Hae
Kutsu vapauteen

Koiran raju laihtuminen

Meille ei kuulu nyt oikein hyvää. Kohtalon koura juottaa väkijuomaa ja jokainen, joka omistaa koiran tietää, ettei mikään ole niin kurjaa kun koiran tai lapsen sairastaminen. Tuton alamäki alkoi toukokuun puolivälissä kun ulkokorvien yläosaan tuli rupea ja koira alkoi ravistamaan päätään. Hoidin korvaa paikallisesti kunnes huomasin parin päivän kuluttua, että hännän alle oli tullut ihottumaa, joka levisi kulovalkean tavoin pakaroihin ja alaselkään. Avuksi tuli taasen Rikkosen Hanna trimmerinsä kanssa: Tuton turkki trimmattiin ihan lyhyeksi lantiosta alaspäin. Tutolla on selvästi jokin ulkoilmaan liittyvä allergia, koska koira oireilee joka vuosi toukokuusta syyskuuhun iholla, anaaleilla tai nielulla. Mikään kutina koira se ei kuitenkaan ole eikä hiivakaan ole ongelma ollut koskaan eli ei kutise eikä raavi. Loppuvuodesta Tutolle tehdään allergiatestit ja mahdollisesti aloitetaan siedätyshoito, jotta tähän kesäaikaan vaivaavaan kierteeseen saataisiin helpostusta.


Kolmisen viikkoa sitten käytin Tutoa eläinlääkärissä (ei käyty Almavetissa kun Suvi ja Teppo oli lomalla) korvan takia ja samalla tarkistettiin anaalit, jotka olivat täynnä. Tulehdusta ei ollut korvissa eikä anaaleissa, joten ajattelin, että kyllä tämä tästä. Koira ei kuitenkaan jäljestänyt normaalisti vaan saattoi hukata jäljen mikä on Tutolle tosi epätavallista. Yksi keppi saattaa metsään jäädä, mutta nyt ei ollut kyse siitä: jäljestäminen oli tosi tuskaista. Pään ravistelu jatkui ja mielestäni koira oli myös laihtunut. Käytettiin Tutoa Almavetissa tämän viikon tiistaina ja huomasin, että koira on laihtunut 3. viikossa peräti 4.5 kiloa. Tutosta otettiin verikokeet, joiden tulokset olivat normaalit. Nukutuksessa korva tähystettiin, nielu tutkittiin ja anaalit tarkistettiin. Nielu oli ärtynyt ja sieltä löytyi joko paise tai kasvain, joka pitäisi poistaa kirurgisesti. Korvassakin oli vierasta materiaalia kuten heinää ja muuta kivaa- ei kuitenkaan palloja eikä leluja😏 Anaalit olivat kunnossa. Sovittiin, että patti nielusta poistetaan saman viikon lauantaina.

Aamulla menimme Almavettiin ja ensimmäisenä puntariin: herran jumala, paino oli tippunut taasen 3. päivässä 700 g eli 3. viikossa 5 kiloa😭😭 Sanonkin aamulla miehelleni silittäessäni koiraa, että mielestäni Tuto on ihan luuranko.  Eläinlääkäri Suvi Heinola järkyttyi myöskin rajusta laihtumisesta ja sanoi, ettei uskalla leikata Tutoa ennen kuin syy laihtumiseen on selvitetty. Likka pistettiin unille, vatsa ja sisäelimet ultrattiin, kurkkuun tutkittiin uudelleen. Kurkku oli ennallaan eli oli toiselta puolelta hyvin ärtynyt. Paksusuoli oli kunnossa, ohutsuoli selvästi tulehtunut. Suvi määräsi Tutolle kahden viikon antibioottikuurin, joka toivottavasti tehoaa sekä nieluun että ohutsuoleen. Parin viikon päästä on uusi aika, jolloin nielu operoidaan ellei se ole siihen mennessä parantunut.

Outoa tässä on se, että Tutolla on ollut koko ajan tosi hyvä ruokahalu eikä se ole oksentanut eikä ripuloinut muuta kuin toukokuun puolessa välissä oli neljän päivän ripuli. Jätökset ovat olleet tosi hyviä, kuin suoraan oppikirjasta. On jaksanut myös harrastaa, mutta toki ei ole pystynyt sillä tasolla suoriutumaan kuin aikaisemmin eikä ole ihme. Ruokintaa ei ollut tullut muutoksia eikä tule. Tuto oli viisi vuotta raakaruoalla, jolloin suolisto-ongelmat alkoivat. Koiralle on sopinut parhaiten matalarasvainen ja korkea kuituinen nappula eli syö nyt Britt Caren rice and rabbit:ä. Suvin kanssa juteltiin siitä, että Tuton suolisto-oireilu ei ole ihan tyypillistä IBD oireilua vaikka toki viitteitä siihen suuntaan toki on. Positiivista on se, ettei vatsasta eikä sisäelimistä löytynyt kasvaimia. Historia toistaa itseään tuon rajun laihtumisen osalta: 2,5 vuotta sitten tilanne oli sama, olen siitä tänne blogiinkin kirjoittanut. Tuolloin tosin koira ripuloi ja oksensi, joten laihtuminen oli loogista. Tuto on ollut nyt myös normaalia väsyneempi. Toivotaan, että antibiootti alkaa puremaan ja paino lähtee nousuun- nyt ei ole varaa laihtua yhtään enempää. Huoli on kova eikä se poistu ennen kuin näen itse koiran voinnissa käänteen parempaan suuntaan. 

Eläinlääkäristä kotiuduttuamme Tuto on ollut tosi vaisu, pääosin nukkunut. Kari käytti äsken Tutoa kakkalenkillä, niin koira ei jaksanut kävellä juuri yhtään eli tulivat nopeasti takaisin kotiin. Syönyt on kyllä hyvin- ruokahalu kun ei ensimmäiseksi tuolta neidolta häviä. Äsken kuittasi naapurin perhoskoirille terassilla, että hengissä ollaan, älkääs alkako kukkoilemaan siellä😂 Mikäli antibiootti alkaa tehota sekä ohutsuoleen että kurkkuun, niin muutaman päivän sisällä tilanne voi olla jo hurjan paljon parempi. Pitää lukea täältä omasta blogista meditaatioharjoituksia, ettei mieli ala laukkaamaan liikaa mitäjoseialatehoamaan- ajatuksissa😏

Tuto ja poikani koira Kara

Lisää koira-aiheisia postauksia löytyy täältä.

Blogin etusivulle pääset täältä.



Saksanpainajainen intercityn eläinvaunussa

Meille tuli tällä viikolla äkkilähtö Hesaan: sain keskiviikkona tietää, että Tuto pääsee Talvion tutkittavaksi ja kuvattavaksi seuraavana päivänä klo 18.00. Samaiseksi päiväksi oli luvattu syksyn ensimmäiset kovat lumisateet ja mieheni kanssa mietittiin, miten olisi järkevintä matkustaa. Koska Kari olisi jo valmiina Hesassa ja pääsisimme hänen kyydissään kotiin,  päädyimme junaan. Ajatuskin siitä, että lähden kovassa lumipyryssä Hesaan ajamaan ja yöllä takaisin, hirvitti. Edellisen sakuni Biancon kanssa reissasimme vallan julkisilla kulkuvälineillä. Bianco oli tosi suuri narttu eikä mahtunut kunnolla nukkumaan muualla kuin käytävällä, joten ihmiset ja koirat sitten hyppivät lehmänhermoisen koiran yli kun koira kuorsasi ja piereskeli keskellä junan käytävää. Koskaan kukaan konduktööri eikä matkustaja valittanut koirasta ja sanonut, että tunge se sinne koira paikalle vaan olivat lähinnä huvittautuneita hyväntuulisesta tyttelistä, siis Biancosta.
Siinä lippua varatessani mietin mielessäni, että mitenhän mahtaa matka sujua terävän ja vilkkaan ja ei niin lehmänhermoisen Neiti Näpsäkän kanssa? Meidän tuurilla vieruskaveriksi osuisi tietenkin joku tuijottava ja muriseva buudeli. Tuto on kuitenkin jo 6,5 vuotias eikä ole koskaan matkustanut junalla. Olemme haaveilemassa matkaa pidemmäksi aikaa rapakon taakse ja tämä olisi hyvä tilaisuus nähdä millainen reissukaveri Tuto on.

Musta saksanpaimenkoira herätti runsaasti ihastusta rautatieasemalla

Saapuessamme juna-asemalle Tuto katseli juoksevia ihmisiä ja junia rauhallisesti ja suurella mielenkiinnolla. Olin täysin yllättynyt siitä, miten ihanasti ihmiset suhtautuivat mustaan saksanpainajaiseen: todella moni katsoi hymyillen ja jotkut tulivat jopa kysymään, että onko tämän koiran rotu saksanpaimenkoira. En huomannut, että kukaan olisi selvästi aristanut tai vältellyt koiraa. Menimme junaan viimeisenä ja jo ikkunasta huomasin, että käytävän toisella puolella on tietenkin 2 koiraa: juuri se valkoinen pikku buudeli ja noutaja. Meidän paikka oli aivan oven vieressä. Avasin varovasti junan oven, pidin koiran takanani ja esitin vieruskaverilleni toivomuksen, ettei päästäisi koiriaan tervehtimään Tutoa. Nimittäin voipi olla, ettei se oikein siitä tykkäisi. Vieruskaveri ymmärsi heti yskän ja lupasi pitää koiransa aisoissa ja piti lupauksensa.

Pääsimme hyvin paikallemme ja ohjasin Näpsäkän koirapaikalle. Vähän Tuto tietty ihmetteli ja pari kertaa piti sanoa, että siellä paikalla kanssa pysytään- onneksi vain vähän vajaa 4 tuntia:) Ensimmäisen tunnin ajan Tuto katseli edestakaisin ramppaavia ihmisiä, tutustui junan ääniin ja kuulutuksiin. Sen jälkeen Neiti rentoutui ja alkoi nukkumaan. Otin hihnan pois ja aloin tekemään töitä. Olin tosi yllättynyt matkustamisen helppoudesta ja siitä, miten super hyper rauhallinen koira oli- ihan kuin olisi huumattu.

Mamma tunki mut äsken väkisin junan vessaan

Junan vessoja ei ole selvästikään suunniteltu siten, että ihmisen lisäksi siellä istua kököttää saksanpainajainen
Sitten tuli vessahätä- minulle. Onneksi ihan meidän vaunun vieressä oli vessa. Yritimme molemmat ahtautua vessaan ja hännän kanssa tuli ongelmia. Huomasin kauhukseni, että junan vessoja ei ole suunniteltu siten, että matkustajan istuessa pöntöllä edessä istua tapittaa saksanpainajainen. Ilmeisesti suunnittelijalle on tullut iso suunnitteluvirhe! Kokeilimme ainakin 6 kertaa saada ovea kiinni ilman että häntä olisi ollut välissä. Viimein onnistuin siten, että koira seisoi takajaloillaan minua vasten. Istuin siis pöntöllä koira puoliksi sylissäni samalla mutisten Tutolle, että sillä on liian isojen korvien lisäksi liian pitkä häntä. Siitäkin selvittiin ja kun koira pääsi omalle junapaikalleen istumaan, arvosti se selvästi tilavaa paikkaansa.

