Vagushermon vaikutus hyvinvointiin ja palautumiseen- haastattelussa suunnistuksen maailmanmestari Jani Lakanen
Haastattelen tässä postauksessa suunnistuksen maailmanmestaria Jani Lakasta, joka on oman huippu-urheilu- ja valmentajauransa aikana perehtynyt palautumiseen ja vagushermon toimintaan. Mielestäni menestyneet huippu-urheilijat ovat palautumisen ammattilaisia muiden asiantuntijoiden ohella. Vagushermoston toiminta liittyy vahvasti outoja oireita aiheuttavaan sympatikotoniaan, josta olen kirjoittanut aikaisemmin, lue postaus täältä. Vuosien myötä olen itse oppinut tunnistamaan milloin sympaattinen hermostoni on aktivoitunut ja milloin taas olen palautumisen tilassa. Minulla on kokemusta myös ”ylipalautumisesta”, jolloin yleensä olen ottanut käyttööni kaikki vagushermoa tasapainoittavat keinoni käyttöön. Mistäkö tiedän käyväni ylikierroksilla? ”Sisäisen kiireen tunteen” lisäksi palleani hieman kramppaa, mikä tuntuu epämiellyttävänä tunteena kylkiluiden alla.
Stressi kuuluu elämään, mutta elämä ei voi olla pelkkää stressiä, liika on liikaa. Ilman stressiä emme saa mitään aikaiseksi, mutta mikäli emme palaudu välillä, palamme loppuun. Yleisimmät asiat, jotka saavat kehoni ylikierroksille ovat liika innostuminen jostakin kivasta asiasta ja kiire. Aikaisemmin pyrin mahdollisimman nopeasti rauhoittamaan tilannetta ja stressasin helposti siitä, että olen ylikierroksilla. Ajan kanssa olen huomannut, että kun saan työni tehtyä ja hommat hoidettua, niin hermostoni rauhoittuu muutamalla yksinkertaisella jutulla nopeasti alle vuorokaudessa. Sen sijaan kaaoksen keskellä en pääse palautumaan, joten tärkeintä onkin vaan tehdä hommat pois alta häiritsemästä. Tärkeimmät omat keinoni vagushermon rauhoittamiseen ovat jooga, shindo, terveellinen ravinto, nesteytys, pitkät metsälenkit Tuton kanssa ja meditaatio. Oletko jo tutustunut blogin meditaatio- ja joogaharjoituksiin, löydät niitä täältä. Lue täältä postaus mitkä asiat edistävät ja estävät palautumista. Kaikista tärkeintä on tunnistaa onko keho stressin vai palautumisen tilassa, koska Janilta olen oppinut, että se ei voi olla molemmissa yhtäaikaa.
Jani Lakanen |
tä kehossamme ei pääse tapahtumaan palautumista, jos Vagushermo ylläpitää sympaattisen hermoston aktiivisuutta. Parasympaattinen hermosto pääsee toimimaan vasta, kun kaikki stressi on poissa.
- tietoiset läsnäolon harjoitukset, hengitysharjoitukset, meditaatio, jooga, jumppa jne.
- säännölliseen uneen pyrkiminen
- sopivan tehokas treeni
- itselle oikeanlainen ja luonnonmukainen ravinto
- alkalisointi ja nesteytys
- jokapäiväinen kiitollisuuden hetki aamuin ja illoin intuitiivisesti oma kehoni skannaten
- hyväksyvä tietoisuus ja stressin aiheuttajan kohtaaminen hetkessä
sivuosaan elämässäsi.
Kaikki stressi eli sympaattisen hermoston aktiivisuus aiheuttaa kehossamme happamuutta. Näin ollen tarvitsemme enemmän emäksisiä ravintoaineita kuin happamia. Vesi ja kasvikset ovat tärkeimmät keinot alkalisoida kehoa, joten ne tukevat myös parhaiten parasympaattisen hermoston aktiivisuuden rinnalla palautumistamme. Suoliston hyvä kunto ja toiminta eli hyvä bakteeristo edesauttaa Vagushermon aktivoitumista, kun puolestaan suoliston huono kunto ylläpitää stressitilaa. Ravinnolla on lähes suora vaikutus siihen, millaisessa tilassa suolistosi on. Siksi ravinnolla on vaikutusta myös Vagushermon toimintaan.
Seuraavan yhteistyöpostauksemme aihe on kehon alkalisointi.
Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo Asu ja stailaus Anniina Harvia Meikki Minttu Pirtinsola |
SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja ketogeeniseen ja vhh ruokavalioon liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .
Ahdistava ketokeskustelu
Pyydän jo etukäteen anteeksi jos tämä postaus loukkaa. Tarkoituksenani ei ole kohdentaa tätä kehenkään yksittäiseen henkilöön eikä mihinkään yksittäiseen facebookryhmään. Otan kantaa ketokeskusteluun yleisellä tasolla. Olen jo pitkään miettinyt tämän postauksen kirjoittamista, mutta en ole uskaltanut sitä tehdä. Olen pelännyt. Pelännyt sitä, että minut teilataan ”omieni keskuudessa”. Pelännyt sitä, että minut bannataan eri facebookryhmissä ja en voi enää julkaista niissä blogini vähähiilarisia ruokaohjeita. Pelännyt sitä, ettei minua hyväksytä sellaisena kun olen, omien mielipiteideni vuoksi. Olisi niin paljon helpompaa yhtyä valtavirtaan ja vaieta tietyistä epäkohdista, jotka näen päivä päivältä kirkkaammin. Olenko nyt päässyt pelostani kun kirjoitan tätä postausta. En ole. Siitä huolimatta kirjoitan vaikka tiedän, että todennäköisesti hakkaan nauloja omaan arkkuuni, suosioni ”ketopiireissä” ei tästä ainakaan kasva ja seuraajani saattavat pahoittaa mielensä. Olen tullut siihen tulokseen, etten voi vaieta tietyistä asioista ja epäkohdista vaikka niistä kirjoittaminen viekin minut vahvasti epämukavuusalueelle. Minulle riittää, että hyväksyn itse itseni ja olen sinut omien motiivieni ja tarkoitusperieni kanssa.
Yleisessä ketokeskustelussa minua häiritsee päivältä enemmän tuomitseminen, kaupallistuminen ja vastakkainasettelu. Näitä samoja ilmiöitä tietenkin esiintyy kaikissa ravintokeskusteluissa, mutta kirjoitan nyt ketokeskustelusta, koska noudatan itse tällä hetkellä ketoruokavaliota. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ketokeskustelussa olisi paljon hyvää. Kyllä on, ehdottomasti! Monet ihmiset ovat onnistuneet sen avulla painonhallinnassa ja löytäneet itselleen uuden elämäntavan. Lisäksi vaihtoehtoja tarvitaan, koska olemme jokainen yksilöitä ja kaikki ruokavaliomallit eivät sovi kaikille. Rakastan saadessani lukea eri ihmisten elämänmuutoksista eikä iloani laimenna se, onko muutos tehty ketoruokavaliolla, virallisella lautasmallilla tai millä tahansa ruokavaliolla. Tärkeintä on, että yksilö voi hyvin ja että hänen kasvonsa loistaa ylpeydestä ja ilosta. Haluan nähdä ja kuulla enemmän ”Mä tein sen”- tuuletuksia ja hengittää sitä sisääni. Ei ole ”väärin parannettuja” eikä ”väärin laihdutettuja” jos yksilö voi pitkällä tähtäimellä hyvin. On vaan sieluja, joilla jokaisella on oma elämänpolkunsa ja oma ainutlaatuinen elimistö, joka kertoo mikä ruokavalio, asenne ja elämäntapa sopii juuri hänelle. Keskityn tässä postauksessa tuomitsemiseen, kirjoitan kaupallisuudesta ja sen tuomista lieveilmöistä myöhemmin. Vastakkainasettelusta olen kirjoittanut aiemmin paljonkin. Oletko jo lukenut ”Ketomaailma kohtaa virallisen ravitsemustieteen”- postauksen, löydät sen täältä.
