Hae
Kutsu vapauteen

JK3 myrskytuulessa

Koetta edeltävänä iltana oli fiilikset hukassa: säätiedotus varoitteli myrskystä, joka tulisi olemaan kovin 20 vuoteen. Mietin vakavasti onko mitään järkeä lähteä voittajaluokan kokeeseen, jos päällä on myrskyvaroitus! Onko koiralla mitään mahdollisuuksia selvitä myrskytuulella voittajaluokan jäljestä ja ruudusta? Ystäväni Hämäläisen Asko taas soitti illalla tapansa mukaan koetta edeltävän päivän rauhoittelusoiton ja kielsi minua ajattelemasta mitään myrskyjä tai muutakaan mitä mahdollisesti voi tapahtua. Joo myönnettäköön että tippaleipäaivoni käyvät välillä aika kuumana kun koe lähestyy. Pitäisi varmaan alkaa lukea omaa blogia ja tehdä vielä enemmän mielenhallintaharjoituksia:) Tuto on kuulemma niin hyvä jälkikoira, että selvittää jäljen kelissä kuin kelissä. Asko sai minut jälleen kerran rauhoittumaan, mutta silti harmitti ja jännitti normaalia enemmän. Ja tieto siitä, että myrskytuulella jälki saattaa joissakin paikoissa alkaa leviämään laajallekin alueelle ei rauhoittanut oloa.
 
Koeaamuna todellakin tuuli puuskaisesti. Koe aloitettiin jäljellä ja janalla koira otti takajäljen. Vauhtiin päästyämme todella huomasin, että keli on hankala. Heti ensimmäisen suoran päässä tuli hukka, jonka koira selvitti itsenäisesti. Olo oli kuitenkin epävarma, koska jäljen vieressä meni muutama muukin jälki ja ei auttanut toivoa kuin että koira ajaisi sitä oikeaa jälkeä. Onneksi pian ensimmäisen hukan jälkeen löytyi ensimmäinen keppi. Neljännen kepin jälkeen koira jäljesti alas jyrkkää rinnettä ja otti kulman vasemmalle. Ja sitten alkoi pyöriminen joka päättyi siihen, että Tuto meni mäen takaisin ylös (eri kohdasta tosin), nosti jäljen uudelleen pienen pyörimisen jälkeen ja ajoi takaisin mäen rinnettä alas. Taas otti kulman vasemmalle, pysähtyi ja päättikin jatkaa oikealle. Nenä oli niin maassa kun olla voi ja hitaasti koira alkoi jäljestää eteenpäin. Edettiin ihan etana vauhtia ja tämä oli minulle ohjaajana ihan uusi kokemus. Mitenhän tästä nyt selvitään? Onko koira väsynyt vai eikö meinaa saada hajua? Varmaan molempia, mutta hetken kuluttua alkoi vauhti normalisoitua ja loppu jälki menikin mallikkaasti. Selvästi koira joutui jäljestämään supertarkasti, kun tuuli pyöritti jälkeä. Helpotuksen huokaus oli syvä, kun saavuimme kutos kepille kaikki kepit taskussa. Olin todella ylpeä koirasta.
 
Esineruutu mietitytti myös, koska tuuli yltyi entisestään. Tuto löysi kuitenkin kaikki esineet todella nopeasti ja teki elämänsä parhaan ruudun. Missä oli se väsymys? Ensiksi koira nosti esineen takaa keskeltä, sitten vasemmasta etuosasta ja lopuksi oikealta sivulta. Tuuli tuiversi takaa. Luovutus oli korrekti eli istui eteeni ja luovutti esineen. Tuto ei tuo esinettä käteeni vaan koira tiputtaa esineen käteeni. Joskus on käynyt niin, että esine putoaa maahan, mutta tänään ei käynyt niin. Maastosta saatiin pisteitä yhteensä 187/200. Tuomari kehui Tutoa kovasti ja sanoi, että koira on hienosti rakennettu! Se tietty lämmitti mieltä.
 
Sitten se tottis. Se jännitti ihan oikeasti sillä kaksi viikkoa aiemmin kolmosen kokeessa suorituksemme hylättiin kun koira reagoi ampumiseen pysähtymällä ja haukkumalla. Maastosta oli kasassa 180/200 pistettä ja koira oli löytänyt jäljeltä taas kaikki kepit. Minä itse säikähdin ampumista ihan hirveästi (ampui tosi läheltä) ja säpsähdin, johon Tuto tietty super terävänä koirana reagoi. Heti kokeen jälkeen ampuminen uusittiin tuomarin katsoessa eikä koira reagoinut siihen mitenkään. Tuomari ja ampuja sanoivat, että olin itse ihan erilainen kokeen jälkeisessä tilanteessa. No niinpä niin, ei ole yllätys.  Että semmoinen koe ja kokemus.
 
Päästiin aloittamaan tottiksella ja ampumisen jälkeen Tuto haukkui muutaman kerran, mutta pysyi sivulla koko ajan ja lopetti ennen täyskäännöstä. Eli selvä muistijälki edellisestä kokeesta, koska treeneissä emme saaneet koiraa haukkumaan mitenkään vastaavassa tilanteessa. Kyse on siis paukkuärtyisyydestä, ei arkuudesta. Ja siitä, että itse reagoin ja säikähdän. Liikkeestä istuminen meni seisomiseksi, eteenmenossa koira eteni alkuun hyvin, mutta sitten pysähtyi katsoi minua ja jatkoi etenemistä hitaasti ja meni maahan ensimmäisellä käskyllä. Paikkamakuuseen jättämisen jälkeen lähti perääni, mutta pysyi hyvin sen jälkeen kuin sai uuden maahan käskyn.  Noudot sujuivat mallikkaasti, maahan meno saisi olla nopeampi. Liikkeestä seisomista en muista oliko siinä jotakin sanomista, mutta ainakin molemmat luoksetulot olivat nopeita ja näyttäviä.Tottiksesta saatiin yhteensä 81 pistettä. Liikkestä istumisessa ja paikkamakuun aloituksessa meni yhteensä 10 pistettä. Olin antanut runsaasti kuulemma vartaloapuja koiralle, mikä johtuu varmaan edellisen kokeen epäonnistumisen tuomasta epävarmuudesta ja tietty jännityksestä.
 
Tuuli tuiversi entistä kovempaa tottiksen aikana ja haittasi omaa ohjaamistani. Oli vaikea keskittyä kun tuntui, että tukka lähtee päästä. Tottiksen liikevirheitä osittain selittää se, että takana oli kuitenkin kaikkien aikojen rankin jälki ja se varmaan vaikutti asiaan (seli seli). Ja itse olin tottiksen suhteen epävarma ja jännitin kovasti. Omiin vartaloapuihin on nyt kiinnitettävä huomiota erityisesti ja se onkin nyt työn alla.
 
Miljoonat kiitokset treeniryhmälle avusta ja erityisesti Asko Hämäläiselle, joka on polkenut meille jälkiä kesän aikana useita ja vaimonsa Raunin kanssa antaneet meidän treenata heidän kotikentällään tottista viikoittain! Kiitos myös Vännin Petelle ja Katjalle hyvistä vinkeistä tottiksessa ja treeneistä! Kiitos Rikkosen Jesselle ampumisesta ja Rikkosen Hannalle ja Tarulle ja monelle muulle tsempeistä ja kaikesta muustakin.  Kiitos Pieviläisen Niinalle hieronnasta. Kiitos SPL Keski-Suomelle jälleen kerran hyvin järjestetystä kokeesta.
 
Kokonaispisteet kokeesta olivat siis 268/300 ja koulari JK3 sekä luokkavoitto (1/2). Viime syksynä pisteet olivat 264/300.
 


Pieviläisen Niina hieroo Tutoa
 
Muutama päivä kokeen jälkeen Pieviläisen Niina kävi hieromassa Tutoa. Ainoastaan säären etuosan kiinnityskohdat oli jumissa ja ihan vähäisen myös oikea lavan seutu, joka kyllä pehmeni hyvin hieronnalle. Tuton terveystilanne on tällä hetkellä muutoinkin loistava- kuten yleensäkin aina kisakaudella! Vatsa on hyvässä kunnossa ja kestää jo rasvaisempaa ruokaa. Neito onkin lihonut usean kilon eikä ole enää laiheliini! Itse asiassa koira on lihonut kahdessa kuukaudessa 3,8 kiloa ja painaa tällä hetkellä 32,4 kg. Jokakesäinen ihottuma toki on vaivannut, mutta ihana Rikkosen Hanna vieraili meillä trimmerinsä kanssa ja trimmasi Neidolle kesätukan heinäkuussa. Sen jälkeen ihon hoito on ollut huomattavasti helpompaa. Tällä hetkellä Tutolla ei ole akuuttia ihottumaa, sen sijaan iho on tosi kuiva ja hilseilevä selästä ja lonkkien kohdalta ja sitä hoidetaan säännöllisillä pesuilla.
 
Koepäivän jälkeiset tunnelmat. Kyllä se myrkytuuli näköjään otti koville!
 Yllä olevasta kuvasta näkyy hyvin koepäivän jälkeiset tunnelmat. Molemmat olimme tosi väsyneitä, mutta ihan katsojien mielenterveyttä ajatellen julkaisen ainoastaan väsyneestä koirasta kuvan:) Pari päivää levättiin ja sen jälkeen alkoi tehostetut tottistreenit. Maastoa ei juurikaan treenata enää tänä syksynä. Tottiksen osalta meillä on todella paljon kehitettävää minun ohjaamisen suhteen: koira on äärimmäisen terävä ja myös kova, joten yksikin väärä ilme minun suunnasta tai epäjohdonmukaisuus näkyy kyllä räikeästi koiran käytöksessä.
 
 
Yllä on viime keskiviikkona napattu puhelinkuva, joka on otettu treenien jälkeen ihanassa auringonpaisteessa. Kuten näette, tukkakin on kasvanut kivasti takaisin:) Tulevan syksyn koesuunnitelmista en kerro yhtään mitään: tulevat päivät näyttävät tullaanko meitä enää kokeessa tänä syksynä näkemään. Tutolla alkaa juoksut lokakuun alussa, joten jos meinataan kokeeseen vielä tänä syksynä osallistua, se on tehtävä syyskuun aikana.

Maastoa, tottista ja tietenkin joogaa

Ollaan ajeltu 1-2 jälkeä viikossa viime viikkoina ja koira on tarkentanut jäljestämistä huomattavasti kun olen lyhentänyt liinaa ja kävellyt ihan koiran takana. Rauhallisuutta on tullut lisää, mikä tietenkin vaikuttaa tarkkuuteen. Kirjoitan tähän postaukseen kahdesta hyvin erilaisesta treenistä. 
Ystäväni Asko Hämäläinen, joka on erittäin kokenut pk-harrastaja kaikissa lajeissa, polki Tutolle n. 800 metrin mittaisen helpon jäljen viidellä kulmalla ja kahdella piikillä. Jana oli 40 metriä eikä jälkeä ollut merkattu.  Ensin tehtiin Tutolla esineruutu neljällä esineellä, joista kaksi oli takakulmissa, yksi keskellä kiven päällä ja yksi ihan edessä. Tehtiin ihan koemainen harjoitus ilmoittautumisineen. Esineet nousivat helposti ja kiven päällä oleva keskiesine nousi viimeisenä. Tuto rakastaa pyöriä takakulmissa ja vaikka on sieltä jo esineet nostanut, niin käy silti niitä vielä tarkistelemassa, että josko sinne olisi jostain vielä esine ilmaantunut. Takatuulesta johtuen koira ylitti ruudun takaosaa ja otti sieltä hajua takaesineisiin. Hallintakin pelitti, mutta kun annan sivulle käskyn esineen luovutuksen jälkeen, Tuto tekee aina korkean hypyn (siten että hampaat kolisee mun kasvojen edessä) mun edessä sivulle siirtyessä. Siihen pitää taas alkaa kiinnittämään enemmän huomiota ja yrittää saada mielentilaa rauhallisemmaksi. Palkkasin ainoastaan laumalla siihen asti kunnes kolmas esine löytyi ja sen jälkeen pallolla.
Sitten oli Tuton jäljen vuoro. Jana meni hienosti ja otti heti oikean suunnan, ei edes tarkistanut. Tuto oli hyvin rauhallinen janalla, varmaan lämpö vaikutti. Kaikki esineet nousivat ja hyvin ajoi jäljen päällä. Yhden piikin ajoi 5 metriä pitkäksi, teki pienen ympyrän ja jatkoi oikeaan suuntaan. Kaksi kertaa meni jo kepin ohi, otti hajun edestä ja ilmaisi kepit. Keli oli Tutolle haastava lämmön suhteen ja maasto oli rutikuiva kangasmaasto, joten jälki oli juuri oikean pituinen tänään. On ihan käsittämätöntä miten Asko muisti tosi tarkkaan kohdat, missä piikki ja kulma meni vaikka jälkeä ei ollut merkattu. Samoin koiran lukutaito on ihan omaa luokkaansa. Asko tuumasi, että Tuto on erittäin helposti luettava koira, ajaa jälkeä itsevarmasti eikä hermostu tai mene epävarmaksi jos tulee ongelmia.
Tuto on tosi perso kehuille: kun käveltiin jäljeltä autolle, niin aina kun kehuttiin koiraa, niin se oli ihan onnesta soikeena ja katsoi vienosti sivusilmällä ja keikutti pyllyään. Askokin tuumasi, että on se mainio kun se reagoi noin vahvasti kehuihin:) Ihana piirre mun rämäpäässä, varsinkin tuo lantion keinuttaminen. Siihen kun vielä yhdistää sen vienon katseen korvat takana, niin on naurussa pitelemistä.
Viime lauantaina tehtiin esineruutu ja pitkä, vaikea jälki. Ruudusta haki neljä esinettä, mutta ainoastaan kaksi ensimmäistä esinettä löytyi helposti (ne jotka oli takakulmissa peiteltynä sammaleen alle). Takakulmat koira tarkistaa niin automaattisesti, että mikäli esine makaa normaalisti maassa, se on liian helppoa koiralle. Sen takia olen alkanut peittelemään esineitä, että tulisi haastetta. Välillä tuntui, että koira juoksi juoksemisen ilosta eikä nenä ollut kunnolla auki. Hallintakin hajosi aina välillä kun unohdin jännitteen.
 
Jälki oli älyttömän vaikea: 19 piikkiä, paljon kulmia ja kaksi silmukkaa (tuli vahingossa vaikean maaston takia). Ei todellakaan ollut tarkoitus tehdä noin paljon piikkejä ja piti oikein monta kertaa tarkistaa sport trackeristä, että näenkö oikein piikkien määrän. Näköjään tuli ajatuksia hieman kävelyä siksakia:) Pituus oli 1 390 m ja heti jäljen tekemisen jälkeen alkoi sataa ihan kaatamalla. Eli suuret ei olleet odotukset jäljelle lähtiessä, kunhan jotenkin selvittäisiin loppuun saakka.
Janan Tuto teki todella rauhallisesti. Nyt ei kyse ollut enää lämpöisestä kelistä, koska satoi eli Tuto on todellakin alkanut rauhoittua myös janalla!  Koira jäljesti todella tarkasti nenä matalalla eikä ollut moksiskaan piikeistä ja silmukoista. Kun oltiin jäljestetty yli kilometri, meni yhdestä kulmasta pitkäksi ja annoin koiran jäljestää väärään suuntaan, jotta näen miten tilanteen ratkaisee. Koira jäljestää ja jäljestää rauhallisesti nenä matalalla ja olin ihmeissäni, sillä todella näytti, että koira on jäljellä. Tai ties vaikka olikin, mutta ei oikealla. Yhtäkkiä pysähtyi ja lähti kylmän viileästi jäljestämään takaisin omia jälkiään siihen saakka mistä oli lähtenyt väärään suuntaan  ja otti oikean suunnan. Ei mitään paineistumista, ei hermostumista eikä kertaakaan nostanut edes päätä ylös. Sen verran kuitenkin väsyi, että meni seuraavan kahden seuraavan kepin yli reagoimatta niihin. Haisteli kyllä keppien luona maata, mutta ei huomannut niitä. Ihan jäljen lopussa meni vielä yhdestä kulmasta pitkäksi, mutta ratkaisi taas asian itse. Viimeisen kepin ilmaisi normaalisti. Olin tosi tyytyväinen kun koira suoriutui jäljestä ja ennen kaikkea siihen, että ratkaisi itse hukan eikä ollut asiasta moksiskaan. Hyvä Tuto- seuraava jälki onkin sitten helppo.
Sade selvästi vaikeutti jäljestämistä, sillä Tuto jäljesti huomattavasti matalammalla nenällä ja yhdenkin kerran keppi oli ihan koiran vieressä, mutta ei meinannut millään saada siitä hajua. Varmaan sade oli huuhtonut osan hajusta pois. Jälki oli vaikein koiralle tehty jälki ikinä ja onhan se joskus kiva katsoa miten koira selviää todella vaikeista jäljistä. Saa olla kuitenkin tämän kauden ainoa super vaikea jälki, muut ovat helpompia. Toikin jälki olisi ollut ihan ok, jos olisi ollut hieman lyhyempi. Seuraavana päivänä olisi kannattanut käydä ajamassa lyhyt ja helppo jälki, mutta koira oli niin poikki koko illan ja seuraavan päivän, että pidettiin palauttava lepopäivä joogan merkeissä.
Vilkkaaksi koiraksi Tuto osaa rauhoittua todella hienosti. Olen siitä tosi ylpeä, sillä olen joutunut opettamaan koiralle rauhoittumisen, sillä se taito oli nuorempana hukassa. Tuto on joogannut kanssani ihan pennusta asti. Aluksi Tuton jooga oli minun päälle hyppimistä ja minun naamani nuoleskelua, koska se oli selvästi koirasta hauskaa kun sai katsella minua eri kulmasta. Toki edelleen minun naama pitää pari kertaa harjoituksen aikana nuolla, se kuuluu selvästi Neidon jooga rutiineihin. Hyvin nopeasti koira oppi rauhoittumaan hengi
tykseni tahdissa ja oppi minua matkimalla itsekin hengittämään asthangan ujjayi hengitystä. Nykyään kun vedän maton esiin, Tuto juoksee maton viereen, rojahtaa maahan ja pian alkaakin kuulumaan meren kohinaa muistuttava ujjayi hengitys. Tuto myös venyttelee jäseniään hengityksen tahdissa, maiskuttelee huuliaan pian alkaakin kuulua kunnon kuorsaus…
 
