pakko päästä päivittäin metsään

Luonnossa ja metsässä oleminen palauttaa, voimistaa ja parantaa- monellakin tapaa. Mun on pakko päästä päivittäin metsään- yleensä teen tunnin metsälenkin koirien kanssa heti aamulla. Kävelen polkuja pitkin ja rämmin umpimetsässä. Ajatukset kirkastuvat ja mieli rauhoittuu ja tyyntyy jo muutamassa minuutissa. Lenkin puolivälissä koirat lepäävät ja minä joogaan varttitunnin ajan. Syvä hengitys, virtaavat asanat, kevyt tuulenvire iholla, metsän vihreys ja lintujen laulu- mielettömän rauhoittavaa, voimaannuttavaa ja maadoittavaa. Olen kirjoittanut vuosia sitten blogiin paranemistarinani vaikeasta kosteusvaurio astmasta, lue se täältä ja täältä. Paraneminen on aina kokonaisvaltainen tapahtuma, johon vaikuttaa moni asia. Omalla kohdallani luonnon mikrobeille ja eläin allergeeneille astettainen siedättyminen olivat avain asioita paranemisessani. Ja Palautumisohjaajakoulutuksen luontojaksolla saamani tiedon perusteella ymmärrän nyt entistä paremmin miksi.

Lue myös: Opiskelu alkoi- tämä koulutus muuttaa mun elämän!

metsän parantava voima

Luonnossa oleminen ja luonnon runsaalle ja monipuoliselle mikrobistolle altistuminen vahvistaa immuunijärjestelmää. Puut vähentävät pienhiukkasten määrää ilmassa, joka taasen parantaa hengitysilmaa. Metsässä oleminen ja liikkuminen alentaa stressihormoni kortisolia, sykettä, verenpainetta, hengitystiheyttä ja ahdistusta tutkimusten mukaan. Lisäksi se pienentää monien sairauksien riskiä, suurentaa aivojen hippokampusta, vapauttaa endorfiinia, alentaa virtsan adrenaliini- ja noradrenaliinitasoja, vähentää lihasjännitystä, vaikuttaa myönteisesti aivojen toimintaan, tarkkaavaisuuteen ja keskittymiskykyyn- muutamia asioita mainitakseni. Kahdessa tunnissa elimistön puolustuskyky alkaa elpymään eli stressaantuneen ihmisen tulisi olla luonnossa vähintään pari tuntia kerrallaan ja mahdollisimman usein.  Toki jo pelkästään 10 minuutin oleilu metsässä tuo mukanaan lukuisia terveysvaikutuksia. Lähde: Palautumisohjaajakoulutuksessa jaettu materiaali

Lue myös: Autonominen hermosto ei tasapainotu hetkessä- hengityksen merkitys

Nina Pajanti-Raudus ohjasi rumbu meditaation

luonnossa palauttavia harjoituksia

Palautumisohjaajakoulutuksen luontojaksolla vietimme päivän metsässä Pirkanmaan Kintulammilla. Normaali oloissa luontojakso olisi kestänyt 2 päivää, mutta korona rajoitusten vuoksi tämän vuoden luontojakso jouduttiin toteuttamaan eri tavalla. Päivän aikana teimme luonnossa palautumista edistäviä harjoituksia kuten ääni- ja meditaatioharjoituksia, palauttavaa kävelyä ja kehoterapiaan pohjautuvia harjoituksia. Makasimme ja rentouduimme maassa alustojen päällä, tarkkailimme luontoa ja vaan olimme. Päivän aikana ymmärsin entistä vahvemmin miten ylivertainen ympäristö luonto on hermoston tasapainottumisen kannalta- mikään rakennettu ympäristö ei voi tarjota samaa. Ja mikä parasta: metsä on kaikkien saavutettavissa ja sen käyttö on ilmaista. Luontojakson aikana oleilin ensimmäistä kertaa elämässäni metsässä kokonaisen päivän ajan- aikaisemmin olen aina tehnyt metsässä jotakin kuten lenkkeillyt tai treenannut koirien kanssa. Makuualustalla kanervien keskellä levätessä katselin puiden latvoja ja elämää hieman erilaisesta näkökulmasta kuin aikaisemmin ja voinkin kertoa sen olleen vaikuttava ja pysättävä kokemus.

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd

joogatauko ja apinanmieli

Satutin lokakuussa olkapääni tapaturmaisesti, jonka johdosta jouduin pitämään muutaman viikon tauon joogaharjoituksessani. Olo alkoi muuttua käsittämättömän tunkkaiseksi ja tukkoiseksi, ihan kuin yhteys kehooni olisi kadonnut kokonaan. Mieli alkoi muuttua rauhattomaksi apinamieleksi, kuten joogapiireissä asiaa kutsutaan vaikka meditoin ja tein hengitysharjoituksia päivittäin. Ikään kuin fyysisen harjoituksen puuttuminen vaikuttaisi mieleeni enemmän kuin meditaatio. Hämmentävää. Tämä taas näkyi yöunessa, jonka virkistävä vaikutus heikentyi. Olen kokenut tämän aikaisemminkin kun olen kahdenkymmenen vuoden aikana pitänyt taukoa joogasta. Mistä oikein on kysymys?

eka joogatunti oli valtava pettymys- ei ikinä enää!