Tuomitseminen
Ahdistun tuomitsemisesta ja jos johonkin ilmiöön mahtuu paljon tuomitsemista, niin ne ovat uskonnollisuus (kuka pääsee taivaaseen ja toisten syntien kyttääminen) ja ravintokeskustelu. Näen päivittäin sitä, että ketoruokavalion aloittanut ihminen postaa johonkin faceryhmään ylpeyttä puhkuen oman ruoka-annoksensa kuvan, jossa saattaa olla jokin pieni osa, joka ei kuulu ”oikeaoppiseen” ketoiluun. Esimerkkinä mainitakseni vaikkapa porkkana- joo tiedän, että karrikoin? Mitä siitä seuraa? Jenkkiryhmässä postaus täyttyisi awesome-, great job- ja good for you- kommenteista. Mitä meillä tapahtuu? Meillä vedetään turpaan. Tiedän, että taas karrikoin, koska löytyyhän yleensä positiivisiakin kommentteja, mutta päällimmäisenä itselle jää mieleen aina se farisealainen oikeassa olemisen suhtautumistapa, jolla saadaan lytättyä julkaisijan fiilis ja pää painumaan alas. Inhottavaa ja sivistymätöntä!
Myös tiettyjä ruokia demonisoidaan vaikka ne olisivat vähähiilarisia ja ne ovat ”oikeaoppisista” raaka-aineista valmistettuja. Ketosämpylät ovat korvikkeita, mutta niiden valmistukseen käytetyt mantelit (mantelijauho), kananmunat ja juusto ovat yksittäisinä ruoka-aineina ok. Mutta sämpylä on siis korvike ja ketoruokavalioon ei kuulu sitä perkeleellistä leipää- siitä huolimatta, että se olisi vähähiilihydraattista? Ketolasagne ei ole kuitenkaan korvike, vaan lasagne vaikka siinä ei ole käytetty pastaa. Karppisokeri demonisoidaan pieninäkin määrinä silloin tällöin käytettynä (tiedän, ettei sovi kaikille), vaikka asialla ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta. Ihan kuin ihmiset kuvittelisivat, että ketoilijat innostuisivat mässäämään päivät pitkät karppisokerilla makeutettuja kakkuja sen sijaan, että söisivät vihanneksia ja lihaa. Ihan kuin ihmisillä ei olisi lainkaan omia aivoja, joilla ajatella.
Kaikki ihmiset eivät halua elää lopun elämäänsä pelkillä vihreillä vihanneksilla, kananmunilla ja lihalla. On ihmisiä, joita monotooninen ruokavalio alkaa kyllästyttämään ja he haluavat vaihtelua. On ihmisiä, jotka haluavat myös ketoillessa syödä monipuolisesti ja on myös ihmisiä, jotka haluavat kiinnittää huomiota ruokavalionsa kuitupitoisuuteen. Ja on myös ihmisiä, jotka joskus haluavat juoda lasin pepsi maxia ja pitää hiilaripäivän vaikkapa kerran viikossa. Kaikki ihmiset eivät myöskään ”retkahda” ahmimaan sokeria kuukausitolkulla jos maistavat palan vhh kakkua eivätkä ala himoitsemaan ruisleipää nauttiessaan vhh juustosämpylää. Mielestäni on pelkästään hyvä asia, että myös ketoruokavaliossa on vaihtoehtoja, joista valita. Keneltä se on pois- eikö se ole tärkeintä, että yksilö voi hyvin? Vai onko se tärkeämpää, että itse on oikeassa?
Mistä tuomitseminen kumpuaa?
Mielestäni se kumpuaa rakkaudettomuudesta. Rakkaudettomuus kumpuaa siitä, että itse ei ole tullut rakastetuksi ja nähdyksi juuri sinä ainutlaatuisena yksilönä, jota jokainen meistä on. Meistä jokainen on arvokas ja ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Ymmärrän oikein hyvin, että tietyissä facebookryhmissä halutaan pitää säännöistä kiinni, jotta homma ei leviä käsiin. Eihän siinä ole mitään järkeä, että vhhryhmässä jäset postaavat sellaisia kuvia, jotka eivät ole vähähiilarista nähn
eetkään. Tuolloinhan ryhmät menettävät merkityksensä. Voisiko asioista kuitenkin mainita ”mustalle lampaalle” kunnioittavasti ja aikuismaisen asiallisesti, tuomitsematta? Voisiko asiasta mainita aloittajalle siten, ettei hän tunne itseään tyhmäksi ja nolatuksi? Voisimmeko opetella ilmaisemaan asioita esimerkiksi tyyliin ”tuossahan on paljon hyvää, hyvä sä”? Olemmehan sentään aikuisia ihmisiä, jotka ovat kasvattaneet meidän sukupolvea paljon fiksumman somesukupolven?