vältän on gluteeni ja kananmuna, joista saan allergiaoireita. Jatkan VHH ruokaohjeiden kehittelyä ja julkaisemista blogissani, koska se on rakas harrastukseni. Ja palaan taas takaisin ketolle, mikäli minusta siltä tuntuu. Minulle ketoruokavalio on työkalu, jota käytän tarvittaessa. Eikä minulla ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan mitään ongelmaa siirtyä ketoosista hieman runsas hiilarisempaan ruokavalioon. Ainahan tilanne voi muuttua, koska mikään ei ole elämässä niin pysyvää kuin muutos.

 

 

Seuraa  instassa: satusjoholm ja 2blackgsd

 

 

 

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna

 

 

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo

 

 

 

 

 

tilaa vhh ruoka- ja herkkuohjeita kirja jo ennakkoon täältä

 

KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

 

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

 

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

 

 

 

Paino alkoi nousemaan ketoruokavaliolla

vuosi ketoosissa

 

Olen viimeisen vuoden ajan noudattanut ketoruokavaliota, joissa hiilarien määrä on vaihdellut pääsääntöisesti 20-50 g vuorokaudessa. Alkuvuodesta elin kaksi kuukautta todella vähillä hiilareilla (reilusti alle 20 g/vrk) ja ruokavalioni noudatteli pitkälti karnivooria. Halusin kokeilla tämänkin kortin, koska sitä hehkutetaan tosi paljon. Ruokavalioni koostui pääsääntöisesti rasvasta ja lihasta. Sen lisäksi söin kaalia jonkin verran ja kesäkurpitsaa. Eli en syönyt ollenkaan ketoleipiä, siemeniä, pähkinöitä puhumattakaan ketoherkuista. Kahvin sekaan lorauttelin kuohukermaa jne. Tein tämän uteliaisuuttani, halusin nähdä mitä tapahtuu. Kirjoitin aiheesta postauksen Ketoruokavalio on rasvadieetti, voit lukea sen täältä.

Olo oli hyvä, pirteä ja energinen. Niin kuin ketoosissa nyt tuppaa olemaan. Jaksoin treenata ja nukuinkin ihan hyvin. Rasvasta saa kivasti energiaa, koska se on tooooooodella energiatiheää eli suomeksi sanottuna se sisältää tolkuttomasti kaloreita. Aamukahvi maistui hyvältä, kun sen terästi isolla nokareella voita ja kuohukermaa. Kuten varmasti muistattekin, rakastan voita yli kaiken. Olen aina rakastanut ja tulen varmaan aina rakastamaan. Sen sijaan INHOAN oliivilöljyä, myös niitä parhaimman laatuisia kylmäpuristettuja. Valitettavasti.

 

paino alkoi nousemaan ketoruokavaliolla

 

Olo oli siis hyvä, mutta mun paino alkoi pikku hiljaa nousemaan vaikka olin syvääkin syvemmällä ketoosissa ja liikuin paljon. Seurailin asiaa rauhassa muutaman viikon ajan eikä aika tuonut asiaan muutosta. Faktahan on se, että vaikka olisit kuinka syvällä ketoosissa, niin siitä huolimatta et voi syödä yli oman energiankulutuksen ellet halua lihoa. Ketoruokavalio sisältää valtavasti rasvaa, koska se ON rasvadieetti (ruokavalion makroista 70  % tulee rasvoista). Itse söin alkuvuodesta niin paljon, että olo oli kylläinen, mutta ei ähky. Siitä huolimatta lihoin. Mikäli vähensin ruoan määrää, niin tuli nälkä ja nälkää en halua nähdä vaikka haluankin pysyä hoikkana. Eli mikäli olisin halunnut pitää painon aikaisemmissa lukemissa, niin mun olisi pitänyt alkaa pienentämään ruoka-annoksia tai vaihtoehtoisesti palata siihen mun vanhaan ketoruokavalioon, mikä sisälsi lihan lisäksi myös vähähiilarisia puuroja, ketoleipiä jne. En halunnut alkaa pienentämään ruoka-annoksia, koska en halua vajota säästöliekille, koska olen sen tähänkin asti pystynyt välttämään. Lue postaus säästöliekistä täältä. Keto ihmiset tuntuvat jakautuvan säästöliekin osalta kahteen leiriin: osan mielestä säästöliekki ei koske ketoilijoita koska blaa blaa blaa ja osa taas varoittelee siitä, että ketodieetti ei saa olla kitudieetti juuri säästöliekin takia. Puolueetonta tietoa on mahdotonta saada oikeastaan mistään, koska keto on erittäin vahvasti kaupallistunut tällä hetkellä.