Sunnuntaisin pidän kotona yksityisjoogaohjauksen, jossa joogataan yhdessä ystäväni Jaanan kanssa. Tuto on saanut osallistua pennusta asti meidän joogahetkeen, mutta viime aikoina  Tuton käytös Jaanaa kohtaan ei ole ollut ihan jooga etiketin mukaista ja Neidolla on tällä hetkellä porttikielto kyseiseen tapahtumaan. Siitä huolimatta joka armas kerta koira ilmestyy huoneeseen (avaa itse ovet, myös lukot), juoksee suoraan ystäväni Jaanan kimppuun (joka yleensä on juuri silloin pää alaspäin), sukeltaa hänen käsiensä alta ja sitten alkaakin armoton nuoleminen ja ulina, joka päätyy poikkeuksessa time out:iin ja koiran poistamiseen huoneesta. Tästä Neito loukkaantuu verisesti ja jää oven taakse murjottamaan ja huokailemaan niin äänekkäästi, että jokainen täysipäinen ymmärtää, että nyt on koiraparka kokenut erittäin suurta vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta!
 
Viikonloppuna tottisteltiin pitkästä aikaa omassa pihassa. Tuto teki ihan kivasti, mutta jälkeenpäin mulle tuli tosi huono fiilis koko treenistä: tajusin olleeni eteenmeno harjoituksessa ja parissa muussakin kohdassa tosi epäreilu koiraa kohtaan. En tietenkään tehnyt sitä tahallani ja onneksi tajusin edes jälkeenpäin. Sorrun aika ajoin ajatteluun, että kyllähän koira osaa kun on jo voittajaluokassa ja vaadin välillä ihan liikaa eli asioita, joita koiralle ei ole edes kunnolla opetettu. Onneksi kuitenkin ymmärsin korjata tilannetta ja saatiin treeni lopetettua onnistumiseen. Tapauksen johdosta taas kunnioitan enemmän tuota koiraa, että jaksaa minun kanssa ja minulle tehdä hommia ja vieläpä iloisesti. Koiraharrastus on siinäkin mielessä ”mahtava” laji, että jos edes sekunnin ajan luulee olevansa täydellinen, se palauttaa maan pinnalle. Ego saa ansaitsemaansa huutia!
 
Eilen tottisteltiin seuraamista ja eteen menoa. Nyt kiinnitin erityisesti huomiota siihen, että miltä koirasta treeni tuntuu. Olin itse ihan super rauhallinen ja kummasti se rauhoitti myös koiraa. Palkkasin seuraamisessa ruoalla ja eteen menossa pallolla. Eteen menoa treenattiin siten, että vein ensin kaksi kertaa pallon ”kentän” päähän, että saadaan suoritukseen vauhtia. Sen jälkeen pallo taskuun, lähetys ja maahan käsky. Irtautui hyvin, eteni suoraan aluksi, sen jälkeen koukkasi hieman oikealle, jolloin huusin eteeen ja korjasi. Maahan meni heti. Uusittiin vielä kerran, jolloin meinasi taas koukata oikealle (minkähän ihmeen takia), huusin heti ”eteen”, jonka seurauksena jatkoi eteenpäin etenemistä. Meni heti maahan käskystä. Tottiksessa joka osa-alueella riittää harjoiteltavaa, mutta ei mitään hirveän suurta kuitenkaan. Kolmosen kokeessa saatiin elokuussa 84 pistettä eli meidän tottis ei ole lähellekään sadan pisteen tottista, mutta ei ole ohjaajan taidotkaan. Tärkeintä on se, että tästä treenistä jäi tosi hyvä mieli:)