Puhumattomuuden muuri. Vaietut sanat. Surulliset kohtalot. Sauna, viina ja lumihanki. Itkettämättä jääneet itkut. Tuskainen väistelevä katse. Talvisodan traumat. Iloton nauru. Häpeään painettu katse. Tuskainen ahdistus. Loppuunpalaminen. Uhrautuva kiltteys. Elämättä jäänyt elämä. Loppuelämän syyllisyys. Puolitiehen jäänyt lause. 

Nuo edellämainitut asiat minulle tulee mieleen ensimmäisenä puhuttomuudesta. Kuinkahan paljon meidän sosiaali- ja terveydenhuollon menoista ja ihmisten kivusta ja masennuksesta johtuukaan puhumattomuudesta? Kuinkahan monen suomalaisen on ”pakko” juoda se perjantaipullo sen vuoksi, että pystyisi edes vähän puhumaan tai kestäisi puhumattomuuden aiheuttaman tuskan sisällään? Kuinkahan moni itsemurha ja avioero johtuu puhumattomuudesta? Kuinkahan moni burn out johtuu siitä, ettei vaan ole pystytty sanomaan esimiehelle, että töitä on liikaa ja niistä ei selviä? Kuinkahan monen lapsen ongelmakäyttäytymisen takana on vanhempi, joka ei pysty puhumaan?

Wild Woman Sisterhood

Nuorena en puhunut vaan juoksin tunteitani pakoon. En pystynyt puhumaan vaikeista asioista vaan pakenin. Kun olin saanut toisen lapseni vuonna 1999, isäni soitti minulle eräänä perjantai-iltana. Tuo ilta on jäänyt lähtemättömästi mieleeni vaikka siitä on jo kulunut 20 vuotta. Yleensä isäni soittaa silloin kun on asiaa eli pohojanmaalaiseen tapaan siinä ei turhia höpistä. Mutta silloin kuin pohojalaanen mies puhuu, kannattaa kuunnella. No, isällä oli asiaa. Keskustelu meni näin:

– Soitin sen takia, että haluan että sää sanot mulle kaikki asiat nyt suoraan mitä on jäänyt sanomatta. 
– Äh, öö… Siis mitä tarkoitat? Mitä on jäänyt sanomatta, siis mitä mun pitäisi sanoo?
– Tiedän, että oon isänä tehnyt virheitä kun oot ollu lapsi ja nuori. Haluan, että sanot mulle nyt suoraan, mikä susta on tuntunu pahalta ja mitä mä oon tehny sua kohtaan väärin.
– No, ethän sä nyt mitään pahaa oo tehnyt! Eihän meillä mitään kamalaa tapahtunut! Onhan meillä tapahtunut tuhat kertaa enemmän hyviä kuin huonoja asioita.
–  Ai meinaatko etten mä oo koskaan loukannut sua mitenkään? Nyt ei Satu puhuta hyvistä asioista vaan niistä huonoista.
– No oothan sä nyt joskus loukannut mua, mutta eikös ne nyt oo jo sovittu? Mitä niitä nyt alkaa kaivelemaan?
– No ei niitä oo välttämättä sovittu, eihän meillä paljon puhuttu ku ei tuohon aikaan ollut oikeen tapana käsitellä asioita niin ku olis pitäny. Anna nyt tulla vaan suoraan päin naamaa, mikä on pahin juttu mitä oot joutunut kokemaan mun takia? Haluan, että sä sanot ne asiat nyt ääneen sun ittes takia. Minun takia niitä ei tarvitse sanoo, koska muistan kyllä ite kaiken.
– No oota nyt ees vähän. No se kyllä on jäänyt vähän kaivelemaan kun kerran laskettelemassa ollessamme nauroit ihan kippurassa kun kaaduin hiihtohississä!
– Joo kyllä mä tuon muistan. Anna mulle anteeksi, se oli typerästi tehty. En mä halunnu sua loukata, mutta kyllähän tuommonen loukkaa.
– No saat tietenkin anteeksi.
– No onko muuta?
– En mä nyt oikein muista…
– Satu, nyt sä huijaat ihteesi ja yrität vaan miellyttää mua. Tiedät itekin, että on muutakin. Mieti joku päivä ja soita kun oot valmis puhumaan rehellisesti.
– Joo. Kiitos isä…

