Hae
Kutsu vapauteen

Kauhulla odotan

 

 

Loma alkaa olla loppusuoralla. Takana on 2,5 viikkoa lomailua suosikki lomakohteessamme Floridan Naplesissa. Tämä paikka tuntuu toiselta kodilta. Tänne kun saisi vielä Tuton ja loput perheestä, niin voisin muuttaa tänne ainakin joksikin aikaa. Tänään lähtee lento Miamista kohti Lontoota klo 21.30 ja kotona ollaan itsenäisyyspäivänä ennen puolta yötä. Nuoripari Noppa ja Minttu on pärjännyt hienosti Tuton kanssa, tosin hieman ongelmia on aiheuttanut Tuton dominointi Minttua kohtaan. Koira kun ei tunnu ymmärtävän, että Nopalla on nyt tyttöystävä vaan haluaa mustankipeänä omia Nopan täysin itselleen.

 

Miten niin oon dominoinut!  Kodin ylimpänä turvallisuuspäällikkönä oon vaan pitäny huolen, ettei Nopan turvallisuus vaarannu!

 

Odotan kauhulla tulevaa lentoa ja minulla on ollut aiemminkin vaikeuksia pitkillä lennoilla. Ongelmia aiheuttaa jalkani, joita alkaa särkeä jos joudun istumaan pitkään paikoillani. Ensimmäistä kertaa jalat oireilivat 12 vuotta sitten kun lensimme Jenkeistä Suomeen. Muut nukkuivat ja minuakin väsytti, mutta ”suonenvedon tuntuiset  kirvelevät sähköiskut” tekivät nukkumisesta ihan mahdotonta. Tuolloin en ymmärtänyt mistä on kyse, ihmettelin vaan asiaa. Liikunta auttaa levottomiin jalkoihin ja se varmaan on yksi syy miksi minulla on niin valtava tarve liikkua päivittäin.  Lomallakin (ja varsinkin lomalla) ollaan liikuttu päivittäin tunti tai pari: lenkkeilty beachillä aamulla, käyty salilla ja minä olen joogannut. Toki koneessakin voi liikkua, mutta ei kovin tehokkaasti:) Vaikka tiedänkin, ettei asian vatvominen etukäteen ei auta yhtään ja on ihan turhaa ja haitallistakin lähettää pelon kautta signaaleja aivojen mantelitumakkeeseen eli pelkokeskukseen, niin siitä huolimatta tuleva lento hirvittää. Onneksi on välilasku Lontoossa, jossa saa jaloitella muutaman tunnin. Ja ne tukisukat- ne pitää muistaa käydä ostamassa. Unohdin ne tulolennolla:(

 

Ihanaa päästä kotiin vaikka täällä viihdytäänkin tosi hyvin. Odotan aamuisia metsälenkkejä Tuton kanssa, luomukahvia omasta kahvikoneesta, pakkasta, takan lämpöä, omaa ruokavaliotani (ketoruokavalio ei onnistunut täällä ja gluteenittomankin kanssa on ollut vaikeuksia),  leipomista, työhuoneeni hyvää ergonomiaa, Neurosonicia ja eniten tietenkin läheisten ja Tuton näkemistä. Ikävä on ollut kova, aina. Töihinkin on kiva palata ja eihän tässä ole kuin pari viikkoa, niin on joulu 🙂

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

 

Loman tarpeessa

Postausta kirjoittaessani olen autossa matkalla lentokentällä. Lähdemme mieheni Karin kanssa 2,5:ksi viikoksi Floridan Naplesiin. Paikka on meille hyvinkin tuttu, ollaan oltu siellä paljon. Mieheni on ollut siellä jopa useita vuosia elämänsä aikana. Kyseessä on hyvin kaunis, rauhallinen ja turvallinen paikka, oikeastaan voi sanoa, että Miamin vastakohta. Mielestäni se on maanpäällinen paratiisi, laitan sieltä paljon kuvia instaani loman aikana, joten näette sitten itse. Olen kirjoittanut paikasta aikaisemmin postauksen, lue se täältä.

Nuorempi poikani Noppa ja hänen tyttöystävänsä Minttu tulevat meille asumaan Tuton seuraksi koko loman ajaksi. Kun olimme viimeksi lomalla Floridassa, niin meillähän kävi murtovarkaita, jotka Tuto hoiteli mallikkaasti. Koira ei päästänyt varkaita sisälle ja meteli oli ollut niin kova, että naapurit olivat siihen heränneet. Eli kodin voi turvallisesti jättää Tuton hoiviin, se neiti kyllä hoitaa hommansa. Paras kodin turvajärjestelmä.

Olen loman tarpeessa vaikka en pimeydestä huolimatta ole ollut väsynyt. En kärsi kaamoksesta enkä vesisateesta, päinvastoin! Rakastan viileätä syysilmaa, onneksi Naplesissa on lämpötila hieman laskenut viime viikoista. Aurinkoa en ota enää ollenkaan- ei kiitos enää yhtään juonnetta kasvoihin 😛 Syksy on ollut monellakin tapaa todella kiireinen, joten sen vuoksi pieni breikki normiarkeen on nyt tervetullut! Aiotaan kuntoilla paljon, syödä hyvin ja rentoutua. Tulen kirjoittamaan postauksia lomani aikana, joten älkää säikähtäkö:  lupaamiani vhh ruokaohjeita on tulossa entiseen malliin. Lisäksi aion kirjoitta loman aikan syksyllä ilmestyvää kirjaani. Tästä kerron teille lisää ihan pian…

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.