Lähestyn asiaa kahdenkymmenen vuoden takaa eli palaan ajassa taaksepäin ajanjaksoon, jolloin jooga löysi minut, riutuneen kehoni ja apinamieleni. Joogit tietävät, että ihminen itse ei löydä joogaa vaan jooga löytää ihmisen. 2 000 luvun alussa aloin lukemaan kirjastosta löytyviä joogakirjoja, jotka olivat todella vanhoja. Siitä huolimatta ne puhuttelivat minua vahvasti. Muistan edelleen mustavalkoiset asanakuvat, joiden linjauksia opettelin kirjan kuvia katsellen. Hakeuduin ensimmäiselle joogatunnilleni, joka oli valtava pettymys. Sali täynnä mummoja, kylmä lattia, tylsät asanat, liian hidas tahti, ohjaajan monotoninen ääni-olin aivan jääkalikka kun raahauduin pettyneenä autolleni, ei ikinä enää!! Se siitä. Olen aina ollut hyvin fyysinen ihminen, joka on purkanut kehoon ja mieleen kerääntyneen kuonan voimakkaalla liikunnalla. Tanssija ja voimistelija minussa myös halusi haastavampia ja näyttävämpiä asanoita, kuin mitä kansalaisopiston hathajoogatunti tarjosi. Lähestymistapani joogaan oli pelkästään fyysinen. Siitä huolimatta kutsuuni vastattiin.

” Jos rentoutumiselle annetaan hyvät olosuhteet, se leviää nopeasti autonomiseen hermojärjestelmään, ääreishermoston, sisäeritysjärjestelmän ja immuunijärjestelmän kautta koko ihmiseen”. (Lindh, 1998)

näkökyky kirkastui ja pumpulimainen olo

Kun oppilas on valmis, opettaja saapuu paikalle, taas yksi jooginen sanonta. Muutaman viikon kuluttua löysin itseni asthangajoogatunnilta, joka oli juuri rantautunut kotikaupunkiini. En voi sanoin kuvailla sitä kotiintulemisen tunnetta, jonka koin ensimmäisellä tunnilla- siitä huolimatta, että linnun luisiin ranteisiini sattui voimakkaat aurinkotervehdyssarjat. Sain sitä mitä kaipasin: fyysisyyttä, kurinalaisuutta ja säännöllisyyttä. Harjoitus oli minulle edelleen pelkästään fyysinen, mutta muistan sen pumpulimaisen hyvänolon tunteen, joka seurasi aina harjoituksen jälkeen. Ihan kuin kaikki olisi hidastunut ja kirkastunut yhtä aikaa. Kaamoksen pimeydessä loistava liikennevalojen kirkkaus otti silmiini ihan uudella tavalla- paransiko harjoitus näköäni, mitä ihmettä!. Olin kuin uusi luomus. Jäin koukkuun enkä tuolloin tiennyt edes mihin.

Lue myös: Autonominen hermosto ei tasapainotu hetkessä- hengityksen merkitys

rauhoittumista, olemista ja pohjatonta rakkautta

Opiskelin joogaohjaajaksi ja vuosien myötä joogaharjoitukseni on muuttunut paljon niin kuin on joogikin. Olen ymmärtänyt joogan syvemmän merkityksen, joka on paljon muutakin kuin asanaharjoitusta. Se on soljuvaa hengitystä, pysähtymistä, rauhoittumista, maadoittumista, väkivallattomuutta itseäni ja muita kohtaan, armollisuutta, itsensä kuuntelua, pohjatonta rakkautta ja ennenkaikkea kehon ja mielen yhteyttä. Fyysisen harjoituksen myötä kehoni yhdistyy hengityksen kautta mieleeni, jonka seurauksena autonominen hermosto pääsee rentoutumisen ja palautumisen tilaan. Keho ja mieli saavat hetken lepotauon, jolloin parasympaattinen hermosto eli rentoutumisjärjestelmä aktivoituu. Sen seurauksena hypotalamuksesta erittyy oksitoniinihormoonia, joka aiheuttaa pumpulimaisen hyvänolon tunteen. Olen jäänyt koukkuun tuohon tunteeseen, koska tunnen sen olevan osa aidointa minua. Se osa, joka ei vaadi suorittamaan, tekemään ja menestymään. Sille riittää se, että vaan olen. Ja nykyään tiedän mistä tuossa pumpulimaisessa olossa ja näkökentän kirkastumisessa on kysymys<3

Tänään instassa @satusjoholm hermostoa rauhottava LIVE harjoitus klo 19.00- tuu mukaan!