Näkymä käytävän toiselle puolelle
Kuten jo mainitsin, vieressä istuvat koirat käyttäytyivät tosi hyvin. Eivät tunkeneet iholle. Välillä sieltä toiselta puolelta vähän tuijoteltiin ja kerran Tuto meinasi murahtaa, mutta kerta kiellosta uskoi ja lopetti. Eli hurjaa edistystä on tapahtunut, vielä jokin aika sitten ei meidän neitiä olisi kukaan koira saanut tuijottaa. Toki ympäristö ja konteksti on nyt hieman eri eli en mene väittämään, että meidän pihaan voisi tulla vieras koira tapittamaan Tutoa silmiin:) Juuri kun sain hyvän asennon ja koira oli vaipunut syvään uneen juna pysähtyy ja kuuluttaja kuuluttaa kauhukseni, että junassa on joku vika, jota selvitetään. Juna oli jo valmiiksi myöhässä 20 minuuttia, kello oli jo 16.40 ja Hesaan on matkaa tunti ja aika on klo 18.00. Jäimme Ryttylän asemalle odottelemaan josko vika löytyisi ja pääsisimme jatkamaan matkaa. 

Ambulanssitaksissa
Hyvin alkaneen matkan yllättävät käänteet
Mentiin jaloittelemaan ulos ja soitin pari paniikkipuhelua: eläinklinikalle ja Karille. Tuto hämmästyi, koska yhtäkkiä maahan oli ilmestynyt 20 cm lunta! Neito pisti junassa istuville matkustajille pienen leikki performancen pystyyn. Ei olisi monellekaan tullut mieleen, että ollaan ortopedille menossa:) Tulimme siihen tulokseen, ettei Karin kannata lähteä hakemaan meitä autolla koska aikaa matkaan kuluisi lähes kolme tuntia. Näin ulkona konduktöörin ja sain tietää, että jäämme odottamaan veturia, jonka saapuminen kestää ties kuinka kauan. 

Juttelen konduktoorin kanssa ja kerron tilanteeni asiallisesti. Sanon kuitenkin, että meidän pitää olla reilun tunnin päästä Hesassa ja VR saa nyt järjestää meidät sinne kuudeksi. Hetken keskusteltuamme konduktööri antoi minulle taksikortin ja sanoi, että voimme mennä Hesaan taksilla. Juna-asemalla oli parkissa tasan yksi tilataksi, joka osoittutui ambulanssitaksiksi. Vartin verran meidän kanssa matkusti 3 rouvaa Pieksämäen juna-asemalle ja loppu matka me oltiin Näpsäkän kanssa taksissa ihan kahdestaan. Tilanne oli lievästi sanottuna koominen. Sain kuulla, että junaan jäi monta henkilöä, joilla oli lento varattuna illaksi. No, kaikki on kuitenkin varmaan yhtä mieltä siitä, että koiran ortopediaika on paljon tärkeämpi kuin joku ulkomaanlento:) No, asiahan ei ollut minun päätettävissäni.

Läpivalaisuun menossa
Olimme perillä klinikalla klo 18.08. Kun hyppäsimme taksista, Tuto törmäsi klinikan pihassa Kariin, josta sitten riemu repesi- hyvä ettei menty karmit kaulassa klinikalle:) Pian Neito olikin unten mailla ja kuvauksissa saatiin selvyys pitkään jatkuneeseen epätietoisuuteen, josta kerron seuraavassa postauksessa. Tiedossa on hyviä ja huonoja uutisia. Sen verran voin kuitenkin jo kertoa, että syy koiran oireisiin löydettiin eli kaikkiin niihin asioihin, joita itse olen epäillyt löytyi vahvistus röntgenkuvista. Tässä on vähän sulateltavaa ja purankin ajatuksia postauksen muodossa lähipäivinä…


Yhteenvetona todettakoon, että Tuto osoittautui aivan loisto reissukoiraksi ja olen hyvin hyvin ylpeä Neidon käyttäytymisestä. Näpsäkän ego on entisestään kasvanut kanssamatkustajien taholta tulleen runsaan positiivisen huomion ja kehumisen myötä. Häntä on liian pitkä VR:n vessojen mitoituksiin ja korvat eivät edelleenkään meinaa mahtua kuviin…

Täältä
löydät lisää koira-aiheisia postauksia.

Huom! Osa kuvista on huonolaatuisia puhelinkuvia, pahoittelen syvästi.