Olin kun puulla päähän lyöty, mutta samaan aikaan oli tosi kevyt olo. Ihan kuin olisin leijunut pilvissä. Tiesin itsekin, etten ollut pystynyt sanomaan kaikkia asioita suoraan, en hennonut! Mietin muutaman päivän, keräsin rohkeutta ja itkien sanoin kaikki ne asiat mistä olin pahoittanut mieleni ja joita ei oltu käsitelty. Joka kerta kun en meinannut pystyä puhumaan, isä rohkaisi sanomaan asian ääneen. Isä pyysi vielä lopuksi kaikkea anteeksi. Kyse ei ollut mistään normaalia elämää suuremmista asioista, ei mistään synkistä salaisuuksista vaan asioista, joita ei ollut käsitelty kunnolla sillä hetkellä. Yllätyin totaalisesti siitä, miten tämä kaikki vaikutti minuun: olo oli puhdistunut, selkeä ja kirkas, askel kevyt. Mikään ei ollut enään niin kuin ennen: aikaa myötä aloin tunnistaa omia tunteitani selkeämmin ja ymmärsin, ettei tunne voi väärä, se on minun näkökulmani asiaan. Suhtautumiseni itseeni ja kaikkeen ympärilläni muuttui.

Olin käynyt saman keskustelun aiemmin äitini kanssa. Olimme puhuneet kaikki asiat halki ihan suoraan ja sopineet ne asiat, jotka olivat jääneet kaivelemaan. Aluksi puhuminen oli ihan hemmetin vaikeaa, mutta helpottui koko ajan. Mielestäni tämä asia on ollut paras asia mitä vanhemmat ovat minulle antaneet ja opettaneet. He ovat rikkoneet puhumattomuuden kulttuurin ja päästäneet minut vapaaksi. Hyväksyneet minut juuri sellaisena kuin olen ja tukeneet minua ihan kaikessa, sellaisissakin tilanteissa missä monet vanh
emmat olisivat kääntäneet lapselleen selkänsä. He avasivat häkin oven, joka oli lukittu ulkoapäin, jotta pääsin lentämään vapauteen. 

En tiedä, mistä vanhempani ovat saaneet viisauden toimia näin. Päätin, että tämän asian haluan siirtää eteenpäin omille lapsilleni. Haluan, että he saavat kokea saman vapauden minkä minä olen saanut kokea. Haluan tehdä omalta osaltani kaikkeni, että he pääsevät vapaaksi kaikista henkisistä kahleista ja pystyvät kasvamaan siihen potentiaaliin, johon heillä on mahdollisuus kasvaa. 

Poikani oli ottanut muutama kuukausi ihoonsa tatuoinnin, jossa oli roomalaisin numeroin syntymäaikani. Viime viikolla hän kävi ottamassa syntymäajan alle sanskriitin kielellä tekstin, jonka sain tietää liittyvän minuun. Sain muutama päivä tietää, mitä teksti tarkoittaa. 

– Äiti, tuo teksti sun syntymäajan alla tarkoittaa sanaa KIITOS.
– Ihanko totta? Mistä hyvästä tämä nyt tuli?
– Kiitos siitä, että olet antanut mun olla aina oma itseni ja oot hyväksynyt mut sellaisena kun mä oon. 

Kyyneleet valuivat pitkin poskiani. En ole ollut täydellinen äiti, mutta olen yrittänyt parhaani ja pystynyt tarjoamaan lapsilleni sen, mitä omat vanhempani tarjosivat minulle. Viisaassa kirjassakin puhutaan sukupolvelta toisille siirtyvistä kirouksista, joita kehoitetaan katkaisemaan. Yksi näistä kirouksista on puhumattomuuden kirous. Rakas lukijani, katkaise tuo kirous, katkaise se heti, katkaise se tänään. Palkinnoksi saat vapauden. Älä jätä puhumista kuolinvuoteelle viimeiseen hetkeen vaikka sekin on parempi kuin jättäisit sen kokonaan tekemättä. Aina ei pysty puhumaan kasvotusten: toinen osapuoli ei suostu puhumaan tai läheinen on jo siirtynyt toiseen ulottuvuuteen. Tällöinkin voit vieläkin ”puhua” kirjeen muodossa. Kirjoita siihen kirjeeseen miltä sinusta on tuntunut ja mitä haluat sanoa. Ansaitset tämän kaiken, lapsesi ansaitsevat sen, läheisesti ansaitsevat sen.

Minä ja äitini vuonna 1970 Södertaljessä

Kiitos Eija ja Tauno Raiski mitä olette minulle antaneet. Omalla esimerkillänne olette vapauttaneet minut, tehneet sen tärkeimmän teon mitä vanhempi voi lapselleen tehdä. Olette vapauttaneet myös lapsenlapsenne, sillä ilman teidän esimerkkiänne en olisi ymmärtänyt päästää heitä vapaaksi. Katkaisitte sukupolvien puhumattomuuden kirouksen, olitte rohkeita ja valitsitte rakkauden???

Heti alkuun tiedoksi,  että en ole koulutukseltani lääkäri vaan hallintotieteiden maisteri ja liikuntatieteilijä ja olen itse kerännyt tietoa sympatikotoniasta hyvin hajanaisista lähteistä. Eli jos haluat tieteellistä tietoa ja tarkkoja tutkimusviitteitä, niin lopeta lukeminen tähän. Tästä aiheesta on tietoa saatavilla melko vähän jostakin kumman syystä tai ainakaan minä en ole onnistunut sitä löytämään. Vielä vähemmän tästä kuulee puhuttavan. Sen vuoksi haluankin kirjoittaa aiheesta ja lisätä tietoutta aiheesta sillä ymmärryksellä, mikä minulla on tällä hetkellä koskien sympatikotoniaa. Lisäksi toivon sydämestäni, että mikäli Sinulla on lisätietoa aiheesta, niin kommentoi ihmeessä joko tänne blogiin tai blogin facebooksivustolle. Aiheesta olisi hyvä saada tietoa niin paljon kuin mahdollista.

sympakotonian aiheuttamat oudot oireet

Sydän hakkaa, väsyttää, hikoiluttaa, keskittymisongelmia, seksuaalista haluttomuutta, ruoansulatusongelmia, vyötärölihavuus, aivosumua, rytmihäiriöitä ja tykyttelyä, alentunut vastustuskyky ja uniongelmia. Edellä mainitut oireet voivat johtua mm. raudanpuutteesta, kilpirauhasen vajaa- tai ylitoiminnasta, kroonistuneesta infektiosta tai jostakin muusta sairaudesta. Tai sympatikotoniasta eli sympaattisen hermoston yliaktiivisuudesta, joka yleensä tulee viimeisenä mieleen tai sitä ei edes tunnisteta koska siitä ei ole tietoa eikä siitä puhuta. Kyse ei ole sairaudesta vaan häiriötilasta. Lue lisää täältä.

Koska sympaattinen hermorunko sijaitsee rintarangan alueella, niin niska-hartiaseutu sekä rintaranka reagoivat herkästi sympatikotoniassa. Myös selkäkivut ovat yleisiä. Mikäli tila jatkuu pitkään, voivat hermoston välittäjäaineet kulua loppuun, jolloin kipuherkkyys kasvaa eli jatkuvat pienet kipusignaalit aistitaan herkemmin. Lue Duodecim-lehden erittäin hyvä artikkeli täältä.

Villi arvaukseni on, että meistä ihan jokainen on joskus kärsinyt ainakin jonkin verran sympatikotonian oireista. Jo pelkästään digitalisaatio ja se, että koko ajan pitää olla muka tavoitettavissa, edistää sympatikotonian kehittymistä. Muistathan myös sen, että positiivisetkin asiat voivat stressata kehoa jos olet herkästi innostuvaa tyyppiä. Tuo viimeksi mainittu on itselleni se pahin sudenkuoppa- kuinka monta kertaa olenkaan menettänyt yöuneni positiivisten asioiden vuoksi!

Olo on kuin jyrän alle jäänyt- lääkärin mukaan kaikki on kunnossa

Tyypillinen tilanne voi olla se, että ihminen on kärsinyt oudoista oireista jo pitkään. On rampattu lääkärissä, käyty verikokeissa ja muissa kokeissa, etsitty netistä tietoa outoihin oireisiin, keskusteltu vertaistukiryhmissä, muutettu ruokavalio, kokeiltu lisäravinteita jne. Kuitenkaan lääkäri ei löydä mitään sairautta ja selitystä oireisiin, koska kaikki näyttää olevan kokeiden ja testien mukaan kunnossa. Mutta kun ei ole. Olo voi olla kaamea, kuin jyrän alle jäänyt. Uni ei virkistä vaikka saisikin nukuttua. Gluteeniton ja maidoton ruokavalio on saattanut auttaa alkuun paljon, mutta ajan myötä osa oireista onkin palautunut takaisin. Paluu normaaliin ruokavalioon heikentää oloa kuitenkin entisestään. Tuntuu siltä, että on umpikujassa, mistään ei saa apua. Vähempikin alkaa ahdistamaan.

Sympatikotonia johtuu usein stressistä, mutta ei välttämättä aina. Se voi johtua ilmeisesti myös ahdistuneisuushäiriöstä, niskan retkahdusvammasta tai vaikkapa kilpirauhasen liikatoiminnsta. Joskus sympatikotonian oireet ajoittuvat sellaiseen elämnvaiheeseen jolloin vaiheessa elimistössä tapahtuu suurempia hormonaalisia muutoksia kuten menopaussin aikana. Hormonit kun tuppaavat menemään yhdessä ylös ja alas eli sukupuolihormonit vaikuttavat esimerkiksi kortisoliin, kilpirauhashormoneihin, insuliiniin ja päinvastoin. Eli ei ole ollenkaan sattumaa, että silloin kun estrogeeni- tai testosteronitasot alkavat laskea, tuntuu siltä, ettei keho ja mieli kestä enää samalla tavoin stressiä kuin aikaisemmin eli stressinsietokyky on valmiiksi heikentynyt.

Mikä avuksi ja miksi sympatikotonia hoito on niin vaikeaa?

Olen jo aiemmin kirjoittanut yhteistyössä Nina Saineen kanssa postauksen siitä, mitä sympatikotonia on ja mitä sille voi itse tehdä (linkki postaukseen tämän postauksen  ensimmäisen kappaleen lopussa), joten en aio tässä postauksessa luetella noita asioita uudestaan. Ongelmahan tulee yleensä siinä, että vaikka tiedätkin, että hengitysharjoitukset sun muut auttaisivat sinua, mutta sympaattisen hermoston yliaktiivisuus tekee rauhoittumisen ja keskittymisen mahdottomaksi, mikä taas aiheuttaa sen, että teet kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi. Vaikka haluaisit meditoida, rauhoittua, hengitellä, rentoutua, niin hermoston yliaktiivisuus tekee sen mahdottomaksi. Saatat kuulla itsesi sanoavan yhä useammin, että tiedän, että minun pitäisi rauhoittua, mutta inhoa kaikkea rauhallista- jep! Tämä asia mielestäni tekee tilanteesta niin haastavan sen lisäksi, ettei yleensä edes tiedosteta mistä on kysymys.

Parhaat omat vinkkini hermoston rauhoittamiseen

Itse kärsin sympatikotonian oireista muutama vuosi sitten kun läheiseni sairastui vakavasti. Sairastuminen aiheutti niin voimakkaan stressireaktion elimistössäni, että se vaikutti selvästi hermostooni. Tämä on toki ihan oma diagnoosini, eihän tästä kukaan lääkäri ole mitään minulle puhunut. Nykyään osaan jo varhain tunnistaa merkit, kun autonominen ja parasympaattinen hermosto ei ole tasapainossa. Mitä nopeammin merkit tunnistaa, sitä nopeammin pystyy saavuttamaan tasapainon. Seuraan päivittäin stressitasoani ja untani useilla eri hyvinvointiteknologialaitteilla, joista olen jo kirjoittanut tänne blogiin ja tulen jatkossakin kirjoittamaan. Lisäksi käytän Neurosonic patjaa muutaman kerran viikossa tukemaan hermoston hyvinvointia ja parantamaan yönunta.

Omiin kokemuksiini perustuen paras tapa rauhoittaa hermostoa on varata joka päivä itselleen rauhallinen vähintään 20:n minuutin pituinen rauhoittumishetki. Varaa sille aikaa vaikka kalenterista ellet muuten sitä saa järjestettyä. Sympatikotoniasta kärsivälle tuo oma rauhoittumishetki voi olla ylivoimainen tehtävä, kaikki muu voi mennä sen edelle. Miksi? Koska se on niin hemmetin epämiellyttävää, koska ei pysty rauhoittumaan!! Ajatukset laukkaa hullun lailla ja sitten kun PITÄISI rauhoittua eikä pysty, menee hermot.

Mikäli tilanne on edellämainittu, kokeile nauhoitettuja rentoutumis- tai meditaatioharjoituksia. Youtube on niitä pullollaan ja täältä blogistakin niitä löytyy runsaasti sekä nauhoitettuna että kirjoitettuna. Alkuun voi mieli lähteä laukalle, mutta älä ala tuossa vaiheessa sättimään itseäsi tyylin mähän-tiesin-etten-voi-rauhoittua vaan palaa kuuntelemaan nauhoitusta. Tärkeintä on, että et yritä rentoutua liikaa, ainoastaan kuuntelet. Pikku hiljaa kuunteleminen alkaa sujumaan paremmin ja keho ja mieli alkaa rentoutumaan, toki siihen voi mennä aikaa muutama viikko tai jopa kuukausi. Kun olet tehnyt tästä rutiinin, alkaa mielesi jo kaipaamaan päivittäistä lepotilaa tai jopa vaatii sitä. Itselläni meditaatiohetki on päiväni kohokohta, josta en ole enää valmis luopumaan. Kuuntelen joka päivä vähintään 20 minuuttia nauhoitettua yoganidraa, jonka lisäksi meditoin tai rukoilen (kummaksi sitä nyt sitten haluaakaan kutsua, itselleni se on sama asia) joka päivä kun olen metsälenkillä koiran kanssa. Jos en saa yöllä nukuttua, kuuntelen nauhoitettuja harjoituksia sen sijaan, että hermoilisin ja stressaisin ajankulusta (tämäkin on tullut koettua).

Jooga- ja shindoharjoitukset rauhoittavat hermostoa. Joogasta parhaiten ehkä yinjooga, mutta voit harjoittaa mitä tahansa joogmuotoa, kun vaan muistat tehdä kaikki liikkeet meditatiivisen rauhallisesti- ole tarkkana myös siirtymissä. Muistathan, että myös joogaa voi tehdä suorittaen mikä taas pahentaa sympatikotoniaa eli mikäli et pysty joogamaan rauhallisesti, palaa yinjoogaan tai shindoon. Itselläni ehdottomasta tehokkain tapa rauhoittaa hermostoa on shindo. Blogista löydät shindoharjoituksen joogaharjoitusten lisäksi, jota voit harjoittaa omassa kotonasi juuri silloin kuin sinulle sopii (linkki postauksen lopussa).

Vielä yksi vinkki: rauhoita ruoka- ja kahvihetket täysin eli älä tee muuta silloin kuin syöt tai kahvittelet. Älä rämplää puhelinta, selaa nettiä tai tee muuta aivoja kiihdyttävää toimintaa. Keskity siihen mitä teet vaikka se kestäisi ainoastaan minuutin. Ja puhelin ja netti kiinni viimeistään ilta seitsemältä. Mikäli roikut facen vertaistukiryhmissä ja chattailet iltamyöhään, pahentaa se takuuvarmisti yönuntasi ja tätä kautta sympatikotoniaa!

Jos mikään muu ei itselläni auta, niin lähden yksin (tai siis tietenkin kaksin saksanpaimenkoirani kanssa) metsän keskelle mökille. Olen hiljaisuudessa niin kauan kun mieli rauhoittuu. Kun energia menee veden hakemiseen ja lämmittämiseen, mökin lämmittämiseen, ulkovessassa ramppaamiseen?, astioiden tiskaamiseen lähdevedellä, saunan lämmittämiseen ja muihin n
iinsanottuihin alkukantaisiin asioihin, mieli ja hermosto kummasti rauhoittuu.

Sympatikotoniaa voidaan hoitaa myös akupunktiolla, osteopatialla, fasciahieronnalla ja muilla hoitomuodoilla. Tarvittaessa käytetään myös stressin keskushermostotason biokemialliseen säätelyyn vaikuttavia lääkeaineita. Mielestäni kuitenkin tärkeintä on kuitenkin se, mitä itse teet asialle eli elämäntapamuutos on välttämätön sympatikotoniasta toipuvalle. Ja toipuminen voi kestää pitkään. Lopettelen nyt tällä kertaa tähän ettei tule liian pitkä postaus. Kirjoittelen jatkossakin lisää sympatikotoniasta, nimittäin se vaanii salakavalasti tämän ajan kiireisiä ihmisiä. Erityisen mielenkiintoista olisi saada lisätietoa sympatikotonian yhteydestä niskan retkahdusvammoihin eli jos tiedät aiheesta lisää, niin ilmianna itsesi?

Muistathan Rakas Kulta Pieni Mussukka: ihmiset, jotka tarvitsevat eniten rauhoittumista ovat yleensä juuri niitä, jotka inhoavat rauhoittua. Rauhallisen tekemisen sijaan he yleensä harrastavat raskasta ja vauhdikasta liikuntaa, juoksevat paikasta toiseen tehden useita asioita samalla kertaa, ovat erittäin aikaansaavia, vilkkaita, puheliaita eli ns. sohvaperunoiden vastakohtia. Jossakin sielun syvimmissä sopukoissa he kuitenkin tiedostavat, että he tarvitsisivat juuri sitä mitä he pakenevat…

Seuraa instassa: satusjoholm

Lemmieläimen silitelly ja läheisyys voi olla parasta hotoa sympakotoniasta kärsivälle