 

ruokavalio alkoi tuntumaan äijäruoalta ja nakki kioski safkalta

 

Rasva-liha (ja tässä järjestyksessä) linja alkoi myös kyllästyttämään minua, joka askeettisesta elämäntyylistäni huolimatta haluan aina välillä vaihtelua ruokavaliooni. Se vaan tuntui niin äijäruoalta ja nakkikioski safkalta vaikka sillä ei ollutkaan MITÄÄN tekemistä roskaruoan kanssa. Söin niin puhtaasti kuin vaan pystyin ja voin kertoa, että pystyn syömään t-o-d-e-l-l-a puhtaasti halutessani eli itsekurista mun kohdalla homma ei jää kiinni. Tiedän, että monet karnivoonarit ja ketoilijat syövät ainoastaan yhden kerran päivässä, sitä jopa tunnutaan ihannoitavan. Se edustaa ehkä joillekin ihmisille äärimmäistä itsekuria, itse taas ajattelen sen pahimmassa tapauksessa olevan nykyajan uusi anoreksian muoto. Joskus on helpompaa syödä mahdollisimman harvoin ja vähän kuin kohtuullisesti.

 

 

haluanko olla ketoosissa koko ajan?

 

Olen AINA ollut normaalipainoinen eli en liho herkästi. Siitä huolimatta alkuvuodesta paino alkoi nousemaan. Olen nyt vuoden ollut ketoosissa ja aloin miettimään, että haluanko olla ketoosissa loppuelämäni ja jos haluan, niin miksi? En ole ylipainoinen enkä sairas eli sieltä puolelta ei löydy asiaan perustelua. Aloin myös kaipaamaan väriä lautaselleni, varsinkin mansikoita, gojimarjoja, mulberryä ja muita ihanuuksia. Maaliskuussa lisäsin hiilareiden määrää ruokavaliossani (hiilareiden lisäys ei tarkoita sitä, että vedän hulluna hiilareita aamusta iltaan) ja kerron seuraavassa postauksessa mitä tapahtui.  Miten hiilareiden lisäys vaikutti painooni, ihooni, unenlaatuuni ja mieleeni. Palasiko päänsärky? Jatkan edelleen rehellisellä linjalla, miellytti se ihmisiä tai ei vaikka minua pidetäänkin ketovaikuttajana.

 

lue myös

 

Ketotietopaketti ja ketopäiväkirjat

Ketodieetti on rasvadieetti

Ketoruokavalio ja oksalaatit

Ketoosi ABC-julkaisu nyt marketeissa

Testissä ketogeeninen ja maidoton ruokavalio- miksi ihmeessä?

Neljäntenä päivänä ketoosiin

Ruokapäiväkirja- ketogeeninen ruokavalio

Ketogeeninen ruokapäiväkirja: Ketogeeninen ruokavalio: HIIT-treeni ja painonhallinta

Mitä syön ketogeenisellä ruokavaliolla

Ketogeeninen ruokavalio: treeniä ja rasvaripulia

Ketogeeninen ruokavalio- plussat ja miinukset

Ketogeeninen ruokavalio- kuulumisia ja ihon kutina eli keto rash

Laihdutus: vertailussa ketogeeninen ja normi dieetti

Ketogeeninen ruokavalio voi oleellisesti parantaa tai heikentää ruokavaliotasi

Repsahdus ruokavaliossa- uusi alku vai romahdus?

Laihdutus- milloin ja miksi kaloreita kannattaa laskea?

Ketoosin vaikutus voimaharjoitteluun- haastattelussa penkkipunnerruksen Euroopan mestari

Ahdistava ketokeskustelu

Ketomaailma kohtaa virallisen ravitsemustieteen

Palaute ahdistavasta ketokeskustelu postauksesta

Ketoruokavalion aloittaminen  turvallisesti

Neljän päivän ketoruokapäiväkirja- ravitsemustieteen opiskelija kommentoi virallisen ravitsemustieteen

näkökulmasta

Virtsatiet oireilevat ketoruokavaliolla

Mehustus VHH ruokavaliolla

Ketoruokavalion noudattaminen reissussa

Ketoruokavalion vaikutus veriarvoihin

Pilaako hiilaripäivä ketoruokavalion

Miksi ketoruokavalio on minulle ainoastaan työkalu- avoin tilitys menneisyydestä

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .